sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

varjoliitoilua Nummelassa

Sain toissapäivänä viestin kaverilta, olisiko sunnuntaina pari tuntia aikaa, ja haluaisinko tulevan syntymäpäiväni kunniaksi lähteä kokeilemaan varjoliitoa. Ei ollut mitään hajua mitä varjoliito oli, mutta sanoin ehdottomasti haluavani. Tänään pari tuntia ennen lähtöä googletin lajin, onneksi en aikaisemmin.. näytti hurjalta. 


Ystäväni on harrastanut lajia muutaman kuukauden, mutta hänen kanssaan en lentänyt. Pääsin mukaan tandemlentoon kokeneemman lajin harrastajan kanssa. 

Ennen lentoa tuli mietittyä, että friikkaanko ylhäällä, pelottaako korkeus, mietin miten lantiosäryiltä pystyn lähtemään liikkeelle.. ja toivoin ettei alastulo olisi turhan raju polvelle. Ensimmäinen laskeutumienn meni plörinäksi, olisi pitänyt ottaa juoksuaskelia, mutta pieni pelko mahdollisestä tömäyksestä esti mallikkaan alastulon.


Ylhäällä minua hieman kieputettiin, kyselin, että huvitseenko minua vatkattiin ylhäällä vai metsästimmeko pyörteitä.. kuulema ihan huvin vuoksi :P


Koska tuulet eivät olleet toivotunlaiset, olivat lennot lyhyitä, mutta tästä hyvästä pääsin kolmesti yläilmoihin.


Ylhäällä on ihanan hiljaista ja rauhallista.. aurinko, talvi.. järvi.. ihanaa..


Lajin viehätys oli selvä ensimmäisestä noususta lähtien.


Kolmannen lennon jälkeen tajusin käsievarsieni olevan hapoilla jännittämisestä... naamaani sattui myös kovasti, olin NIIN innoissani, etten tajunnut lopettaa hymyilyä millään. Mieskin taisi innostua lajista, ehkä hänkin lähtee kokeilemaan lajia jonain päivänä.

"Rakas joulupukki..."

3 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Kuulostaa huikeelta!
Tahtoo kanssa kokeilla. :)
Åressa noita on paljon, mutta ei ole tullut testattua sielläkään.

Heii, mites kiipeilyt, olit vetänyt 6C:n liidaten, mahtavaa! Onnittelut! :D
ps. koska nähdään taas?!

-didi- kirjoitti...

Se oli varmasti yksi mahtavimmasta kokemuksista ikinä, suosittelen :)

Kiitos.. tänään nähtiin... vois nähdä joku päivä biitsin merkeissä :) Areenalla mua näkee aikas usein :)

Nora kirjoitti...

Ehdottomasti vois! :)
Ja juu, oli kiva nähdä pitkästä aikaa areenalla. :D Sielläpä mäkin aika monena päivänä viikossa pyörin. Ja hei, kohta voitais nähdä ulkokaltseillakin... ;)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0