sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

lisää ihme hifistelyä

Minulla ei ole tapana kuulostella kaikkia kropan pieniä vinkunoita ja menettää yöuniani niiden takia, mutta viimeaikoina oma kroppa on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että kilpparilääkitys ei olisi ehkä kohdillaan tai riittävä. On tullut samoja vaivoja mitä oli ennen diagnoosin saamista, yllättävän painon tippuminen kääntyi painon nousuun ja se on jumahtanut täysin (painon ei pitäisi tällä ruokavaliolla nousta, seuraan kaloreita kohtuu tarkasti), pientä kiukkuisuutta on alkanut taas tulla (tunnen napsahtelevani helpommin mitättömistä asioista), palelut, seksivietissä on ollut muutosta ja iho alkanut kuivua taas huomattavasti jne. Myös urheillessa hien saaminen pintaan on työn ja tuskan takana.

Sen sijaan, että olisin lähtenyt saman tien lääkäriin TAI soittanut tk:sesta itselleni puhelinajan, aloin miettiä vaivojen hoitamista ravinnolla.

Ruohonjuuren sivuilla oli paljon hyödyllisen kuuloisia juttuja, joista osa on käytössä. Yllätyksiäkin löytyi, mm ristikukkaisia vihanneksia tulisi välttää, minähän olen parsa- ja kukkakaalin suurkuluttaja. Inhottavaa. Kypsennettynä pienissä määrin nämä olisi ok. Samaisen artikkelin kirjoittaja kirjoitti myös Iltalehden sivuilla seuraavasti:

"Maca-jauhe

Tämä vähitellen yleistyvä superfood tasapainottaa kilpirauhasen toimintaa, mikä edistää painonhallintaa. Maca lisää energisyyttä ja auttaa siten liikuntaharrastuksen aloittamisessa. Maca-jauhetta voi ripotella viilin päälle tai puuron tai smoothien sekaan. Se maistuu myös tehosnapsina sitruunamehuun ja kookosveteen sekoitettuna."
Tietynlainen terve skeptisyys pitää tietenkin säilyttää siinä, kun lähtee etsimään tietoa internetistä. Tuotteita myydään erilaisin lupauksin. 

Minua kiinnostaa tuttujen ihmisten kokema hyöty erilaisista superfoodeista jne, näihin kokemuksiin tunnen luottavani internetiä enemmän. Eilen tuli juteltua kahdenkin kovasti superfoodeista kiinnostuneen ja niitä käyttävän ihmisen kanssa.

Macaa olen lisännyt alusta alkaen raakasuklaisiin, mutta mitä nyt olen lukenut aiheesta, niin tuo päivittäisestä raakasuklaa-annoksesta sama määrä ei ole kuitenkaan merkittävä. Maca on siis kokeilemisen arvoinen tuote, tai enemmin päivittäisen annostuksen nostaminen.

Toinen mitä olen miettinyt lisääväni päivittäisiin tropeihini on MSM-jauhe. Mm Maarit kirjoitti ko jauheen tuomista hyödyistä itselleen.

Cocovin sekä Puhdistamon sivuilla puhutaan MSM:n olevan orgaaninen rikkiyhdistelämä, jota ihmiskehossa on luonnostaan. Jauheen kerrotaan sopivan liikkuvuutta vaativien urheilulajien harrastajille, sen lievittää lihasarkuutta ja nopeuttaa lihasvammojen paranemista.

Voisiko se olla näin helppoa? Vähän jauhetta veteen jne. Kokeillaan.


Ei se ollut oikeasti mitenkään pahaa, vedin vain vähän showta, kun isot pojat sanoi tuon olevan pahaa. ½ tl macaa veten (c-vitskut meni jo etukäteen) ja 1/4 tl MSM:ää.


Se, mistä tämä koko hörhöily  (= uskominen ruokavalion tuomiin terveyshyötyihin) ruokailun kanssa on saanut alkunsa on, kun joulun jälkeen yritin syödä itseäni terveeksi. Ruokavaliostani on karsittu pois gluteeni, valkoinen sokeria, hiiva ja alkoholi (paria viskipoikkeusta lukuun ottamatta.. nam!).

Selkäkipuihinhan ei ruokavaliomuutokseni auttanut. Iloisena yllätyksenä ruokavaliomuutoksesta on, että muutaman vuoden vaivanneet kovat vatsakivut ovat historiaa. Minullahan on tähystämällä diagnosoitu ruokatorven läppävika. Läppävian takia vatsahapot pääsee polttelemaan, aiheuttaen välillä hurjiakin kipukohtauksia (tosin en ole itse täysin vakuuttunut siitä, että voiko kivut aiheutua hapoista, sillä kipu on pitkällä suolistossa, tuntuu kuin koko suolista olisi tulessa tai olisin syönyt/juonut happoa).

Jo melkein parin vuoden ajan olen aloittanut aamuni vatsalääkkeillä. Lääkkeistä huolimatta minulla on ollut kerran kuukaudessa tai puolessatoista hurjat vatsakivut. On ollut yksi kova kipupäivä, sen jälkeen viikon verran on ollut vatsan kosketusarkuutta ja sitten vielä mahdollisesti pidempään pientä epämääräistä kipuilua.

Nyt uuden ruokavalion myötä minulla on jo kohta 3 kuukautta takana ilman vatsakipuja, mitään vanhoja oireita ei ole. En kuitenkaan ole uskaltanut jättää lääkitystä kokonaan pois ja kipulääkkeet kulkevat silti jatkuvasti laukussani kaiken varalta (pahimpina kipuhetkinä noista lääkkeistäkään ei kyllä ole mitään hyötyä).

Nyt pitää sitten vain kärsivällisesti odotella, josko ihmetropit auttaisi omiin oloihin. Voisihan sitä myös käydä mittauttamassa kilppariarvot, siitä ei nyt kauheasti haittaa ole.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Koira on aina koira, mutta... MSM:n käytöstä on ainakin Rokille hyötyä ;) Päivittäinen glugosamiini + msm, ja jätkä kävelee niin normaalisti kuin osaa... Noihan on molemmat niveloireisiin tarkoitettu, ja Rokilla viime kesällä pidetty viikon tauko jauhoissa sai sen taas kävelemään kuin puujaloilla, eli teho on todistettu!

-didi- kirjoitti...

Noni, ties vaikka mä saisin tätä kautta ihan uudet polvet/olkapäät ties mitä. Avoimin mielin kokeillaan, voi mennä samaan konkurssiin kaikkien noiden muiden tropien kanssa, mitä piti pitkin alkuvuotta ostaa (mutta jotka päätin jättää käyttämättä) selän takia.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0