sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

kevyttä kevyttä

Luontoäiti päätti sitten siirtää meidän toisenkin kuumailmapallolennon. Nooh, ei se mitään.. voimme miehen kanssa juhlia kihlajaispäiväämme arkisemminkin, picknick kuohuvan kera ja lento vaihtoi nyt wrappeihin,


elokuvaan ja Ben&Jerry´siin.

yllätin miehen jäätelöllö, mies yllätti minut vaaleanpunaisilla ruusuilla

Sain mieheltä vapaat kädet valita elokuvan, olisin voinut valita minkä tahansa romanttisen hömpän, mutta valitsin sitten kuitenkin Arskan uusimman elokuva.

Tänäänkin maltoin mieleni, ja otin "rauhallisesti" urheilun suhteen, ts maltoin edelleen pysyä poissa kallioilta. 


Kävin crossaamassa tunnin verran. Olin suhteellisen skeptinen siitä, että treeni olisi ollut tänään kevyttä, sillä eilen crossaus ei ollut kaikista kivointa. Tänään oli hyvä draivi alusta loppuun, vähän myös mietin palautusjuoman vaikutusta asiaan, hyvällä musalla jälleen kerran oli mieletön vaikutus asiaan. Oikealla musalla sain ulkona olevan harmauden katoamaan, ja crossaus tuntui superkevyeltä itensiteetin ollessa kovempi kuin eilen.


Nythän minulla on käytössä Leaderin Palkkari+ mansikanmakuisena.


Fastin palkkareihin tottunen tämä oli omituisen vaahtoista, maku oli vetinen ja vähän kadoksissa ja koostumus laiha, toivotaan että vaikutus olisi kuitenkin toivottu. Pidetään peukkuja.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0