Ilta-aurinko ja kunnon feel good -biisi soi. Muutaman päivän tauon jälkeen kiipeilyinto oli kova.
Eilen alku oli aivan naurettava, friikkasin jostain syystä yrittäessäni lähteä nousemaan kisaseinällä sellaisia reittejä, joita tavallisestikin olen kiivennyt. Mustassa 6b:ssä parahdin, että oon jumissa ja en pääse alas.. joo-o.. alas on se suuntaa mitä varmasti pääsee. Yritin myös sinistä 7a:ta, joka eilen meni kaikkea muuta kuin sulavasti.
Kaveri sai puhuttua minut yli liidaamaan 6c:n, jonka vedin puhtaasti yliksessä. Hyvä flow heti alusta, klippaus ankkuriin... jonka jälkeen pitkä lepo, keräsin itseni ja tein viimeiset moovit ja se oli siinä. Tuntui jopa hieman turhan helpolta :P
Muutenkin eilen tuli väännettyä paljon "kovia" reittejä, 6c:n vääntämiset tuntuu juuri hyvältä, kakkostellen tosin.. pitäisi vielä saada oma pää mukaan noihin reitteihin. Kisaseinällä on mm kiva lila 6c... alku on vaan pelottava, pelkään kulmia ..kattoja.. jotenkin aina reiteillä lähtiessäni näen sieluni silmin itseni iskeytymässä seinän muotoihin. Tänään voisin kokeilla saada oman pään yhdellä kivalla valkoisella reitillä :)
2 kommenttia:
Jos vaan ikinä keksit jonkin poppaskonstin millä noista järjettömistä kiipeilypeloista pääsee eroon niin kerro toki mullekin ;) nimim. paniikki-boulderoija "MITEN MÄ PÄÄSEN ALAS TÄÄLTÄ!!!!!!!!"
Just train :)
Itse pääsin suurimmasta peloista eroon, kun osallistuin kiipeilyurheilijoiden kisoihin joulukuussa, myöskin ulkokiipeilyn jälkeen sisäseiniin törmäily ei ole tuntunut niin pahalta.
Nykyään lamaannuttava pelkääminen on enemmän poikkeus kuin sääntö, pientä jännitystä on yleensä aina reitillä kuin reitillä kolmanteen jatkoon asti.
Boulderointipelosta... varmaan vaan treenaamalla :) Mulla on viimevuoden boulderloukkaantumisesta vähän vielä pelkoja, jotenkin pelkään tippuvani niskaedellä alas tai hajottavani polvet tms tippuessani.
Lähetä kommentti