Huikea päivä eilen, pitkä odotus itse tapahtumaan, parin päivän jännitys saatuani itselleni kisalipun. Aamulla heräsin aikaisin, taisin olla sen verta innoissani, että heräsin jo hyvissä ajoin ennen seitsemää. Aamulenkki, aamupala, vähän aikaa tavaroiden pakkailua ja auton keula suunnattiin kohti Salmisaarta.
Ystävän kanssa laitoimme tiimivaatteet päälle, GT:n trikoot, topin ja samaa sarjaa olevat mankkapussit.
Aula täyttyi odottavasti kiipeilykansasta, kaikki olivat innoissaan, tunnelma oli käsikosketeltavaa. Kun ovet uuteen halliin vihdoinkin avattiin, kiipeilykansa pakkautui pimeään intensiivisen musiikin täyttämään halliin.. pikkuhiljaa koko komeus paljastui valojen valaistessa asteittain seinät ja hallin. Tuntui kuin ihmiset eivät olisi uskoneet silmiään nähdessään uuden halliin, olihan siitä ollut pätkiä tapahtuman promovideoissa, mutta todellisuus oli vielä massiivisempi. Usein paikat näyttävät kuvissa isommilta, paikan päällä sitten hallit tuntuukin pienemmiltä.. nyt päinvastoin, paikan koko tuntui yllättävän silti kilpailijat.
Kun muodollisuudet olivat ohi, kilpailu julistettiin käyntiin, alkoi minua yhtäkkiä jännittää.
Kädet täristen otin ylimääräiset vaatteet pois ja suuntasimme ystävien kanssa kiipeämään. Aloitimme helpoista keltaisista ja vihreistä, yrkkäilin sinisiä ja oransseja.
Väenpaljous oli alkuunsa lähes tyrmäävä. En ollenkaan osannut kuvitella moista jonottamista, kaikille nousuille, ihmisiä tuli joka suunnasta, eikä sitä tajunnut aina välttämättä varoa kaikkia. Välillä vähän hermostutti mennä yrkkäämään reittejä, jotka olivat oman osaamisen ylärajalla/yläpuolella, koska tuntui vähän nololta yrkätä monien niin kovien kiipeilijöiden edessä.
Sain suhteellisen kivassa ajassa kaikki 20 reittiä kiivettyä, jonka jälkeen lähdin korottamaan greidejä. Yritin kovasti useampaakin sinistä ja oranssia (oranssi 6a-6b ja sininen 6b+-6c+ .. yleensä nämä menevät jo köydessä lähes poikkeuksetta). Keltaisista yksi jäi toppaamatta, taisin tippua, vihreistä parilla loppui uskallus kesken, mutta parissa keskeytetyssä uskalsin toisella yrkällä topata reitit. Oransseissa ja sinisissä, vaikken päässyt kuin yhden oranssi, niin yritykset jatkuivat aina tippumiseen asti, ei luovuttamiseen tai pelkoon, huikea juttu minulle.
Puoli viideltä alkoi sattua jo ihoonkin, että päätin olla kiivennyt tarpeeksi ja palautin pistelomakkeeni. Oma sijoittumiseni ei ollut niinkään yllätys, eikä tasoni tullut yllätyksenä, taso oli hyvin samaa, mitä olen viimeaikoina muutenkin kiivennyt. Olen tyytyväinen, että osallistuin ja sain samanlaista draivia jatkoon boulderoinnin suhteen, kuin mitä sain vuosi sitten köysikiipeilystä. Enemmän boulderia, enemmän voimaa, ja nyt kun salmiksessa on erinomaiset seinät, niin siellä on hyvä vetää voimatreenit.
Openin jälkeen oli illan päätapahtuman vuoro. Biitsille oli rakennettu tilapäinen kiipeilyseinä, johon kahdeksan kilpailijaa oli rakentaneet jokainen oman kisareittinsä. Jännitimme mm aviomiehen kanssa kädet märkinä kaikkien osallistujien suorituksia.
Nesteytys piti pitää kunnossa.. kunnon chilax jalat hiekassa ja limukkaa lasissa.
'
Kuhan kilpailu oli ohi, jaksoimme juoda parit juomat, mutta kroppa oli niin hellänä neljän ja puolen tunnin boulderoinnin jäljiltä. Käsissä ei tuntunut mitään, mutta pohkeet olivat enemmän rikki, kuin esimerksiksi toisen puolikkaan maratonini jälkeen.
Oli huikeaa seurata huippukiipeiliöitä, sekä suomalaiset että ulkomaalaiset vieraat pistivät parastaan. Ehkä kaikista inspiroivinta oli Anna Laitisen tyyli ottaa aivan kauheita pannuja reiteiltä ja silti suurin piirtein silmää räpäyttämättä hyökätä takaisin reittien kimppuun, uskomaton sisukasta. Oli myös upeaa nähdä Hukkataipaleen kiipeävän livenä, julmettu lahjakkuus.
Tänään jaloissa on edelleen sama väsynyt olo ja lisäksi on forkut ovat muuttuneet kosketusaroiksi. Olin troopperi ja vääntäydyin työpäivän jälkeen salille, onneksi kävimme vanhempieni luona lämmittämässä saunan ja lepuuttamassa kipeitä lihaksia.
Enemmän kuvia eiliseltä
