sunnuntai 3. helmikuuta 2013
5/2013
klo 19.36 0 kommenttia
erilainen viikonloppu
Areenalla oli kiva katsella kerrankin hyvällä ajalla muiden kiipeävän. Harvoin sitä malttaa pitää taukoa omasta kiipeilystä tarkkaillakseen muiden tekniikoita. Löysin uuden idolin, naisen joka saa 7a:n näyttämään neloselta... menoa oli kaunista katsella.
Areenalle saapuesa mua tervehdittiin leivonnaisella
![]() |
| Puolukkaleivos |
Oli perjantaina ilo katsella aviomiehen kiipeilyä, tuntuu että rannevammat alkaisi olla mennyttä, ja nyt voidaan keskittyä kehittymiseen. Pitää ruoskia miestä vain treenaamaan enemmän corea, käsissä paukkuja riittää hyvin.
Lauantaina heräsin poikkeuksellisesti ihan omia aikojani. Hassua, kun tavallisesti on tottunut herätyskelloherätykseen .. ja suuntana heti aamusta on ollut joko Areena tai jää/ulkokaltsit. Tuntui oikeastaan ihan kivalta :)
Eiliselle oli sitten sovittu urheilutreffit ihanan lukioystäväni kanssa. Olin soittanut punttikselleni, että saako ystävän tuoda tutustumaan saliin ja samalla käydä treenaamassa.. olin aika yllättynyt, että sinne saa noin helposti tuoda ihmisen mukaan tutustumaan. Vertailtiin salien kertamaksuja, ja yleensä kerta on jotain 15 €:n pintaan.. nyt sain ihan muuten vain tuoda mukanaan tutustumaan. Mun punttis on kyllä hyvä!
Salilla teimme saman kyykkyseinänojailuhaasteen, mitä suorittelin itsekseni. Tällä kertaa suoritimme 3 x 30s ja 3 x 1 min SEKÄ 50 askelkyykkyä tähän perään. Askelkyykyt ja 20 min 7-8% kaltevalla matolla 6km/h vauhdilla tehty power walk tuntuu tänään hyvin kankussa.
Toiseksi parasta siinä, kun kaverit tulee kylää, on se, että tällöin tulee panostettua enemmän ruoanlaittoon. Eilen laitoin ennen salia kanat marinoitumaan jerk chicken -marinadiin.. ja .. tein parhaimmatmakuiset kanat itse ikinä.
Jerk Chicken
(kg-lehti elo-syy 2012)
1 tl maustepippuria
1 tl kanelia
1 tl kuivattua timjamia
1/4 tl muskottipähkinää
2 tl fariinisokeria (itse käytin ruokosokeria, kun fariinisokeri oli sitten kuivunut)
2 murskattua valkosipulinkyttä
2 rkl silputtua sipulia
1 rkl etikkaa
2 rkl öljyä
1 rkl limettimehua
½ tuore punainen chili
suolaa ja mustapippuria
Sekoitin marinadiin 400-500g suokaloitua broilerin rintafilettä ja annoin marinoitua pari tuntia jääkaapissa ja paistoi sitten pannulla.
![]() |
| broileri marinoitumassa |
Tuo kana oli NIIN hyvää, että päätin tehdä sitä itselleni ensiviikoksi. Nyt ruokia paistamaan .. ja sitten elokuviin. Miehen kanssa menemme katsomaan Tarantinon uusimman.
ps. Eilen pysyin hienosti lujana, oli ala-asteystäväni 30v synttärit, mukana oli omat juomat ( sixpäkki zeroa) .. ja pysyin erossa herkuista. Tarjoilut olivat niin herkullisen näköiset, että jos olisi sallinut itselleni sen yhden.. niin syöminen ei olisi varmasti loppunut kuin vasta juhlista lähtiessä.
klo 12.52 0 kommenttia
torstai 31. tammikuuta 2013
Haaste
Salille lähtiessäni kaveri heitti haasteen,
![]() |
| Pallero tukee seinäää |
klo 21.08 4 kommenttia
tiistai 29. tammikuuta 2013
didi hearts gym too
Mun henkireikä, salilla tulee aina hyvä fiilis. Vaikka olisi kuinka hajalla, sieltä löytyy aina jotain, mitä voi tehdä.
Tänään crossasin kevyesti 40 min (koska huomenna on tarkoitus kokeilla taas juoksemista) ja tein puolen tunnin fysioterapialiikkeet kuminauhalla olkapäälle. Tänään kuminauhajumppa ei sattunut, ei yhtään, tosin tiputin toistot kahdestakymmenestä kahteentoista per sarja. Turha alkaa repimään, vaan tehdä kuminauhaliikkeet kivun sallimissa rajoissa.
Yhteensä 5 erilaista liikesarjaa, hitain toistoin molemmille käsille. Tiedä sitten johtuuko buranasta, mutta olkapää tuntuu tänään jo paremmalta.
klo 20.47 0 kommenttia
maanantai 28. tammikuuta 2013
4/2013 ja superdietti alkoi
klo 22.09 0 kommenttia
Tunnisteet: laihduttaminen, sport, summa
pakkotaukoa
Kikkare!!!
Olkapää kuvattu, mutta eihän röntgen näytä mitää "oikeita" vahinkoja. Pari viikkoa taukoa, kevyttä kiertäjäkalvosintreeniä.. jos ei auta, niin sitten mennä ihmettelemään ultraan.
NOH! Hopeakehys.. tammikuun loppu, ruuhka töissä, alvprossat pitää muuttaa asiakkaiden tietokantoihin.. ei tarvitse miettiä, että jäis vaan himaan sohvalle leviämään :D Voin kuitenkin tehdä corea, kävellä, hölkytellä .. crossata ilman kahvoja.. kyl tää tästä.
klo 13.19 5 kommenttia
Tunnisteet: rikki
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
au au au
Kaveri lupasi eilen jääkiipeilyn sijasta rääkkäystä.. ja tänään tuntuma on ollut kuin rääkätyllä :D Lumella ja liukkaalla juoksemisesta (sekä venyttelyn unohtamisesta) seuraa massiiviset "lihaskrapulat" jalkapohjiin ja reidetkin tuntuu enemmän tai vähemmän piestyiltä.. Mahtavaa!
Koska olin jo alkuviikosta suunnitellut meneväni tänään salille crossaamaan, en hetkeäkään edes miettinyt jättäväni treeniä tänään välistä, vaikka eilen tulikin treenattua aerobista.
Hiilaritankkauspäivästä johtuen vedin pitkän, mutta rennon crossitreenin, 50 min crossausta ja tämän päätteeksi 25 min kuminauha.
Ystävän kanssa tehtiin "testi" salilla.. tuli tehtyä liikkeitä, joilla lääkärit tutkivat mm hänen olkapäävammaansa (ja samanlaisia oma lääkärini testasi minulta, kun viimeksi valittelin olkapäätä). Mikään liike ei sattunut erityisemmin, kuminauhajumpassa oikea käsi tuntui vähän voimattomammalta kuin vasen, mutta ei mikään ihme. Alkavalla viikolla varmaan eka puolikas menee varmasti poissa seiniltä *snif* Toivottavasti jo loppuviikosta pääsen tylsyttämään uusia rautoja Pirulle.
klo 17.00 2 kommenttia
lauantai 26. tammikuuta 2013
oho ostin kengät vol 45869
perjantai 25. tammikuuta 2013
didi heart plastic
Oi! Parhaat kiikut varmaan viikkoihin. Oman pään voittamista, pitkään aikaan ole haastanut itseäni, vaan olen kiipeillyt oman mukavuusalueen sisäpuolella.. tänään mentiin, pelättiin. Viimeaikoina on tullut keskityttyä jään hakkaamiseen, välillä tulee jopas fiilis, että mitenkäs sisällä taasen kiipeiltiinkään (ja se tuntui kovasti siltä ekalla 5c:llä kisaseinällä).
Eipä muuta oikeastaan.. tuli vain huomattua, että ei olisi saanut jättää kuminauhajumppia väliin pitkäksi aikaa.. olkapää muljahteli taas (harkkaseinän lila 5B sai jäädä sit kesken)... samainen olkapää muljahti Pirulla keskiviikkona. Pitää keskittyä siihen, ettei yritä liian laajoja liikeratoja.. JA nyt otetaan takaisin tuo kuminauhajumppa. Mihinköhän väliin sen saisi mahtumaan :P
Huomenna... JÄÄTÄ! (jos vaan olkapää ei mitenkään oireile.) .. ja jään lisäksi ruokaa. Nutriletit on mennyttä, huomenna normiruoka, sunnuntaina hiilaritankkausta, ja maanantaista lähtien fitfarmin ohjeilla.
Aamuedit: jäät väliin, olkapää hellänä, juoksemaan sit sen sijaan. Voi kakan kakka, harmittaa visetävästi.
klo 22.23 2 kommenttia
Tunnisteet: kiipeily, laihduttaminen
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
hyvää yötä
Rankan työpäivä ja superkiikkujen jälkeen on ihana rentoutua kotona lämpimällä suihkulla ja kupillisella Pirkan karpalo-kerma rooibosta.
Mahtavan hyvät jääkiikut tänään Pirulla. Erityisesti kiikkujen mahtavuuteen vaikutti se, että tänään oli hyvin energiaa urheiluun. Yksi ylimääräinen prodepatukka, ja olin kuin uusi ihminen, ja kaverikin huomasi sen sanomattakin.
Huomenna ohjelmassa on "vain" kotijumpat, on torstai ja siivouspäivä.. ja illalla saamme vieraan rääppimään pakasteeseen hillottuja juhlaherkkuja.
klo 22.37 0 kommenttia
Tunnisteet: kiipeily
tiistai 22. tammikuuta 2013
579g
Tällä kertaa kokemus oli vallan toinen. Kuin sattumalta parin päivän teemoiksi oli valittuna aiheita, joista olen tuntenutkin kaipaavani lisätietoa.
Jos sitten saisi vuoden parin sisällä sen klt-tutkinnonkin suoritettua, kun nyt tuntuu intoa riittävän opiskeluunkin.
klo 21.03 0 kommenttia
maanantai 21. tammikuuta 2013
3/2013
Vähän meni viikon urheilut sekaisin, kun tiistaina piti painella lääkäriin.
Kaikenkaikkiaan viikko ei ole ollut (sunnuntaita lukuunottamatta) mitenkään erityisen energinen, itseasiassa jo aviomiehen synttärijuhlalauantaina aloin huomata nutrauksen vaikutukset urheiluun ja jaksamiseen. En osaa sanoa, miksen anna itseni lopettaa tätä naurettavaa kuuria, vaan väkisin väännän tämän viikon loppuun asti. Su sitten on tankkauspäivä, hiilarivarastot täyteen.
Tänään oli energiatasoista huolimatta hyvät kiikut miehen kanssa. Ei mitään kovia greidejä tullut kiivettyä. Aina se kova greidi ei ole se juttu, 5b/5c:n reiteissä on mulle edelleen voittamista omassa päässä. Ihan voittajafiilis kun liidasin yhden pelottavalta tuntuvat reitin.
Toisaalta.. ihan sekin, kun tietää, ettei ole näillä kaloreilla parhaassa kunnossa, ei edes viitsi lähteä yrittämään mitään 6a:ta vaikeampaa. Ensiviikolla on sit ihan eri Didi seinillä, nih!
Nyt petiin, huomenna pitää olla taas skarppina kuuntelemassa luentoja, ihanaa vaihtelua normaaleihin työpäiviin nämä koulutuspäivät. Vuosi sitten osallistuin samoille koulutuspäiville. Joko olen kehittynyt työssäni vuoden aikana TAI aiheet ovat helpottoneet.. TAI .. vähän molempia .)
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
supersunnuntai Solvallassa
Sekä oikealla että vasemmalla sektorilla kaksi nousua, hyvin ulkona saa aikaa kulumaan. Viimeinen nousu oli aika tuskaa, ihan vain senkin takia, että energiatasot ovat aika matalalla. Profiili oli helppo, kaksi viimeistä oli lähinnä släbiä.
Nyt voisi syödä vaikka mitä.. koko päivä ulkona. Kaveri tarjosi pari palaa suklaata, kotona olen yrittänyt salaatilla saada nälkää taltutettua.. salaatilla ja parilla Nutrilett-keitolla.. ei vaan auta. Kiipeilyn lisäksi lähetymiset kuluttivat hyvin energiaa.
Asiasta kukkalaatikkoon, ajattelin hakea inspistä aamujumppiin tästä videosta
Jalka- ja vatsatreeneihin nyt ainakin, jos ei kokonaan uusiksi treenejä, niin ainakin jotain elementtejä voisin ottaa mukaan treeneihin.
klo 21.07 0 kommenttia
Tunnisteet: awesome, kiipeily, kotijumppa, Solvalla
lauantai 19. tammikuuta 2013
ei voi ymmärtää
Mitenköhän mut on ylipuhuttu vuosi sitten helmikuussa kiipeämään jäätä tällaisilla pakkasilla. Tänään en ihan heti lähtisi pitkäksi aikaa ulos.. huomenna asiaa voi taasen harkita erikseen, luvattu kivaa säätä, aurinkoista eikä tulipalopakkasia.
Torstaina kävimme taasen kiipeämässä Pirulla, välillä jäätyi sormet täysin, välillä olivat varpaat niin jäässä, etten tiennyt olivatko ne suorassa vai solmussa kenkien sisällä. Tiedä sitten johtuiko varpaiden totaalijäätyminen liian huonoista sukista vai vanhoista kengistä (en ole vieläkään saanut tilaamiani jääkiipeilykenkiä, joten vuokrakamoilla ollaan menty). Pitäisi varmasti investoida kunnon sukkiin ja kovan pakkasen kestäviin hanskoihin, nyt kun oon kiivennyt mun ysärihanskoilla ja vähän isoilla nahkatumpuilla.
Tekipä muuten gutaa nukkua tänään siihen asti, kunnes heräsin omia aikojani. Viikolla herätyskello on soittanut neljänä aamuan 6.25 ja yhtenä 6.15, jotta olen ehtinyt tehdä kotijumpat ennen töihinlähtöä.
Tänään soi päässä
klo 10.49 1 kommenttia
Tunnisteet: sport
perjantai 18. tammikuuta 2013
Kakkua ja kuohuvaa juomaa
Kakun ja kuohuvan kuvat silmissä kiisin koululle valmistujaisjuhliin. Sain tosiaan viimevuonna hyväksytyksi ammattitutkinnon, mutta nyt tammikuun puolella koululla vasta oli juhla.
Kuten olen jo joskus aikaisemmin maininnut, että kouluystävän kanssa olimme sopineet juhlistavamme valmistumista menemällä koululla järjestetyn tilaisuuden jälkeen syömään. Ongelma vain.. kakku oli vaihtunut runsaaseen tapaspöytään.. ja kuohuvan lisäksi meille tarjoiltiin viiniä.
![]() |
| Sangriaa |
![]() |
| Rosmariini-valkosipulioliivit, Manchegoa ja tomaatti-vaniljakompottia ja lämpimiä maalaisleipiä salsalla |
![]() |
| Talon perunalastut ja aioli |
![]() |
| mini crema catalana ja mandariinia, Rocky Road-makeinen |
![]() |
| mansikkasorbettia |
klo 23.26 3 kommenttia
toinen punnitus
Iskin aloituspainoksi arvioidun kilomäärän, pahoin pelkään, että totuus oli vielä tuota pahempi.
Hyvin reilun kahden viikon nutrauksella paino on tippunut, syytä olisikin sen verran kauhean pienillä kaloreilla mennään. Onneksi sentään olen löytänyt oman suunmukaiset ruoat Nutrilett:n valikoimista. Karua on huomata, ettei urheillessa todellakaan jaksa parastaan.
Vielä yksi viikko jäljellä tätä pelleilyä .. innolla odotan ruokaa.. lihaa, lämpimiä kasviksia, maitorahkaa, kananmunaa ja energiaa liikkumiseen :)
Jos tämä kuuri olisi sen verran karu, ettei ihan heti tule ryssittyä omia ruokailuja samalla tavalla. Joskus v.2007 kokeilin vielä hirveämpää diettiä, päivisin mentiin aivan kauhean alhaisilla kaloreilla, palelin jatkuvasti, hyvä kun jaksoin liikkua.. Vichy/Mehiläisen dietti. Tuo dietti oli niin kauhea, että monta vuotta tulikin pysyttyä sellaisessa painossa, ettei "tarvinuut" kitukuureja.
Mikä on karuin/hölmöin dietti, millä olette itse olleet?
klo 10.11 4 kommenttia
Tunnisteet: laihduttaminen
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
päivitetty toimintasuunnitelma
Vielä kaksi päivää punnitukseen, jotenkin jännittää.. morkkistelen
edelleen viikonlopusta. Nutraukseen siirtyminen juhlista jääneiden
herkkujan keskellä ei sunnuntaina onnistunut niin hyvin.. Eilen
kotiuduttuani olin purkaa harmitusta ahmimilalla ihanan kolmen suklaan
täytekakun loppuun... valkosuklaamousse suussa heräsin, sylkäisin kaikki
pois ja heitin lopun kakun (sen mitä en ollut vielä pakastanut) roskiin
..
Mä luin uusimmasta kg:sta
artikkelin BED:stä.. kannatta lukea. Mä ainakin löysin itseni siitä.. ja
annoin miehen lukea ko artikkelin myös.
Nykyinen toimintasuunnitelma.. tämä ja seuraava viikko vielä Nutrausta
(pe mulla on herkuttelua, koska koululla on valmistujaisjuhla.. ja olen
sopinut kk .. pari sitten ystävättären kanssa, että tuona päivänä
menemme yhdessä syömään). 27. päivä on vapaan syömisen päivä.. ja sitten
siirryn fitfarmin ohjeisiin.
Näillä mennään..
kopioitu kalorilaskurin päiväkirjastani
klo 9.06 0 kommenttia
Tunnisteet: laihduttaminen
maanantai 14. tammikuuta 2013
2/2013
Lauantaina huomasi jo laihiksen vaikutuksen energioihin ja voimaan. Lauantaina piti tehdä alunperin 3 x 20 min peruskuntotreeniä, mutta minä .. MINÄ!! hyydyin jo kahden kerran jälkeen. Nyt on tankattu energiaa vuoruokauden ajan, varmaan jaksan taas vääntää seuraavan viikon.
Paino on tullut hyvin alas, eikä ihme.. eihän sitä tule syötyä oikein mitään. Innolla odotan helmikuuta ja GFG-ruokailun alkua sekä joka toinen viikko tehtävää hiilaritankkausta (mä haluan SYÖDÄ!!!.. en ryystää keittoja). Nutrilett-kuuri toimii erinomaisena alkuboostina ja motivaattorina :) Harkinnan jälkeen päädyin GFG-ruokailuun, koska se on valmiiksi ajateltu.. toimii mulle.
klo 14.24 3 kommenttia
Tunnisteet: laihduttaminen, sport, summa
Aviomiehelleni
Haa, viikkojen suunnittelu taas takana.. ja kaikki kulminoitui yhteen iltaan. Aviomieheni täytti viimeviikolla 30v. En taaskaan osannut antaa asian olla, aluksi ajattelin että pienet bibbalot miehen lapsuudenkaverin kera.. jotenkin sitten juhlat vähän kasvoi .. vaikka edelleen oli vain ne lähimmät kutsuttuna.
klo 11.02 0 kommenttia
Tunnisteet: kokkailua, mur, party party
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Ihanan turhamaista
Eilen innostuin salilla tekemään taasen vähän vastatreeniä kiipeilyllä. Seinillä ja hakusisa tulee revittyä ja tehtyä paljon staattisia pitoja, mutta punnerrusmaiset liikkeet jäävät vähemmälle.
30 min crosserilla
3 x 8 pystypunnerrys kp á 10kg
3 x 8 penkkipunnerrus kp á 10 kg
3 x 8 vipunostot selällä maaten (ts tissiliike) kp á 5 kg
3 x 12 ranskalainen punnerrus tangolla 15 kg
3 x 8 punnerrus kapea
3 x 8 naisten punnerrus leveä
3 x 15 supermies selkä (jalat&kädet ilmaan, kädet taakse.. ts lavat yhteen, suoristus ja kädet ja jalat tak alas).
3 x 15 selkäliike telineessä
Hyvin oli kädet taasen spaghettia, tänään takin pukeminen on tuntunut mukavasti yläkropassa (silti jaksoi areenalla kiipeillä ihan mukavasti).
Tällä viikolla on aamuvatsat tullut tehtyä sekä ma että ke
ma:
3 x 35 crunchit jumppapallon päällä
3 x 30 s hoover
3 x 15 reidennousu+lantionnosto
3 x 15 jalat ilmassa.. polvet 90 asteen kulmassa.. ja crunchit
3 x 24 (12 per puoli) kyljet lattialla maaten (venkoilua)
3 x 15 "jane fonda"
ke:
3 x 35 crunchit jumppapallon päällä
3 x 1 min hoover
3 x 20 reidennousu+lantionnosto
3 x 12 /per puoli kyljet kp 15 kg
3 x 15 puolikkas linkkari
Alan olla tyytyväinen maanantaina ja keskiviikon aamuvatsoihin, nyt pitää vielä miettä perjantain vatsatreenit, jossa haluan keskittyä vielä enemmän hapottamaan vatsoja.
Tiistaisin, tortaisin ja la/su on tarkoitus keskittyä sitten selkälihaksiin, jalkoihin ja ojentajiin jne.. Eilen jätin tosiaan ko treenin aamulla välistä, koska olin suunnitellut meneväni punttikselle, pitää miettiä mitä kivaa sit huomenna aamulla keksii .)
Huomenna on muuten leppoinen päivä, illalla otetaan relax .. ja urheilut suoritetaan aamulla.. ehkä voisi harkita kävelemistä töistä kotiin koiran kanssa.
Laiharista, ensimmäinen välitavoite määritelty, huhtikuuhun mennessä olisi tavoitteena vaa-an näyttää 65kg, sitten voisikin hyvin mielin täyttää vuosia.
klo 23.18 0 kommenttia
Tunnisteet: laihduttaminen, sport
maanantai 7. tammikuuta 2013
Hävettää
Joulun jälkeen piehtaroin itsesäälissä, uuden vuoden juhlimisten ja herkutteluiden jälkeen mun "läskifarkut" tuntui jopa .. ottavan pepusta vastaan. Tammikuun tokana päivänä kaivoin joskus häiden jälkeen ystävättären innoittamana ostetun Nutrilett-kuurin esiin ja aloin nutrata. Ajattelin, että käytetään tämä nyt pois, kun kerta on tullut hankittua.
Mä joskus vannotin itselleni, etten enää ikinä päästä itseäni siihen kuntoon, että koen tarvetta tällaisille sairaille masokistidieteille.. vaikka .. ei tämä Nutraus nyt niin kauheaa olekaan. Kuudettä päivää dietti menossa, nyt vasta kehtaan tunnustaa, että syömiset joulun jälkeen ja uutena vuotena karkasin niin pahasti lapasesta, että mä oikeasti koin tarvtta tuollaiselle kuurille. Mulla on vain musta-aukko niissä kohdin, kun antauduin herkuttelulle, joku autopilotti oli päällä kun söin lahjaksi saatuja kakkuja, suklaita, pipareita, konvehteja jne..
Mä ajattelin, että tekemällä tästä julkisen, mä pidän myös helpommin tämän kuurin.
Tänään aamupaino 69,5kg ... En edes uskalla miettiä mitä se olisi ollut viikko sitten aloitettuani Nutraamisen, olo on nimittäin nyt jo huomattavasti kevyempi ja sutjakampi. Ehkä parempi niin, etten käynyt vaa-alla tuolloin, sillä oma ihmisarvoni on jotenkin kytköksissä vaakaan. Sinänsä typerää tuijottaa noita lukuja, minulla on ollut parin päivän Nutraamisen jälkeen paljon parempi suhde omaan kroppaani, kun turha turvotus on poissa jne.. ja olen tyytyväinen peilikuvaan. Joku 65 kg voisi olla sellainen mihin olisin enemmän kuin tyytyäinen (olihan tuossa kilolukemassa vuosi sitten erittäin tyytyväinen kroppaani)... mutta kiipeilyn kannalta olisi vielä pienempi paino parempi.
Ystävän kanssa sovimme, että joka pe punnitsemme itsemme ja analysoimme syyt miksi paino on tippunut, pysynyt samana tai noussut.
Tammikuussa on muutama sellainen päivä, että Nutraus ei oo vaan sopiva, ystävän synttärit, omat valmistujaiset.. mutta.. kuukauden 30 x 5 aterioista ehkä neljän olevan vähemmän "oikeaoppisia". Nämä päivät olen jo etukäteen itselleni sopinut olevan vapaampia, muulloin ei lipsuta.
Eli.. julkinen projekti, eukäteen itselle sallitut lipsumiset, kalorilaskuri (jonne palasin vähän häntä koipien välissä) ja ystävän tuki .. eiköhän tässä ala saada tuloksia aikaiseksi.
Mutta joo, tammikuu näin.. mitä sen jälkeen.. se on vielä auki. GFG:n mukaisesti.. vai laskisinko vain kaloreita.. vai palaisinko kenties karppaamiseen.
Nyt jo harmittaa ja hävettää vähän vähemmän..
klo 15.45 4 kommenttia
Tunnisteet: laihduttaminen
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
viikko 1/2013
klo 23.19 0 kommenttia
tärinäspaghettikädet
Yllättävän työläs sunnuntai, vuodenvaihteen takia töissä on tekemistä, tänäänkin tuli vietettyä lähemmäs kokonainen työpäivä toimistolla.
Ehdin sentään pyörähtää kaupoilla sekä punttiksella ennen miehen kanssa vietettyä elokuvailtaa. Kaupoilta hankin jotain, minkä toivon kovasti helpottavan arkeani, ja auttavan minua tällä vuodelle asettamieni tavotteiden kanssa.
Minulla ei toimi se, että pitäisi muistaa kaikki menot ulkoa.. tai että käyttäisin sähköisiä kalentereita. Olen vanhan kuolukunnan tyttö, konnon paperinen kalenteri pitää olla. Myös jostain syystä opin kirjoittamalla, joten myöskin kirjoitettuani jotain kalenteriini ylös, muistan sen (useimmiten ei tarvitse sieltä edes tarksitaa).
Tänään tein treenin, jossa ei ollut oikein päätä eikä häntää, ellei tavoite ollut puhtaasti käsien hapottaminen loppuun asti. Alunperin piti keskittyä tekemään crossauksen lisäksi punnerruksia, pysty ja tavallisia ja dippejä, mutta jostain syystä sotkin tuohon sitten vielä taljatreenit ja pystysoudut käsipainoilla.
30 min crosseri
3 x 10 alatalja rusettiotteella 50 kg
3 x 10 ylätalja, leveä eteen 50 kg
3 x 12 pystypunnerrus käsipainoilla á 10 kg
3 x 12 tasapenkki käsipainoilla á 10 kg
3 x 12 pystysoutu käsipainolla á 8 kg
3 x 12 dippi penkkiin nojaten jalat suorina edessä
Tähän olisin halunnut tehdä vielä punnerksia ja pushdowneja ja ranskalaista dippiä, mutta voimat oli jo käytettyä.
Kädet tärisi kiitettävästi iltaruokaa tehdessä.. ja syödessä. Huomenna aamulla sitten vatsatreeni, (lälly versio) ja illalla kiikkuja.
klo 22.56 0 kommenttia
Tunnisteet: sport
lauantai 5. tammikuuta 2013
Raikasilmamyrkytys
Kahtena päivänä putkeen jääkiipeilyä, eilen 3h.. tänäänkin samanverran. Näyttökoe annetuna Pirulla ja kausarin ostin itselleni Adventure Partnersseilta.
Näytössä tulee osoittaa, että osaa
- rakentaa yläköysiankkurin pulttiankkurista
- laskeutua köyttä pitkin
- käyttää varmistuslaistetta
- kiinnittyä köyteen kasisolmulla
- ristiintarkistuksen
- sekä yleisimmät jääkiipeilyyn liittyvät turvallisuusasiat.
Läpi :)
Eilen nousuja tuli lähemmäs kymmenen. Yllättävän hyvä alku, kiipeily sujui paljon viimekautta kevyemmin.
Eilen tuli vähän jopa keskityttyä kiipeilytekniikkaan. Sen sijaan, että vain mäiskin hakkuja jäähän sydämeni kyllyydestä, kiipesin muutaman nousun siten, ettei tullut löytyä uusia reikiä, vaan käytin jo aikaisemmien nousuilla syntyneitä valmiita reikiä. Aika jännittävää touhua, ihan eritavalla keskittyi jalkojen ja käsien käyttämiseen, lukotuksiin jne.
Tänään kiipeily oli eilisen runsaiden nousujen takia vähän .. väsynyttä.. kämmenetkin olivat hellänä. Ei mitään, siltä 6-7 nousua.. tosi jeesch. Sääkin helli, -3 tai -4 astetta ja aurinko paistoi.
Viimeyönä uni maittoi erinomaisesti, tänään sängystä pääsi ylös vasta puoli kymmeneltä .. ja tulihan tuossa tänään kertaallen jo nukahdettua sohvallekin.
Nyt kevyttä ja terveellistä huikopala, kanakeittoa ja salaatti.. ja sitten saunaan ja uimaan.
klo 19.18 0 kommenttia








































