tiistai 25. maaliskuuta 2014

jalat alta, jälleen

Tosi simppeli ruoka kovan treenin jälkeen maistuu uskomattoman hyvältä. Onneksi kotona oli valmiina jo jauhelihaa, siihen sekaan pari porkkanaa raasteena, riisinuudelia ja tätä odotellessa tuli vedettyä parit riisikakut ja vähän raakasuklaata.


Toinen viikkoa käynnistyi uudella saliohjelmalla, treenattiin sama treeni tänään kuin viikko sitten maanantaina. Tuo jalkatreeni oli niin rankka viimeksi, että pt:n apu olisi tänäänkin tarpeen.

Eipä ole aikaisemmin jännittänyt salille meno. Viimeksi treenin jälkeen jalat olivat vielä torstainakin juoksukyvyttömässä kunnossa. Jännitys ei ole kuitenkaan samanlaista, kuin köysittelemään mennessä. Ei tarvitse voittaa itseään, riittää että jaksaa vääntää. Köydessä kukaan ei tule avustamaan sarjoja loppuun tai varmistamaan, ettei vaan tipu köyteen. Köydessä on kuitenkin yksin jaksamassa, kukaan ei helpota etenemistä, pelkkä voima ei riitä, vaan pitää myös olla uskallusta, pitää haastaa ja ja voittaa oma pää. Salitouhu on hemmetin kivaa silti.

Tänään tuli tehtyä jalkaprässiä jalka kerrallaan, ojentajia- ja koukistajia taas siihen pisteeseen asti että jalat muistutti spagettia. Penkissä muistin omat normipainon vähän yläkanttiin, "joojoo, 40kg on ok", en muistaakseni ole tehnyt koko sarjoja tuolla painolla aikaisemmin, hyvin meni silti täydet sarjat, hyvä minä! Penkin päälle vinopenkki+kick bäck supersarja. Sarjat tuli tehtyä kunnes vasen ojentaja ei jaksanut enää, noin viimeiseen asti en ole koskaan aikaisemmin tehnyt sarjoja. Ojentajien rääkkäykseen viimeinen silaus oli 3 x sarja ojentajia köydellä JA vielä pudotussarja päälle.

Sen lisäksi, että jalat muistutti spagettia, ojentajat oli niin pumpussa, että ne tuntui räjähtävän .. no.. käsiin :D

Tänään pt avasi minulle sitä millaisella ohjelmalla edetään. Nykyistä settiä vedetään 3 viikkoa, sitten on yksi kevyempi viikko ja sitten lähdetään kokeilemaan maksimeita. Ihan mahtavaa. Odotan kovasti. Seuraavan kerran sitten viikonloppuna vedetään pt:n kanssa selkätreeni. Tein itse viime perjantaina jo tuon treenin, mutta toi P varmaan repii minusta tuplasti enemmän tehoja irti.

broileri edestä ja sivusta .. tästä sitten kehitytään .. ehkä 
Niin joo.. pitää ennen treenejä muistaa tankata proteiinia ja treenin ajaksi hiilarit veteen, jaksaa sitten setit paremmin. Pitää muistaa syödä/tankata enemmän.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0