Yllättävän työläs sunnuntai, vuodenvaihteen takia töissä on tekemistä, tänäänkin tuli vietettyä lähemmäs kokonainen työpäivä toimistolla.
Ehdin sentään pyörähtää kaupoilla sekä punttiksella ennen miehen kanssa vietettyä elokuvailtaa. Kaupoilta hankin jotain, minkä toivon kovasti helpottavan arkeani, ja auttavan minua tällä vuodelle asettamieni tavotteiden kanssa.
Minulla ei toimi se, että pitäisi muistaa kaikki menot ulkoa.. tai että käyttäisin sähköisiä kalentereita. Olen vanhan kuolukunnan tyttö, konnon paperinen kalenteri pitää olla. Myös jostain syystä opin kirjoittamalla, joten myöskin kirjoitettuani jotain kalenteriini ylös, muistan sen (useimmiten ei tarvitse sieltä edes tarksitaa).
Tänään tein treenin, jossa ei ollut oikein päätä eikä häntää, ellei tavoite ollut puhtaasti käsien hapottaminen loppuun asti. Alunperin piti keskittyä tekemään crossauksen lisäksi punnerruksia, pysty ja tavallisia ja dippejä, mutta jostain syystä sotkin tuohon sitten vielä taljatreenit ja pystysoudut käsipainoilla.
30 min crosseri
3 x 10 alatalja rusettiotteella 50 kg
3 x 10 ylätalja, leveä eteen 50 kg
3 x 12 pystypunnerrus käsipainoilla á 10 kg
3 x 12 tasapenkki käsipainoilla á 10 kg
3 x 12 pystysoutu käsipainolla á 8 kg
3 x 12 dippi penkkiin nojaten jalat suorina edessä
Tähän olisin halunnut tehdä vielä punnerksia ja pushdowneja ja ranskalaista dippiä, mutta voimat oli jo käytettyä.
Kädet tärisi kiitettävästi iltaruokaa tehdessä.. ja syödessä. Huomenna aamulla sitten vatsatreeni, (lälly versio) ja illalla kiikkuja.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti