Fiiliset eilen aamulla siinä kuuden pintaan, ehkä vähän ennen.
Eilinen meni sentään torstaita paremmin. Torstaina herätyskello soitti 5.43, halusin lepuuttaa silmiä.. ihan vain vähän, seuraavan kerran havahduin aviomiehen antaessa pusun ennen lähtöään töihin. 7.54 säpsähdin hereillä, kun tajusin, että pitäisi olla jo matkalla töihin.
Jännä juttu, kuinka sitten vapaapäivänä/viikonloppuna/lomalla herää vaivatta ilman herätyskelloa.
Pari viikkoa on tullut tehtyä töissä varsin pitkiä päiviä, on pitänyt tehdä tulevan viikon työt etukäteen. Nyt voi hyvin mielin fiilistellä joulua nauttimalla joulutortuista ja glögistä, eilen tuli jaettua joulumieltä elikkä joululahjoja kavereille, tänään ja huomenna teemme pikkuhiljaa joulusiivousta kotona, tänään taidan hakea joulukuusen kotiin, paketoin loput lahjat ja suunnittelen jouluateriat.
Tänä vuonna meillä on jouluruokina vähän jotain erilaista, aikaisempina vuosina olen tehnyt itse joululaatikot, rosollit, riisipiirakat jne. Tällä kertaa meillä nautitaan englantilaistyylisistä jouluruoista, hankin meille reilun kuuden kilon kalkkunan, jonka aion valmistaa Jamie Oliver- tyyliin, teen yorkshiren vanukkaita, kastiketta linnulle, timjamiperunoita tai paahdettuja kasviksia, herneitä ja ruusukaalista jotain lisuketta. Tosi kiva tehdä joskus jotain erilaista. Jännittää vain kalkkunan mahtuminen uuniin, sillä uunimme ei ole suurin mahdollinen, plan B on viedä tipu vanhempien uuniin.
Nyt joulukuusta metsästämään, sitten siivousta ja jossain vaiheessa boulderoimaan. Ihan täydellistä, ei mitään kiirettä mihinkään, eikä pakko mennä minnekään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti