Uhhuh, tuli testattua miten kahden lapsen kanssa mahtuu meillä.. hyvinhän sitä mahdutaan. Olimme valmistautuneet viikonloppuun hakemalla pinnasängyn, syöttötuolin ja ison läjän dubloja.
Yksi eilisen ohjelmanumeroista oli pizzan teko. Kummipokani sai itse tehdä pizzansa, ts kaulita taikinan ja laittaa täytteet pizzan päälle.
Itselleni tein pizzan karppipohjalla ts vyötärönmetsästäjän pizzapohja, viimeaikoina on tullut syötyä vähemmän leipää, pastaa jne.. ja olo on ollut huomattavasti parempi kuin vähään aikaan, kevyempi / sutjakampi. Aikaisemmin käyttämäni The Pizzapohja säilyy edelleen lemppari karppipizzapohjana, tulipahan kokeiltua kerrankin jotain uutta.
Kummipoika pääsi illalla vielä uimaan saunavuorollamme. Aikamoinen polskija kolmivuotiaaksi. Ihana.
Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen aamu vietettiin leikkien ja piirrettyjä katsoen, teimme myös retken läheiseen leikkipuistoon.
Kaikki kauhean mukavasti, ei tarvinnut käyttää jäähynurkkaakaan ja aviomies oli täysillä mukana.
Mutta hitsin vitsi, että jatkuva vahtiminen on uuvuttavaa. Tietenkin mahdollisten omien lapsien kanssa sitä oppii ottaamaan rennommin ja koti on sitten sellainen, ettei tarvitse koko ajan pelätä, että on unohtanut jotain helpostirikkoutuvaa esille. Mutta hyvin meni, tytön kanssa oleminen ei ole rakettitiedettä, itku tarkoitta joko nälkää, märkää vaippaa tai unisuutta ja kummipoika taasen osaa jo itse sanoa jos jokin on vialla tms.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti