Olen tykännyt ajatuksesta harrastaa lasteni kanssa. Esikoisen kanssa aloitimme vauvauinnin hänen ollessaa 3kk vanha, nykyään käymmen koko perhe perheuinnissa. 2 vuoden kohdalla lisäksi tuli mukaan käsipallotreenit ja muskari. Muskari on ollut kuvioissa nyt siis puolitoista vuotta. Ensimmäinen muskarivuosi oli meidän koko perheen harrastus. Toinen muskarivuosi on nyt erilainen. Käyn poikieni kanssa lähempänä sijaitsevassa muskarissa itsekseni.
Alkujaan minua pelotti se, että miten saan ajan kulumaan kotona poikieni kanssa. Koin tarvitsevani jotain täytettä arkeen, ja muskari tuntui kivalta ratkaisulta siihen, etten päivät tuntuisi poikien kanssa pitkiltä ja yksinäisiltä. Eniten tottakai kupissa painoi se, että pojat tuntuivat viihtyvän hyvin muskarissa ensimmäisenä vuotena.
Toinen muskari vuosi alkoi kivasti, nuorempi poika viihtyi hyvin sylissä ja pysyi nätisti paikoillaan, esikoinen sen sijaan tuntui aina assosioivan muskarin leikkimiseen ja juoksenteluun (yksi hänen parhaista ystävistään kävi ensimmäisen vuoden meidän kanssa samassa muskarissa), ja jotenkin hän jatkoi tätä juoksentelua nykyisessäkin.
Meidän onneksi muskarin opettaja on erittäin hyvä lasten kanssa, hän osaa lukea tilanteita hyvin ja palauttaa lasten keskittymisen tuntiin, jos tuntuu sellainen olevan paikallaan.
Keskustelin esikoisen kanssa siitä, haluaako hän käydä muskarissa, ja että jos hän ei halua, niin meidän ei ole pakko mennä sinne. Poika oli sitä mieltä, että harrastus on kuitenkin mieluisa. Päätin, että annan pari kertaa vielä mahdollisuuden muskarille, myös kevyt lahjota otettiin käyttöön.
Pienellä kinder-patukalla saa yllättäviä asioita aikaan. Eilen esikoinen ei kertaakaan juossut luokkahuoneen kauimmaiseen nurkkaan, hän ei heitellyt soittovälineitä eikä karannut pöydille. Nuorempi sen sijaan karkasi kymmenisen kertaa opettejan pianon tykö.
Esikoinen oli innoissaan tunnin jälkeen "enkös käyttäytynyt nätisti äiti?". Kyllä, osaahan hän käyttäytyä hyvin. Ihana ihana esikoiseni.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti