torstai 14. maaliskuuta 2019
DKK: kukkakaalimuussi ja hampurilaispihvi
klo 10.24 0 kommenttia
Tunnisteet: ketodietti, päivällinen
maanantai 11. maaliskuuta 2019
Didin kokeileva keittiö: rouheiset sämpylät
klo 16.58 0 kommenttia
Tunnisteet: gluteeniton, ketodietti
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
Didin kokeileva keittiö: pinaattitonnikalakastike ja gratinoitu parsakaali
ommom.. kermaa kermaa kermaa.juustoa .. ja vähän lisää kermaa ja juustoa.
Tein perheelle tonnikalapinaattipastaa ja tajusin siinä kokatessa ko kastikkeen olevan erinomainen keto-/karppiruoka.Tein tuplasatsin kastiketta, osa minulle, osa perheelle pastan kera.
Pinaattitonnikalakastike ja gratinoitu parsakaali
Kastike:
2 valkosipulinkynttä
65g babypinaattia
nokare voita
1 purkki tonnikalaa vedessä
1 dl kermaa
1-1-5dl parmesanraastetta
suolaa ja pippuria
Paista voissa hienonnettu valkosipuli, lisää "suikaloitu" pinaatti. Valuta tonnikalasta ylimääräinen vesi ja lisää tonnikala pannulle. Paista hetki ja lisää kerma, juusto. Mausta oman suun mukaiseksi.
Gratinoitu parsakaali:
600g tuoretta parsakaalia
1-1,5dl ruokakermaa
1 pussi juustoraastetta
Paistoin puolisen tuntia 200 asteessa-
Oli asteen verran tuhti combo, alunperin piti tehdä jotain ihan muuta ruokaa parsakaalin kaveriksi, mutta innostuin tonnikalakastikkeesta kokatessa muulle perheelleeni.
klo 17.49 0 kommenttia
Tunnisteet: ketodietti
lauantai 9. maaliskuuta 2019
Didin kokeileva keitto: maapähkinävoi ketokeksit
Koska didi loves maapähkinävoi, en voinut vastustaa maapähkinävoicookie reseptin kokeilemista.
Maapähkinävoi ketokeksit, 12 kpl
2,5dl maapähkinävoita
1 muna
1,25dl karppisokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään, taikinasta tulee helposti muotoiltava massa. Paista 175 asteessa n.15min.Tarkkaile, ettei keksit ala ruskehtua liikaa.
klo 8.43 0 kommenttia
Tunnisteet: karppaus, ketodietti, leivonnaisia
perjantai 8. maaliskuuta 2019
Lahjonnan voima
Olen tykännyt ajatuksesta harrastaa lasteni kanssa. Esikoisen kanssa aloitimme vauvauinnin hänen ollessaa 3kk vanha, nykyään käymmen koko perhe perheuinnissa. 2 vuoden kohdalla lisäksi tuli mukaan käsipallotreenit ja muskari. Muskari on ollut kuvioissa nyt siis puolitoista vuotta. Ensimmäinen muskarivuosi oli meidän koko perheen harrastus. Toinen muskarivuosi on nyt erilainen. Käyn poikieni kanssa lähempänä sijaitsevassa muskarissa itsekseni.
Alkujaan minua pelotti se, että miten saan ajan kulumaan kotona poikieni kanssa. Koin tarvitsevani jotain täytettä arkeen, ja muskari tuntui kivalta ratkaisulta siihen, etten päivät tuntuisi poikien kanssa pitkiltä ja yksinäisiltä. Eniten tottakai kupissa painoi se, että pojat tuntuivat viihtyvän hyvin muskarissa ensimmäisenä vuotena.
Toinen muskari vuosi alkoi kivasti, nuorempi poika viihtyi hyvin sylissä ja pysyi nätisti paikoillaan, esikoinen sen sijaan tuntui aina assosioivan muskarin leikkimiseen ja juoksenteluun (yksi hänen parhaista ystävistään kävi ensimmäisen vuoden meidän kanssa samassa muskarissa), ja jotenkin hän jatkoi tätä juoksentelua nykyisessäkin.
Meidän onneksi muskarin opettaja on erittäin hyvä lasten kanssa, hän osaa lukea tilanteita hyvin ja palauttaa lasten keskittymisen tuntiin, jos tuntuu sellainen olevan paikallaan.
Viikkoa ennen hiihtolomia muskarissa oli sijainen, silloin pojan käytös oli niin riehakasta (vaikka olimme juuri keskustelleet siitä, miten muskarissa käyttäydytään), että lähdimme muskarista pois. Olin jo sitä mieltä, että homma riittää meidän osaltamme, olin jo henkisesti varautunut ilmoittamaan muskariin, ettemme enää tule.
Keskustelin esikoisen kanssa siitä, haluaako hän käydä muskarissa, ja että jos hän ei halua, niin meidän ei ole pakko mennä sinne. Poika oli sitä mieltä, että harrastus on kuitenkin mieluisa. Päätin, että annan pari kertaa vielä mahdollisuuden muskarille, myös kevyt lahjota otettiin käyttöön.
Pienellä kinder-patukalla saa yllättäviä asioita aikaan. Eilen esikoinen ei kertaakaan juossut luokkahuoneen kauimmaiseen nurkkaan, hän ei heitellyt soittovälineitä eikä karannut pöydille. Nuorempi sen sijaan karkasi kymmenisen kertaa opettejan pianon tykö.
Esikoinen oli innoissaan tunnin jälkeen "enkös käyttäytynyt nätisti äiti?". Kyllä, osaahan hän käyttäytyä hyvin. Ihana ihana esikoiseni.
klo 17.00 0 kommenttia
Tunnisteet: lapset harrastaa, muskari
torstai 7. maaliskuuta 2019
vanha vouhotus uudelle kierrokselle
Joskus kauan kauan aikaa sitten karppasin, se oli aikoina kun en urheillut NIIN paljoa, sitten alkoi kuvioihin tulla kestävyyttä vaativat lajit, niin ruokailu muuttui merkittävästi. Karppauksesta siirryin fitfarmin dietteihin, ja ruokavalion perusrunko on pyrkinyt mukailemaan noita fitnesruokavaliota. Perunan ja banaanin lisääminen ruokavalioon oli alkuunsa shokki.
klo 17.00 0 kommenttia
Tunnisteet: karppaus
tiistai 5. maaliskuuta 2019
Äidin palkinto
Joitakin kuukausia takaperin sitä mietti, että miksi ihmeessä sitä väkisin kuljettaa lapsia sunnuntai-aamuisin kymmeneksi uimahallille, saadaksemme uida 30min. Lapset eivät edes pitkään oikein suostuneet tekemään annettuja harjoituksia /leikkejä. Yhtenä kertana miehen kanssa puimme esikoiselle väkisin kellukkeet päälle. Poika huusi ja rimpuili, kunnes hänet päästettiin veteen itsekseen. Ilme muuttui samantin, hän oli aivan innoissaan omin neuvoin uimisesta. Sen jälkeen häntä ei ole saanut auttaa uinnissa. Olimme miehen kanssa niin ylpeitä pojastamme.
Samainen juttu uimalasien kanssa, niitä puettiin esikoiselle päälle kiljunnan ja itkemisen säestyksellä, mutta sillä sekunnilla kun poika näki veden alle sukeltaessa, hän oli yhtä hymyä eikä halunnut sillä uintikerralla tehdä muuta kuin sukeltaa.
Vielä joku kerta huomaamme pojan osaavan uida jopa ilman kellukkeita.
Intona esikoisen uintitaidoista, tein hänelle ruksienkeräystaulukon (ulkovaatteiden kiukuttomaan /reippaaseen pukeutumiseen liittyen), jonka palkintona oli päästä kolmestaan äidin ja isin kanssa Flamingon kylpylään. Viimeviikolle oli kuopukselle sovittuna leikkitreffit kummitädin- ja kummiveljen kanssa ja veimme esikoisen vesipuistoon.
Esikoinen ei ole ainoa perheemme ansioitunut uimari. Nuorempi oppi sunnuntaina uimaan kellukkeiden avulla. Nuorempi ei ole samanlainen, että innostuu yhdestä kerrasta, vaan nyt on useampi kerta totuttelua kellukkeiden ja uimarenkaan kanssa. Sydän suli, kun näin hänen uivan innoissaan itsekseen.
![]() |
| kuopus uimahallissa |
Paras lahja /palkinton äidille on nähdä lapsien kehittyvän ja nauttivan yhteisestä tekemisestä.
klo 17.00 0 kommenttia
perjantai 1. maaliskuuta 2019
uhkailu, lahjonta ja kiristäminen
Kun pelkkä pyytäminen ja järkipuheet eivät toimi, niin äiti on pakotettu ottamaan järeämmät aseet käyttöön.
klo 9.00 0 kommenttia
Tunnisteet: kasvattaminen, lapset
keskiviikko 27. helmikuuta 2019
Havuja!
Itsellä ei ole kauheasti lämpimiä muistoja hiihtämisestä lapsuusajoilta. Kauhean vapaaehtoisesti en muista hiihtämään lähteneeni, muutaman kerran kävimme perheen kanssa Saariselällä hiihtämässä (varmaan 13-15 ikävuosina) , kerran kävimme Bomballa ja silloin hiihtämisestä jäi vain paha maku suuhun.
Hiihtäminen sinänsä oli kivaa, Saariselällä oli huikeat maisemat, sain hiihdellä muuta perhettä edellä ylhäisessä yksinäisyydessäni, evästauoilla käytiin joko syömässä munkit Laanilassa tai sitten saimme suklaata ja "fairymehua" jollain tuvalla matkalla Rumakurulle. Bomban reissulta on mielessä vain harmaa sää, tylsät maisemat ja monot jotka hiersivät heti ensimmäisellä reitillä karseat rakot kantapäihin. Jäi sellainen viimeinen ajatus hommasta, että hiihtäminen ei voi olla mitenkään mukavaa. Mun kasvuvaramonot oli se, mitä edelleen vielä 20v sitten ensimmäisenä tuli hiihtämisestä mieleen.
Olin mielessäni ollut varma siitä, ettei hiihtäminen ikinä voisi tuntua kivalta. Voi miten väärässä olinkaan.
Aviomieheni innostui talon viereemme ilmestyneiden latujen jälkeen ostamaan sukset itselleen. Äidilläni on myös karvapohjasukset, joten annoin hiihdolle mahdollisuuden. Lauantaina testasin suksia, sunnuntaina kävin perheuinnin jälkeen ostamassa itselleni uudet karvapohjasukset, sauvat ja monot. Ja miten upeat monot, ne tuntuivat kuin lämpimältä pehmeältä kohdulta, jossa jalka lepää. Hiihtäminen on nyt kerrassaan ihanaa.
Hankimme myös molemmille pojille omat aloittelijoiden sukset.
Parin viikon ajan hiihtosäät olivat vallan mainiot, kävin aamuisin ennen töitä ladulla. Työmatkapyöräily vaihtui 8-10km lenkkeiksi. Työpäivät alkoivat vähän totuttua myöhemmin, mutta se ei haitannut, sillä nyt työmatkojen taituttua autolla, oli myös lasten hakeminen hoidosta merkittävästä aikaisempaa helpompaa. Pariin viikkoon ei tarvinnut hurauttaa kotiin jäähdyttelemään ja kiireellä juosta hakemaan lapsia ja taistella kotimatkaa jalan taittaen.
Nuo karvapohjasukset ovat kunnon talvikeleillä aivan oivat, helppohoitoiset, vaivattomat. Sunnuntaina ystäväni sai minut lähtemään hiihtämään Oittaalle. Parin asteen plussakelit ja karvapohjat eivät olleet paras yhdistelmä mäkisillä kuntoladuilla, mutta ihan kivasti sai vielä suksittua karvan alle 8km.
Kovasti tässä toivon vielä ehtiväni laduille ennen lumien sulamista kokonaan pois.. ties vaikka saisin vielä pojatkin roudattua laduille. Tässä olisi potentiaalia koko perheen harrastukseksi.
klo 11.00 0 kommenttia
Tunnisteet: hiihtäminen
tiistai 26. helmikuuta 2019
Ruuhkavuosista
Luonnoksiin on kertynyt vaikka kuinka monta aloitusta. Pitkään kannoin huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoittaminen oli jäänyt tauolle. Ei ollut vain energiaa. Kirjoittaminen ei ollut harrastus joka kärsi tuolloin, en myöskään jaksanut kotonakaan tehdä mitään ylimääräistä. Lapset saivat huomiota ja heidän kanssaan tein vaikka mitä, mutta itseeni tai kotiini en jaksanut panostaa. Töissäkin tunsin vain käyväni, tiesin että minun pitäisi opiskella, panostaa, suunnitella sukupolvenvaihdosta jne, mutta en vain jaksanut.
klo 17.06 0 kommenttia
torstai 31. tammikuuta 2019
klo 17.45 0 kommenttia
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Comeback salille nro 8564
Kohta on kaksi kuukautta takana pt:n kanssa. Mä jouluna myönsin itselleni, etten nyt pärjää itsekseni. Salilla ei ollut puhtia, ajatukset karkaili mm. lapsien pärjäämiseen lapsiparkissa, en vain löytänyt hommaan draivia mikä joskus mulla oli ollut, syömiset oli myös aivan retuperällä.
Tammikuussa otin yhteyttä, pidin ruokapäiväkirjaa tovin ja sitten meillä alkoihin yhteiset treenit ja mä sain ruokavalion itselleni.
Minulla on aikaisemminkin kokemusta personal trainerin kanssa treenaamisesta, siellä on periaatteessa ihan hyviä, mutta myös vähän pliisuja kokemuksia. Kiipeilyssä on tullut kokeiltua paria oikein hyvällä menestyksellä, salitreenissä on sitten ollut pettymyksiäkin. Nyt vihdoinkin tuntuu löytyneen sellainen pt, joka saa musta tosi paljon irti, joka opettaa mulle uutta treenatessa, mutta mua myös "hoidetaan" kokonaisvaltaisena pakettina.
Tavoitteena ei ole suunnata kisalavoille tms, tavoitteena oli löytää liikkumisen ja salitreenaamisen ilo uudestaan (ja se on onnistunut) ja treenaamaan ns kovaa turvallisesti näitä mun kropan kremppojan kunnioittaen. Jokaisen yhteisen treenin jälkeen olen malttamattomana odottanut seuraavaa salitreeniä, jotta pääsen toistamaan oppimaani.
Minulla oli tuossa ennen pian synnytyksen jälkeen paljon ongelmia selän kanssa, saattoi olla hormonaalista, nyt oli jotain muuta kuin välilevyissä ongelmaa. Hoidatin selkää myös kymmenisen kertaa kiropraktikolla, mutta nyt vasta uuden treenaamisen jälkeen selkäkivut ovat kaikonneet. Välillä teki mieli lähteä vain salilta ovet paukkuen, kun jokin liike vihloi selkään niin, että painot oli tippua käsistä tai jalat meinasi lähteä alta. Selkäkivut vaikutti myös uniin, aina asentoa vaihtaessa heräsin kipuun.
Alussa lähdimme hyvin varovaisesti liikkeelle pt:n kanssa, liikkeet olivat aika maltillisia, teimme kaksijakoisen saliohjelman, koska olin ajatellut ehtiväni vain kahdesti viikossa salille. Yllättäen nyt kuitenkin salitreenaamiselle on löytynyt aikaa, kohta saatan miettiä jopa neljännen treenin päivän lisäämistä. Hieman minua hirvitti kyykyt polven ja selän takia, mutta pt:n valvovan silmän alla olen saanut kyykättyä, viimeviikolla harjoiteltiin mavea (trapbarilla) ja tänään tutustuin räkkivetoon.
Saliaika on ollut ihana tapa päästä hetkeksi eroon kotihommien ajattelusta, siellä keskittyy vain ja ainoastaan treeniin, selviämiseen ja siihen, ettei yritä näyttää siltä, että välillä hirvittää se, että ei usko selviävänsä kunnialla treeneistä. "ei tää jumalauta nouse" Jostain sitten kuitenkin aina löytyy joku extra vaihe treenin aikana.
klo 21.21 0 kommenttia
perjantai 23. maaliskuuta 2018
Aina ei jaksa käyttäytyä
.. tuo minun vanhempi. Tämä viikko on ollut varsinainen koettelemus esikoisen kanssa. Joko uhmassa on joku uusi vaihe tai sitten viimepäivien järjettömän aikaiset herätykset vaativat veronsa. Esikoinen ei ole ikinä ollut pitkään nukkuvaa sorttia. Meillä on ollut pitkiä rupeamia ennen kuopuksen syntymää, että jäsenK heräili pitkään puoli viideltä, tuolloin onneksi hönet sai vielä jatkamaan usein uniaan. Saimme jossain vaiheessa neuvoksi aikaistaa nukkumaanmenoa, ja unet alkoivatkin sitten pidentyä, ja pitkään sitten unet jatkuivat "jopa" 5:30-6:00 asti.
Viimeaikoina heräämiset ovat aikaistuneet ja nyt taas olemme takaisin 4:30 aamuissa. Itse pärjään kyllä, vaikka poika esikoinen herääkin aikaisemmin, mutta on ollut valitettavaa huomata miten aikaiset heräämiset vaikuttavat pojan keskittymiseen ja käytökseen. Aikaiset herätykset ovat myös siinä mielessä hankalat, että myös sitten nuorempi alkaa heräillä aikaisin leikkimisen ääniin. Esikoista ei kuitenkaan halua hiljentää aamuisin piirretyillä.
Lasten huoneessa on pimennysverhot, yritämme saada pojan syömään hyvin ennen nukkumanamenoa, juomaan vähän, käytämme hänet vielä yöllä vessassa, jotta tämä ei häräisi vessahädän takia aikaisin.. tuntuu vaan, ettei tuohon ole oikein ratkaisua. Aamuisin hänen kanssaan on pötkötelty, hänet on jätetty myös itsekseen nukahtamaan, hänelle on tarjottu pientä huikopalaa ja maitoa janoon, on silitelty jne, mutta mikään ei tunnu auttavan. Huone ei ole liian kylmä eikä liian kuuma.
Tällä viikolla olemme pariin otteeseen yrittäneet pojan kanssa (seurassa ja kahdelleen) touhustaa pääsiäisjuttuja. Tänään vasta illalla tuntui, että sain enemmän kontaktia poikaan. Meillä oli oikein hauska ilta, sain kuopuksen hyvissä ajoin unten maille. Toki voi olla, että esikoisen käytös on myös ollut ihan huomionhakua, tämä ilta oli kuitenkin ihanan harmoninen ja hän jaksoi keskittyä touhustamiseen kanssani. Saimme koristelua pääsiäisvitsoja ja hän ilmaisi myös halunsa tehdä kortteja "tyttöystävilleen" sekä ukille ja mummille.
Onneksi kohta siirretään kelloja kesäaikaan, tämä tuonee helpotusta meidän arkeemme ainakin toviksi, mutta siihen asti, en voi kuin sopeutua ja mennä itse myös aikaisin nukkumaan.
klo 22.15 0 kommenttia
browniesseja pikkuisille
Mokkapalojen päälle tein vielä banaaniavokadosuklaamousseja , johon tuli 2,5 pienehkö avokadoa, täbläbansku, 2 rkl hunajaa ja 0,75dl raakakaakaojauhetta. Kaikki ainekset vedetään sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Tätä voi herkutella sellaisenaan tai laittaa vaikka kaakaonibseja tai jotain ihania kuivattuja supermarjoja päälle. Tuolle nuoremmalle tuo ei vielä sovellut hunajan takia, mutta esikoinen voi surutta syödä tätä. Hän tykkäsin myös iltapalalla dipata banaaneja mousseen.
klo 21.45 0 kommenttia
Tunnisteet: gluteeniton, sormiruokailu
keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Lapset harrastaa
Esikoisen kanssa tuli aikoinaan harrastettua vähän tämän vauva-aikana. Me kävimme jäsen K:n kanssa kerran viikossa vauvajumpassa meidän salilla, kävimme myös uimassa ja isänpäivälahjaksi ilmoitin miehen ja pojan vauvasirkukseen.
Nyt nuoremman pojan kanssa olemme harrastaneet myös paljon. Me käymme perheenä yhdessä sisaruinnissa sekä muskarissa.
Meillä sisarharrastukset eivät ole sujuneet niin harmonisesti, kuin olisin toivonut. Muskari oli alunperin tarkoituksena olla sellainen hetki, että minä harrastan lasten kanssa ja sillä aikaa mies saisi ns omaa aika, voisi käydä omissa harrastuksissa. Muutamien kertojan jälkeen minun oli myönnettävä, että 2kk ja päälle 2v lapsen kanssa hoimma vaan vaatii kaksi vanhempaa paikalle. Nuorempi vaati jatkuvaa sylissä pitämistä ja esikoinen vaati huomiota. Suurin osa ajasta meni siinä, että yritin hillitä esikoista juoksemasta pitkin musiikkiluokkaa. Miehen tultua mukaan harrastaminen muuttui helpommaksi, mies on mukana ihan mielellään, olisin vain halunnut mahdollistaa hänelle myös aikaa omia harrastuksia varten. Ehkä sitten joskus myöhemmin.
Perheuinti on myös toinen, mikä on vaatinut molemmilta lapsilta hieman pidempään lämpenemistä. Esikoisen kanssa kävimme uimassa pitkään, tietyssä vaiheessa vain jokainen uintikerta oli sellainen, ettei poika halunnut oikeastaan kuin olla sylissä, sukeltaminen ei ollut mieleen eikä mikään ohjattu tekeminen. Vedessä touhuaminen oli kyllä hänelle mieleen, mutta lastenaltaassa. Kävimmekin pojan kanssa uimassa vielä pitkälle toisen raskauteni aikana, ja hän nautti kovasti uimisestä ja käsipohjan harjoittelusta jne.
Sisaruinnin alkoi hieman tahmesti molemmilla lapsilla, pari ensimmäistä kertaa miniK:lla meni hienosti, mutta sitten alkoi itkut uinnissa. Uiminen ei ollut pelottavaa, mutta ehkä kyse oli enemmän ihmismäärästä ja kaikuvasta hallista. Uinti aloitettiin hänen ollessaan 3kk vanha, pidempään itkettiin aina vähän, mutta nyt sekin on jo historiaa. Esikoinen viihtyy kyllä altaassa, mutta kovapäinen kun on, niin edelleen on rajallista millaisia harjotteita hänen kanssaan tehdään tai mitä uintivälineitä hän suostuu käyttämään.
Esikoinen käy uinnin- ja muskarin lisäksi vielä käsipalloleikkikoulussa. Kuten kahdessa muussakin harratuksessa, sielläkin kesti alkuunsa lämmetä, toisiaan on kertoja että esikoinen jaksaa keskittyä hienosti koko tunnin, mutta välillä handistreenien kohokohta on eväät pukuhuoneessa.. eikä sekään väärin ole.
Lasten kanssa harrastaessa pitää unohtaa sitä, miten asioiden pitäisi sujua, lasten pitäisi käyttätyä, jaksaa keskittyä, suorittaa jne, pitää vain nauttia tekemisestä ja olemisesta lasten kanssa.
klo 11.15 0 kommenttia
Tunnisteet: happy happy, lapset harrastaa
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
unetonna
Pienemmästkin pohdinnasta välillä menettä yöunensa. Viimeyönä taas tosiaan nämä asiat pitivät minua hereillä. Selvästi tuleva yrittäjyys jännittää minua. Nyt toki vallitseva tilanne on sellainen, että työasiat on syrjässä useampana päivänä viikossa minun ollessa lasten kansa kotona, yöunet jäävät usein katkonaisiksi. Täytyy tosiaan vain taas luotta siihen, että asioilla on tapana järjestyä, ja minä OLEN fiksu ja ahkera. Välillä oman oppimisen eteen tehtävä extratyö pelottaa minua raskaudellaan.
Etsin yöllä noita memejä tms, ja minun mielestä nuo molemmat mietelauseet ovat varsin hyviä, ne myöskin rauhoittavat. Minun tulee vain oppia mahdollista vanhoista virheitä, analysoida niitä ja lähteä niistä oppineenä eteenpäin. Ehkä näitä asioita pohtineena ensiyönä uni tulee helpommin.
klo 11.09 0 kommenttia
maanantai 12. maaliskuuta 2018
Ihana kamala imetys
Ennen esikoista oli autuaan tiemätön mistään imetykseen liittyvistä ongelmista. Imetystaival oli helppo, maitoa tuli hyvin, esikoinen viihtyi rinnalla, tiheän imun kaudet olivat hyvin siedettävät, imetys onnistui paikassa kuin paikassa.
Tottahan toki alussa imetys sattui aivan kauheasti, iho ei ollut tottunut moiseen rasitukseen ja maidon nouseminen sattui aivan kauheasti. Iho oli alussa niin hellänä, että ensimmäisen viikon ajan mieleni teki vain huutaa esikoisen ollessa rinnalla, oloani yritin helpottaa käyttämällä rintakumia. Imetys oli asteen verran hankalaa sektiosta toipuessa, asentoa ei pystynyt vaihtamaan. Onneksi sektiosta toipuminen oli odottamaani nopeampaa, omalla kohdalla uskon nopean liikkelle lähdön olleen merkittävä tekijä toipumisessa.
Sairaalassa esikoisen painoa seurattiin, teimme pari vuorokautta syöttöpunnituksia ja maitoa/korviketta annettiin ruiskulla imetyksen lisäksi. Kotiuduttua ohjeena oli herättää vauva öisin rinnalle kolmen tunnin välein, 45min imetyssessiot ja omat ongelmani nukahtamisen kanssa tekivät alusta hankalan. Onneksi pian esikoisen paino alkoi nousta erinomaisesti, niin syötöt kellon kanssa sai unohtaa. Alku oli kuitenkin hyvin stressaavan, kun ei ollut pienentäkään tietoa siitä, miten kauan kellon kanssa tultaisiin imettämään.
Ainoat ongelmat esikoisen imettämisessä alun jälkeen olivat ns positiiviset ongelmat, maitoa tuli välillä liiankin hyvin. Esikoinen sai rintamaitoa myös minun palatessani töihin, töissä pumppasin maidot pojalle, jotka mies sitten syötti pullosta pojalle.
Imetystaivalta meillä kesti vuoden ja seitsemän kuukautta. Lopetus taisi olla minulle vaikeampi paikka kuin esikoiselle, hän sopeutui erittäin nopeasti (kuten hän on sopeutunut kaikkeen muuhunkin tähän asti).
Toisen lapsen kanssa imetys alkoi helpommin. Odotin imetyksen olevan kivuliasta, maidonnousun sattuvan ja kauhulla odotin öisin 3h välein tapahtuvaa imettämistä.
Alku olikin helppo, maidonnousu ei sattunut, imetys ei sattunut millään tavoin, maitoa alkoi tulla heti alusta hyvin. Paino nousi alusta alkaen hyvin ja tasaisesti.
Yllätyksenä tuli se, että nuorempi lapsi ei ole samanlainen tissimonsteri kuin isoveljensä. Esikoinen saattoi viihtyä pitkiäkin aikoja rinnalla, hän tankkasi aina vain kun hänelle annettiin rinta suun eteen. Kuopus ei tankkaile, vaan hän syö suurinpiirtein kellon kanssa. Tämä on alkuunsa aiheuttanut hieman ihmetystä, mutta tähän tottuu. Toinen haaste oli rintaraivarit, jotka tulivat joskus ennen kolmea ikäkuukautta. Kuopus ei vain suostunut syödä, huusi rinnalle, piti laulaa, puhallella kasvoja, antaa aluksi maitoa lusikalla, jotta pikkuinen tajuaa haluavansa syödä, tilan piti olla rauhallinen. Koska imetyksen piti tapahtua rauhallisessa paikassa, tämä aiheutti tilapäisesti sen, etten pystynyt olemaan esikoisella samalla tavalla läsnä. Tämäkin onneksi meni kuitenkin kohtuu nopeasti ohi, mutta tämäkin aiheutti hieman harmaita hiuiksia, koska ennen reissuja kun ei voinut tankata, niin kaikki piti aikatauluttaa syömisten mukaan.
Esikoisen kanssa imetys oli ihanan harmoninen kokemus, se on meidän aikaa, siinä nautiskeltiin yhdessä olosta. Kuopuksen kanssa imettäminen ei ole samanlainen hetki. Olen alusta alkaen valmistautunut henkisesti siihen, että koska nuo lapset ovat niin erilaiset muutenkin imetyksen suhteen, niin on hyvin mahdollista kuopuksen vierottautuvan rinnasta itsekseen ja aikaisemmin. Jokainen päivä mitä saan imettää kuopusta on siunas, ja vaikka nyt on taas sellainen vaihe, etten saa poikaa kunnolla imetettyä kuin makuuasennossa ja rauhallisessa tilassa (onneksi minua ei haittaa pötkötellä imettämässä poikaa paikassa kuin paikassa), toivon silti tämä jatkuvan vielä pitkään.
klo 8.00 0 kommenttia
Tunnisteet: imettäminen
lauantai 10. maaliskuuta 2018
Luopumisen tuskaa
Olen aina ollut sellainen, joka haluaisi tallentaa kaikki ihanat hetket purkkiin pystyäkseni jälkikäteen muistella kaikkea. Lasten synnyttyä haluan entistä enemmän painaa kaikki pienetkin hetket muistiin ja dokumentoida kaiken. Haluaisin pystyä nauttia ihanat hetket uudelleen ja uudelleen. Tästä johtuen on ollut vaikea välillä hyväksyä sitä, että aika ei riitä enää päiväkirjan (blogin) kirjoittamiseen samassa suhteessa, kuin mitä aikaisemmin pystyin.
klo 22.11 0 kommenttia
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
vuoden ekat pyöräilyt
Pääsi tuo pyöräilytauko vähän venähtämään. Ennen joulua tuli viimeksi pyöräilyä, iski saamattomuus viedä pyörä huoltoon (keskiö heilui) ja sitten on ollut ties mitä syitä olla pyöräilemättä. Toisinaan meillä on viimeaikoina ollut sellaisia aamuöitä, että viimeiset pari tuntia muistuttavat jotain kiinalaista kidusta. Lapsi pyörii ja hyörii ja metelöi, ja ainoa tapa saada miniK pysymään unessa on pitää hänet kainalossa. Tällöin on saattanut priorisoida pienen levon aikaisen herätyksen ja pyöräilyn edelle.
Ihanainen mieheni kävi huolatuttamassa pyöräni pari viikkoa takaperin ja tänään sitten sain vihdoinkin aikaiseksi testata huolletun pyörän sekä nastat ensimmäistä kertaa tosi tilanteessa.
Pyöräilin reilu 7km. Piti alunperin pyöräillä Oittaalle, mutta siellähän oli latuja tiellä. Tässä sitten tuli ilmi, että meidän kodin ohi pääsisi sinne latuja pitkin. Pitääköhän tässä vielä suunnata suksikaupoille? Olen kovasti kuullut kehuttavan jotain karva (?)pohjaisia suksia.
Etukäteen miettimistä aiheutti se, että miten tuollaiseen keliin pitää pukeutua. Kaksi vuotta sitten GoExposta tuli hankittua kylmemmille keleille soveltuva pyöräilyhaalari. Haalarin päälle tuli puettua softshell-housut, Haglöfsin mikrofleesepaita, softshelltakki, kaulaan buffi ja kypärän alle buffi. Jalkaan tuli merinovillasukat ja pyäräilykenkiä päälle aikaisemmin mainitsemani kenkiensuojat. Vaatetus oli tosiaan tuohon -7 keliin mitä mainioin, ainoa heikko lenkki minulla on korvat, ne on oltava ehdottomasti suojattuna.
klo 14.26 0 kommenttia
tiistai 6. helmikuuta 2018
Punaiset posket takuu
HA! Nyt ei puhuta Hoplopista eikä Huimalasta. Pitkän aikaa olen vältellyt lähtemästä kauppaan tai mihinkään kahden lapsen kanssa, kaipa olen kuvitellut näiden reissujen olevan hermoja raastavia. Meni useita kuukausia, ennen kuin lähdin ensimmäistä kertaa edes ruokakauppaan noiden kahden kanssa. Toissaviikolla uskalsimme ytävättären ja meidän neljän lapsemme kanssa Hoploppiinkin.
Viimeperjantaina ryhmis oli kiinni, lakko vaikutti siihen, ettei ruokatoimituksia tehtyä pieneen yksikköön. Ainoa hoitovaihtoehto olisi ollut viedä lapsi päiväkotiin. Edellenkään en viitsi viedä esikoista uuteen paikkaan hoitoon, ellei ole aivan pakko. Pidin siis jäsen K:n kotona minun ja kuopuksen kanssa.
Tottakai päivä alkaa puoli kuudelta, aamusta leikittiin, luettiin kirjoja, syötiin aamiaista, aloitimme ystävänpäiväkorttien askartelun, lähdimme pihalle leikkimään, rakensimme lumilinnan, kävimme kävelyllä ja tulimme kotiin syömään.
Viimekuukausina on pojan nukuttaminen kotona ollut mahdotonta, poika ei vain nukahda kotona. Ryhmiksessä ei nukahtamisen suhteen ole mitään ongelmaa, siellä on varmasti nukkumaan mentäessä ryhmäpaine, muutkin nukkuvat.
Kortteja askarrellessa punainen maali loppui, mietin että jos sitten vaikka piipahtaisimme tosi nopeasti Ikeassa lasten kanssa maaleja ostamassa. Hermostutti paljon, olin varma reissun olevan täysi katastrofi.
Olin NIIN väärässä. Vaikka päiväuniaika oli käsillä, esikoinen kulki nätisti kaupassa. Annoin hänen kyllä käydä ihmettelemässä huonekaluja, tutustuttiin mallihuoneisiin ja koeistuttiin tuoleja. Koko ajan jostain kuului vain "oo, ihanaa, ihanan pehmeää".
Ei toki, tarkoitus ei ole opettaa lasta leikkimään kaupoissa, mutta .. kyllähän minä itsekin pelleilen noissa kaupoissa. Ja kun aika oli mennä eteenpäin kaupassa, siirryttiin pääasiallisesti yhteisin tuumin. Jos muuten ei poika halunnut välttämättä kulkea nätisti vierellä, niin sitten pyydettiin kantoapuun jne. Varmaan kaikille lapsille on erittäin tärkeää saada autta, eikä oma poika ole poikkeus. Hän on hyvin ylpeä saadessaan kantaa isoja tavaroita ja ollessaan avuksi äidille.
klo 21.59 0 kommenttia


























