sunnuntai 20. tammikuuta 2013

supersunnuntai Solvallassa

Herätys 7.10. Silmät ristissä mietin hetken aikaan, että onko tämä nyt ihan tervepäistä puuhaa, viikonloppuna herätä tuohon aikaan.. auto starttasi klo 8.15 kaverin kautta kohti Nuuksiota.

Auto jätettiin urheiluopistolle ja jääseinille suuntasimme hakut käsissä järven poikki.. aurinko nousi kaukaana selän takana, pakkasta oli juuri sopivasti. Aika täydellistä :)




Aloitimme oikealta sektorilta, meni vähän mixtaksi molemmilla nousuilla. Toinen nousu oli alkusta vahvasti mixtaa.. oikea puoli jäätä, vasen kiveä. Jännittävää miten tuokin tuntui niin fantsulta, mixta siis.



Sekä oikealla että vasemmalla sektorilla kaksi nousua, hyvin ulkona saa aikaa kulumaan. Viimeinen nousu oli aika tuskaa, ihan vain senkin takia, että energiatasot ovat aika matalalla. Profiili oli helppo, kaksi viimeistä oli lähinnä släbiä.

Nyt voisi syödä vaikka mitä.. koko päivä ulkona. Kaveri tarjosi pari palaa suklaata, kotona olen yrittänyt salaatilla saada nälkää taltutettua.. salaatilla ja parilla Nutrilett-keitolla.. ei vaan auta. Kiipeilyn lisäksi lähetymiset kuluttivat hyvin energiaa.

Asiasta kukkalaatikkoon, ajattelin hakea inspistä aamujumppiin tästä videosta


Jalka- ja vatsatreeneihin nyt ainakin, jos ei kokonaan uusiksi treenejä, niin ainakin jotain elementtejä voisin ottaa mukaan treeneihin.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0