tiistai 11. maaliskuuta 2014

Aina löytyy se hopeakehys

Alun perin tälle päivälle oli sovittuna köysittelyä, mutta joskus suunnitelmat muuttuuvat. En kauaksi aikaa jäänyt ihmettelemään, vaan päätin vaihtaa treeni seiniltä salille.

Pakkailin jo kamoja lähteäkseni salille, kun puhelin soi. Linjan toisessa päässä oli yksi kuntosalini personal treenereistä, joka kertoi saaneensa numeroni ja viestini. Hän kyseli myös, että soittiko huonoon aikaan. Sanoin, ettei lainkaan, olen vain salille juuri lähdössä. Sovimme saman tien treffit. Olin iloisesti yllättynyt, kun minua aulassa vastassa ollut pt oli toinen niistä kenen oli kuvitellutkin olevan minulle sopiva. Olin lauantaina katsellut hänen omia treenejään sillä silmällä, että voisi hänen tyylinsä sopia minullekin.


Messutarjout GoExposta, Zeropoitin säärystimet.
Aluksi teimme lyhyen kartoituksen kunnosta ja vaivoista, käytiin läpi mitä saan ja en saa tehdä. Ja kuten olin itsekin miettinyt, niin jalkojen treenaus vanhaan tyyliin on se suurin haaste. Kerroin myös millaisella jaolla ja liikkeillä olen treenannut aikaisemmin. En olen ollut lainkaan hakoteillä, mutta ihanaa saada nyt pienet nyanssit kuntoon liikkeissä.

Tuli käytyä vähän aikaisemmin tekemiäni liikkeitä läpi ja haettiin uusia variaatioita niihin. Nyt on myös jalkatreeniin liikkeet. Jännä miten pienillä muutoksilla tutuista liikkeistä saa hurjan raskaat. Parhautta.

Kädet täristen allekirjoitin sopparin pt:n kanssa. Onhan tuo iso summa, mutta pitää ajatella sitä niin, että tällä tavoin ylläpidän omaan työkuntoani ja kuntoutan itseni takaisin "ehjäksi". Tällainen investointi itseensä on varmasti juuri ko summan arvoinen. Nyt minulla on joku, joka katsoo vähän perääni, etten perseile itseäni rikki. Saan aivan varmasti itsestäni nyt enemmän irti, kuin mitä olen saanut yksin treenatessa. Tein yllättävän pitkän sarjat tehtyä tänään penkissä, olen erittäin tyytyväinen.

Eli vaikka alkuunsa oli maani myynyt kiipeilyjen peruuntumisesta, niin syyttä, sillä tästäkin seurasi jotain hyvää.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0