Muut menivät tänään harjoittelemaan multipitch-kiipeilyä, minä lähdin Mimin kanssa mukaan kannustamaan ja nauttimaan rauhallisesti perjantai-illasta Jaanankalliolle.
Pitkän aikaan olen miettinyt Mimin ottamista mukaan kiipeilyreissuille, mitä siitä tulee jne. Yksi isoin huolista on ollut punkit. Mies osti Mimille punkkitorjuntaan tippoja, jotka imeytyy koiran ihon läpi. Muuten mukava, mutta eiväthän tipat sitten estä mitenkään punkkeja kulkeutumista koiran mukana kotio. Aikaisempina vuosina punkkipantojen ollessa käytössä ei koirasta ole löytynyt lainkaan punkkeja. Nyt pikkuisesta on löytynyt kaikenkaikkiaan jo kuusi. YH! Alan kallistua yrttipannan puoleen, vaikkain se haisee ihan kauhealta (eikä yrttipannassa ole samanlaisen sivuoireiden riskejä, kuin tipoissa).
Tänään oli muutenkin hyvä päivä ottaa pikkuinen mukaan, kun itse en ollut nousuja tekemässä. Alkuunsa pikkuinen oli aika vauhkona, mutta pikkuhiljaa kun hän uskalsi laajentaa reviiriänä, ja tottua ympäristöön, oli Mimi kuin kala vedessä. Uskalsin pitää koiran vapaana... mutta tonnikalaherkkupussi oli jatkuvasti käden ulottuvilla.
Hauskasti koira mielsi toisen kiipeilyparin jotenkin samaan seurueeseen, sillä Mimi oli lähdössä heidän peräänsä, kun nämä lopettivat kiipeilyt osaltaan. Mimi oli mukava jäänrikkoja meidän ja toisen seurueen välillä.
Haikeita katseita reitille, onneksi minulla oli Mimi pitämässä seuraa.
Aviomies apinoi.
Jää nähtäväksi miten Mimi reagoi ollessaan reissussa mukana, kun olemme miehen kanssa kahdelleen kiipeämässä. Elokuussa kun on tarkoitus tehdä ekskursioita mökilämme kiipeilykalliolle, tarkoitus on ottaa pikkuinen mukaan kallioille. Tänään oli niin helpotus, kun pikkuinen oli mukana, ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, että on koko illan menossa, eikä tarvinnut kiirehtiä kotiin, koska pikkuinen on vietävä ulos. Mimiä voisi tästä lähtien ottaa useammin reissuillemme mukaan.
Pitää tuo punkkiasia vain miettiä. Miten te muut koiranomistajat hoidatte punkit? Jostain kuulin, että koirillekin voisi syöttää valkosipulikapseleita tms, ja näiden pitäisi auttaa, pitää perehtyä tähän asiaan.
2 kommenttia:
Wuhwuh! Ihana kiipeilykoira. :)
Toivottavasti sullakin alkaa sormi olla jo parempaan päin? Mun sormet on ihan kierossa kahden viikon kiipeilyjen jälkeen.
Muuten, suosittelen hyvää tankkausta ja runsaita eväitä multipitchille!!
Eikös olekin?! :)
Varmaan ne pikkuhiljaa, kun oon malttanut oikeati lepuuttaa tuota.
Tankkauksia jo suunniteltu, bullet mealit messiin .. ja edeltävänä päivänä hyvä hiilaritankkaus :) ennen siis sitä 230m nousua.
Lähetä kommentti