tiistai 30. joulukuuta 2014

parhautta!

Olin ajatellut, ettei raskaana ollessa enää oikein pääsisi paukuttelemaan henkilökohtaisia ennätyksiä, kiipeilyssä se nyt on ihan mennyttä jo, ei uskalla ottaa kauheasti riskejä kiipeillessä.

Salille mennessä ajattelin, että jos kaveri on siellä samaan aikaan, niin voisin vähän pyydellä varmistamaan penkissä, ja siellähän hän oli. Alkulämmöt tuli pyöräiltyä ja ilman sen kummempia lämmittelyitä käsille painelin penapenkkiin (ehkei fiksuin lähestysmistapa tähän touhuun).

tangolla pusersin 12 toiston setin
sitten
tanko + 30kg x 4 (tärisi tärisi)
tanko + 40kg x 2
tanko + 45kg x 1
tanko + 50kg x 1
tanko + 52,5kg x 1, eli yhteensä 72,5kg!!

tanko + 30kg 3 x 10

Olin kohtalaisen järkyttynyt 3 x 10 setistä. Tanko tuntui uskomattoman kevyeltä. Pitäisiköhän sitä alkaa lämmitellä ennen maksimiyrkkiä paremmin tai ennen treenejä muutenkin, jos kerta lämpimillä lihaksilla lähtee noin uskomattoman upea suoritus. Mitä sitä saisikaan kunnon lämmittelyllä itsestään irti, vai paraneeko tuossa vaan tuo voimakestävyys maksimin sijaan. Pitää testata.

Muutenkin tuli tehtyä erinomainen setti, treenasin rinnan, olkapäät ja ojentajat. Olkapäiden pumpin viimeistelin vipareilla ja ojentajille tein killerin neljän liikkeen supergigasetin. Luulot pois lihaksista. Huomenna pumppaillaan koipia. Ah!

Ihan must have -juttu salille, tänä jouluna minua hemmoteltiin mm langattomilla kuulokkeilla.


Enää ei vahingossa repäise itse tai jollain laitteella luureja korvista. Au! Nuo ovat taivaalliset, kevyet kuulokkeet erinomaisella äänentoistolla, Powerbeats2 be Dr.Dre.

Tänään oli sellainen harmitus taas ennen salille menoa, puhkuin jostain syystä taas ihan pyhää vihaa (joku syy, hedari), mutta salille päästyäni treenin makuun unohdin kaiken pahan mielen. Urheilu on parasta lääkettä mielipahaan.

maanantai 29. joulukuuta 2014

51&52 / 2014

Eipäs tullut avattua konetta kotona jouluna. Ihanaa niin. 

Pari ihanan aktiivista viikko on taas takana. Viikolla 51 tuli suunnitellusti spinut, sali ja köysittelyt ja vapaapäivä. Olen ylpeä itsestäni. Nyt kun vielä pystyisin ja  jaksaisin (en vieläkään saa nukuttua hyvin) aamuisin lähteä aerobisille, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.


Jouluviikollakin tuli oltua aktiivinen. Spinuun ei päässyt, joten tein yhden ylimääräisen punttitreenin. Ihanaa kun aviomies ymmärtää tarpeeni mennä salille joulunakin JA ymmärsi tapaninpäivän kiikut.


Lauantaille piti olla myös kiipeilyt sovittuna, mutta tuli valitettavasti huono päivä, kroppa reagoi antibiotteihin, joten jouduin vain lepäämään päivän. Yksi yritys takana päästä eroon päänsäryistä, ensiviikolla pitää varmaan keksiä jotain uutta.

Parina päivänä olen kokeillut uutta tyyliä salilla. Olen tehnyt yksijakoista treeniä, mutta nyt vaihtelen aktiivisemmin liikkeitä joka kerta. Jos ehtii tehdä parikin salitreeniä viikossa, niin kyllä siinä saa ihan kivasti kaikki lihasryhmät treenattua.

Yksi syy treenien vaihteluun on houkutella itseään urheilemaan niinäkin päivinä, kun paljon mielummin jäisi sängyn pohjalle kuin lähtisi urheilemaan. Minun on helppoa mm lahjoa itseni lähteä salille, jos lupaan itselleni kivan jalkatreenin tai hyvän penkkisetin. Tietenkin salille raahautumiseen auttaa itsensä tsemppaaminen niin, että ajattelee kuinka aina treenin jälkeen on mahtava fiilis. Urheilu auttaa myös päänsärkyyn ja väsymykseen, joka yrittää houkutella pysymään poissa salilta.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Ensimmäisestä kolmanneksesta

Toinen kolmannes on jo hyvässä vauhdissa. Aika kultaa nopeasti muistot, eikä sitä enää muista kuinka kuoleman väsynyt sitä alussa oli ja kuinka töissä ensimmäisten neljän tunnin jälkeen hereillä pysyminen vaati vahvan itsekurin.

Olenkin tässä pariin otteeseen maininnut raskauden alkavan vaikuttaa urheiluun. Odotin "kovasti" pahoinvointia, mutta sitä ei missään vaiheessa tullut, luinkin ettei se olekaan mikään takuuvarma oire. Ensimmäisen kolmanneksen suurimman haasteen loi alkuunsa massiivinen väsymys ja erittäin nopea hengästyminen. Kunto tuntui olevan välillä aivan olematon, alle 1 km tepsuttelu ja pari hassuttelu selkälihasliikettä vei mehut täysin, voimatasot tippui salilla merkittävästi JA kahden 5a:n kiipeäminen itsevarmistavilla oli mun Everest.

Väsymystä ei onneksi kauaa jatkunut, odotin sen kestävän koko kolmanneksen, mutta se taisi mennä ohi jo kahdessa kuukaudessa. Hyvä niin. Yhden haasteen kovaan urheiluun toi se, ettei ensimmäisen kolmanneksen aikana saanut käyttää refluksilääkkeitä, joten kovaa ponnistusta vaativat urheilusuorituksen oikein onnistuneet ja vähänkin jännittävän reitin liidaaminen ei tullut kysymykseenkään, koska saman tien oli vatsahapot suussa. Kolme kk oltuani ilman Somacia, oli viimeiset viikot ilman lääkettä ihan tuskaa. Olin jo aivan varma, ettei hampaat kestä syöpymättä suussa.

Kasvava vatsa ei vielä tuolloin aiheuttanut paljoakaan ongelmia. Tuntui välillä vaan asteen verran turhauttavalta lähteä urheilemaan kaverien kanssa, kun tunsi itsensä heikommaksi kuin tavallisesti ja palautuminen nousujen, sarjojen jne välillä muuttui pidemmäksi. Salilla ja kiipeillessä vaatetus muuttui monta astetta löysemmäksi, raskausturvotus iski heti alussa voimakkaasti.

Pian on 4 kk täynnä. Nyt alkaa olla siinä vaiheessa, että pitää tosiaan ottaa jo kasvava vatsa huomioon, pitää miettiä millaisia liikkeitä tekee. Esimerkiksi siitä on kauheasti eriäviä mielipiteitä, kuinka pitkälle uskaltaa vatsalihaksia treenata. Monista asioista sanotaan, että pitää kuunnella kroppaansa.

Ajattelin, että olenko vain niin hölmö vai enkä oikeasti ymmärrä kropan signaaleja, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, ensimmäisen kolmanneksen aikana ei tosiaan ollut mitään rajotteita. Kaikkea pystyi tekemään mitä väsymykseltä jaksoi.


Toissapäivänä punttiksella huomasin toistamiseen kuinka kroppa kertoi, että tietyissä sarjoissa oli tiputettava käytettävien painojen määrää. Se on sitten ihan ok, olenkin vähän odotellut sitä, koska pitää alkaa hölläämään. Vielä uskaltaa tehdä prässiä ja treenata jalkoja ihan kivasti. 

Erityisesti kiipeily raskauden aikana on mietityttänyt pitkään. Aviomies kävikin ostamassa minulle jo Camusta kokovartalovaljaat, jotka varmasti tulee otettua tammikuussa käyttöön. Siirryttyäni kokovartalovaljaisiin oman kiipeilyn luonne muuttuu, sen jälkeen voin kiivetä ja varmistaa vain yläköyttä. Onnistuin löytämään toisen raskautuneen kiipeilijän, saa sitten kiipeily- ja raskaushöpöttelyseuraa.

http://cragmama.com/2013/12/rock-climbing-and-pregnancy-what-changes-to-expect/ Tuossa hyvä artikkeli aiheesta kiipeily ja raskaus - mitä odottaa kun odottaa

Kasvavan vatsan tuomat rajoitteet askarruttavat, mutta myös jo selkeästi alkaneet liitoskivut. Muutamissa lähteissä liitoskivut kuvataan enemmän loppuraskauden oireeksi, mutta parilta terveysalan ammattilaiselta olen kuullut, että yliliikkuvana nuo voivat alkaa jo aikaisemmin. Selvähän se. Itse välillä kävelen kuin pingviini, välillä sattuu paljonkin, ja aviomies saa asetella minua peiton alle, kun nivuset menevät niin jumiin, mutta pääasiallisesti kolottaa vaan jatkuvasti (sen kestää, ei ongelmia). Ymmärtääkseni tuo "löystyminen" ei rajoitu pelkästään lantioalueeseen, vaan se käsittää koko kroptan, niin tulee kiipeilyssä ottaa pikkuhiljaa entistä rauhallisemmin, ettei olkapäät, polvet ja sormet ala kärsiä liikaa. Välillä on ollut omituista kolotusta olkapäissä ja sormia on särkenyt hieman enemmän, mutta.. voihan se olla vain sattumaa.

Ei nyt viitsi kuitenkaan tunnustella ihan kaikkia omituisia tuntemuksia, hyvin tässä kuitenkin saa vielä liikkua. Päänsärky on tainnut tulla pysyvästi, mutta sekin on onneksi sellaista, johon auttaa liikunta. Kaikesta huolimatta on hyvä pössis, perjantaina taas spinningiin.. woop woop!

torstai 18. joulukuuta 2014

yksi elämäni parhaimmista päivistä

Hehkutin muutama viikko takaperin facebookissa, että olin kokenut yhden elämäni hienoimmista päivistä tuolloin. Yksinään se, että kävimme aviomiehen kanssa neuvolassa kuuntelemassa esikoisemme sykkeet ja että ultrassa kaikki tuntui olevan kunnossa, olisi riittänyt hienosti.


Tuo kyseinen tiistai oli muullakin tavoin yksin elämäni hienoimmista.

Tänä vuonna panostin opiskeluihin enemmän kuin vuosiin. Koko kevät, kesä ja alkusyksy menivät opiskeluun. Opiskelumateriaalit raahattiin niin Saksaan, Italiaa, kuin joka kerta mökille ja kesällä aurinkoa ottaessa oli osakeyhtiölaki Cosmon tms lehden sijaan.

Lokakuun alussa oli tuo pitkään pelätty tenttipäivä. Olin ollut pitkään suorastaan hysteerinen tenti takia, olin ajanut itseni loppuun.. kunnes pari viikkoa ennen tenttiä mieleni valtasi ennenkokematon tyyneys. En tajunnut tuolloin vielä syytä siihen, mutta pari päivää ennen tenttiä sitten plussasin. Raskaushormonien ansiosta pystyin osallistua tenttitilaisuuteen täysin rauhallisin mielin, sain tehtyä muutakin ennen tenttipäivä kuin opiskeltua, chillasin ja taisin jopa katsoa ihan vähän televisiota. Tämä oli suuri muutos, kun tähän asti työpäivien ja nopean urheilutreenin jälkeen illat venyi klo 22-23 asti opiskellen.

Lähdettyäni tentistä tiesin, etten ollut suoriutunut niin hyvin oikeustieteen osiosta kuin mitä olisin toivonut, toinen osio oli mennyt mielestäni paremmin. Tentti on kuitenkin tehtävä molemmilta osin läpi, jotta se hyväksytään. En siis pitänyt millään tavoin mahdollisena sitä, että olisin läpäissyt tentin ensimmäisellä yrityskerralla.

Ajattelin, että nyt olen ainakin kokemusta rikkaampi, tiedän mitä odottaa tenttitilaisuudelta ja tiedän mihin panostaa vuoden päästä seuraavan kerran olevaan tutkintotilaisuuteen opiskellessa. Ehdin jo sanoa äidilleni, että pitää seuraavallakin tenttikerralla olla sitten raskaana, jotta pysyn yhtä tyynenä tenttitilaisuudessa.

Olin aidosti sitä mieltä, että ensivuonna tulee uusi yritys, kunnes sitten sain sähköpostin tutkintotilaisuuden järjestävältä taholta. Tammikuussa saan diplomin ja saan lisätä hienon lyhenteen nimeni perään. Mahtavuutta. Kyseessä on siis asiantuntijatutkinto.. mä asiantuntija .. ihan huikeaa.

Tuona iltana sitten kävin kaikki tunteet läpi mitä tuohon tenttiin oli kohdistunut. Valmistuttuani tradenomiksi vuonna 2007 olen tiennyt tuon tutkinnon olevan edessä, se on ollut aina se mihin olen tähdännyt. Jollain tavoin olen rakentanut koko identiteettini siihen, että tulen suorittamaan sen. Olen kuitenkin pelännyt pitkään, etten olisi tarpeeksi fiksu oppimaan uusia asioita (tähän on ihan syynsä, katsotaan jos siitä joskus enemmän). Tuon tutkinnon suorittaminen on ollut myöskin ehtona sille, että saisin joskus jatkaa perheyritystä, niin pelko siitä, etten olisikaan tarpeeksi hyvä on kalvanut pitkään mieltäni.


Tuona tiistai-iltana sitten tyhjensin työhuoneen kaapin ovet muistilapuista. En ollut uskaltanut ottaa niitä aikaisemmin pois, sillä oli varma, että tulisin tarvitsemaan niitä pian. Olin jo pikkuhiljaa alkanut valmistautua henkisesti siihen, että jatkan jo opiskelua seuraavan vuoden tenttiin.

Mutta se tunne, kun alkaa sisäistää, ettei tarvitse enää stressata tuota. Ensikesänä saan keskittyä kesään, saan nauttia aurinkoisista kesäpäivistä, voin käydä kesämökillä ja reissuilla ilman, että takaraivossa on koko ajan tieto siitä, että pitäisi opiskella. En joudu opiskelemaan beben synnyttyä aina vauvan nukahdettua, voin keskittyä kaikkeen muuhun elämään ja tekemiseen. Seitsemän vuoden stressi loppui. Totta kait omaa osaamistaan pitää edelleen kehittää ja ylläpitää. Tutkinnon läpäiseminen toi pitkään kaivatun boostin itseluottamukseenikin. Onhan se myös ihanaa, ettei aviomiehenkään tarvitse toistamiseen käydä tämän kesän juttuja läpi, tuskin se hänellekään oli kiva, kun vaimo oli vain fyysisesti läsnä.

tiistai 16. joulukuuta 2014

joululeipomuksia

Viikonloppuna päätin kokeilla tehdä itse gluteenitonta voitaikinaa, kun tarkoituksena oli tehdä riisilihapiirakkaa ja joulutorttuja pikkujouluihin.

Rahka-voitaikina

250g voita (huoneen lämpöinen aka pehmeä)
250g maitorahkaa
1 tl leivinjauhetta
4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

Sekoita voi ja maitorahka huolellisesti keskenään. Sekoita leivinjauhe jauhoseokseen ja tämän jälkeen sekoita tämä huolellisesti voimaitorahkaseokseen. Laita jääkaappiin jähmettymään tunniksi pariksi ja leivo. Kaulitessa ei kannata nuukailla jauhojen käytön kanssa.

Itse aion kokeilla lisätä ksantaania seuraavaan erään, jos sitten taikina ei olisi niin herkkää käsitellä. Ei se nytkään mahdotonta ollut, mutta jos ksantaani tekisi hommasta vielä helpompaa.

Tein mm joulutorttuja

luumumarmeladin alla on Eila vaniljatuorejuustoa, se jotenkin kruunaa tortun, enää en tekisi missään nimessä ilman.
JA tosi herkullista riisilihapiirakkaa, kenen muunkaan kuin Kinuskikissan ohjeilla.

Liha-riisipiirakka10-20 palaa

500 g voitaikinaa  (elikä vain osa itse valmistamasta taikinasta, loput käytetään joulutorttuihin)
2 munaa
2 dl keitettyä riisiä (esim. pitkäriisi), itse käytin puuroriisiä
1 sipuli
250-300 g jauhelihaa
1 iso valkosipulinkynsi
½ tl suolaa
1 tl aromisuolaa
1 ½ tl maustepippuria
1 tl paprikajauhetta
½ tl chilijauhetta
1 prk ranskankermaa
Voiteluun: 1 muna
Keitä riisi ja keitä kananmunat.
Paista jauheliha, lisää kohtuu kypsään jauhelihaan hienonnettu sipuli. Sekoita jauheliha ja riisi keskenään. Sekoita mausteet keskenään ja sekoita tämä ranskankermaan. Lisää ranskakermamausteseos riisilihaan. Viimeisenä sekoita pieneksi pilkotut kananmunat taikinan sekaan. 
Kauli taikinasta pellin kokoinen levy leivinpaperin päällä. Levitä toiselle puolelle täytemassa tasaisesti. Käännä toinen puoli massan päälle (kannattaa käyttää leivinpaperia apuna tässä, sillä taikina on tosiaankin erittäin haurasta, ja tämä pitää mennä kerrasta oikein, muuten tulee kuvassa näkyviä reikiä :D ), painele reunat kiinni ja voitele kananmunalla. Paista 2 asteessa noin 30 min. 
Lihapiirakka tarjoillaan lihaliemen kera. 
Nautinnollisia jouluherkkuhetkiä.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

50/2014

Alkaa viikko olla kohta taputeltu. 

Hyvältä taas näyttää viikon liikunnat.  Salilla tuli käytyä ahkerasti, tuli tehtyä kolmijakoisesti viikon urheilut. Jalkatreenissä taas liitoskivut ilmoittelivat itsestään, mutta liikkeet sai silti tehtyä loppuun asti.

Torstaina kävin pitkästä aikaa crossing-tunnilla, se jää varmaankin näillä polvilla viimeiseksi kerraksi. Kuten olen jossain vaiheessa kirjoitellut, niin polveni kokivat Italiassa kovia. Matkan jälkeen polvi ei toipunut itsestään lainkaan, vaan joudun käydä ekaksi tyhjennyttämässä sen nesteistä ja sen jälkeen vielä sain kortisonia polveen. 


Kävin tuossa jokin aikaa sitten ortopedilla, siellä todettiin että molemmista polvista on rustot menneet, yliliikkuvuuden takia vissiin. Polvia ei voitu kuvata, koska olen raskaana, pitää odotella kesään/alku syksyyn. Ortopedi heitti ilmaan polvileikkauksen mahdollisuuden (lumpiot ovat niin löysät, että saattavan ihan kumartuessa mennä ääriasentoon tai jopa sijoitaan), jos saisi kiristettyä löystyneitä osia tms, jäi vielä auki tämä asia. Tässä odotellessa sitten valin jumppaan reiden ojentajia kotona JA salilla sekä käytän urheillessa jatkuvasti polvitukia.

Välillä sitä innostuu tehdä jotain mikä ärsyttää polvea (kuten nyt tuo crossaaminen) ja aiheuttaa poltetta polveen ja polven yläpuolelle, mutta sen tunteen kanssa on tottunut jo elää.

Onhan se hieman mälsää, että polvet ovat siinä kunnossa, että pitää karsia urheiluja. Talvella jos olisi mahdollisuuksia esim lähteä jääkiipeilemään, niin kaikki "pitkät" lähestymiset upottavassa hangessa voi unohtaa. Pirunkallio on onneksi niin hyvän lähestymisen päässä, että sinne voi mennä ihan rampana ja raskaan :P Tulisi vaan jo pakkaset ja jäätä.

Jääkiipeilystä hakkuihin ja pitkään odotettuun tapahtumaan.

Launtaina oli Hakkuuhuukkailut. Olin saman tien ilmoittautunut tapahtumaan, kun facebookissa tuli kutsu eventtiin. Oli aikamoinen pettymys, että kisapäivänä oli taas niin paha hedari, että ns kovista urheilusuorituksista ei tullut mitään. Sain kiivettyä helpoimman reitin vain osittain ja toisessa kävin kääntymässä 4-5 metrissä.
Tuli myös havaittua, ettei tuonne kannata enää mennä vain "kokeilemaan". Hakkuuhuukkailujen osallistujamäärä on kasvanut parissa vuodessa huomattavasti JA kisaajien taso oli mieletön. Että, jos ensivuonna haluaisi osallistua, niin sitten on jo harjoiteltava vähän ennen kisoja, eikä aloittaa huukkailukautta tuolla :D  Olipa kuitenkin mahtava tapahtuma.

Mutta summa, kiva urheiluviikko. Tällä hetkellä on vähän niin ja näin reippaiden aamukävelyjen suhteen, liitoskivut tosiaan välillä aiheuttaa sen, että liikkuminen on ajoittain hidasta ja kivuliasta. Koiran kanssa totta kait lenkkeily onnistuu ongelmitta, silloin mennään koirantahdissa, mutta yksin reippaat aamulenkit ei oikein onnistu. Onneksi on spinning, se tuntuu tällä hetkellä olevan kaikin puolin passelia aerobista liikuntaa tämän hetkiseen tilaan.

maanantai 8. joulukuuta 2014

49/2014

Viimeviikko oli aika hurjan upea urheilullisestikin. Tiistaina oli ns lepopäivä, eli ohjelmaan kuului vain aamutepsuttelu.

Vakkarikiipeilykaveri on työreissussa ja aviomies oli la-to "työmatkalla".  Ihan omaa mukavuudenhaluisuuttani päätin treenailla lähempänä JA spinnailla vähän normalia enemmän. Tavallisestihan pläänini on käydä yhdellä sisäpyöräilytunnilla viikossa, nyt innostuin käymään kolmesti. Alan selkeästi päästä sisälle tuohon sisäpyöräilyyn, enää tunti ei ollut alusta alkean loppuvenyttelyn odottamista.


Punttiksella treenit ovat sujuneet varsin mukavasti. Maanantaina tuli tehtyä niin hyvä setti ojentajille, että puntin jälkeisellä pyöräilytunnilla sain tosissani tehdä töitä pysyäkseni pyörän päällä, käsien muistuttaessa spaghettia.

Keskiviikon selkä-&hauistreeni oli lepposa, lauantaina pistin taas ihan hurjan setin salilla. Pitäisi varmasti kehdata vielä pyytää joku varmistamaan, voisi testailla millaisia settejä oikeasti jaksaa 50kg:n tangolla.. nyt setit loppuu "kesken", kun en vain luota omiin voimiini ja siihen, että en jää puserruksiin tangon ja penkin väliin.

Torstaina köysitellessä tunsi ensimmäisen kerran olevansa raskaana urheillessa, oli vain otettava tosi rauhassa. Montaa nousua putkeen ei pysty tehdä. Aluksi tuli tehtyä monta nousua yhteen putkeen, joka lopulta alkoi tuntua omituiselta keskikropassa. Sunnuntain jalkatreeni taasen jäi kohtuu kesyksi liitoskipujen takia.

Ihanan aktiivinen viikko takana. Sunnuntaille olin alunperin ajatellut köysittelyä joko aviomiehen kanssa tai itsevarmistavilla. Joulukalenterin luukusta paljastui hemmotteluhetki kylpylässä, joten muutin suunitelman ja suuntasin tosiaan salille.

Tämäkin viikko näyttää lupaavalta urheilujen suhteen :) Ihanaa.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Uusi treenikaveri

Mietin pitkään, josko nyt jo kirjoitan asiasta. Ehkä kuitenkin voi jo. Ei tarvitse tuntea tarvetta selitellä mahdollisia treenimuutoksia / lällympiä treenejä tms, kun voin olla avoin asiasta.

Tuommoinen on tulossa. Ultrassa näkyi kovasti käsiä viuhtoja menijä, näytti siltä että se yritti kovasti miettiä jonkin kiipeilyreitin betaa.

Elikäs, syy miksi salitreenissä tulee himmailtua ja kiipeilyssäkin painopiste on muuttunut oman itsensä haastamisesta ylläpitoon ja hauskanpitoon.

Nyt on vihdoinkin tullut hankittua lenkkivaatteet, jotka eivät ahdista ja purista, niin voi taas siirtyä aamutepsutteluihin. Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa, ja se teki hyvää niin päälle kuin kropalle. Sateisille keleille ei ole vieläkään kunnon asua, mutta ehkä sitten niinä päivinä voin jättää aamuaerobiset väliin.

Pahoinvointia ei ole ollut, väsymystä vain, kahteen kuukauteen asti välillä kovaakin sellaista. Urheilla on jaksanut, mutta sitten illat ovat muuten menneetkin lähinnä nukkuessa. Salilla väsymys näkyi lähinnä voimatasojen laskussa, ja helpompana hengästymisenä. Olen joutunut pitämään pidemmän palautukset sarjojen välissä.

Kiipeilyssä siirrytään pian kokovartalovaljaisiin, suorien vatsalihasten treenaaminen tulisi pikkuhiljaa lopetella, jalkaprässi ja penkkipunnerrus tippuvat varmaan piakkoin pois salitreeneistä. Penkkiä tulee kyllä ikävä, mutta onneksi kyseessä on vain ohimenevä vaihe.

Viimeviikon tiistai oli yksi elämäni parhaimmista päivistä, sen lisäksi ultrassa näkyi normaali liikkuva ihmisen alku, sain aivan mahtavia uutisia muunlaisten asioiden tiimoilta. Siitä joku toinen päivä.

48/2014

Viimeviikolla ei ihan urheilusuorituksilla pääse keulimaan. Tiistaina sain influenssapiikin ja keskiviikkona oli treffi-ilta aviomiehen kanssa. Perjantaille osui firman pikkujoulut. Tietenkin jos olisin oikeasti halunnut urheilla, niin olisihan sitä voinut olla reipas ja lähteä aamuisin salille / aamuaerobisille. Kerrankin vähän kevyemmin sitten.


Muutamat kiikut ja yksi sali. Ei sankaritekoja, mutta hauskaa oli. Sunnuntain jalkatreeni oli kerrassaan mahtava, liikkeet meni juuri sinne minne pitikin, ja se tuntuu nyt tiistaina edelleen jaloissa askeleen raskautena ja perslihasten hellyytenä.

Sunnuntaina setti koostui
- alkulämpö
- prässi 3 x 12 150kg
- ojentaja/koukistaja superi 25kg/55kg 3 x 12
- lantionnosto ojentajalaitteessa 30/35kg 3 x max
- askelkävely jalannostoilla 4kg kp 3 x käytävä
- juupas/eipäs superi 45/50kg 3 x 12

Tosi jees setti.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

47/2014

Viimeviikolla flunssa yritti , jäi urheilut muutamalta päivältä välistä.

Aamulenkkejä lukuunottamatta urheilut menivät suunnitellusti. Perjantainspinning on ollut ihan huikea idis. Mikä parempi tapa siirtyä viikonlopun viettoon, hyvä raskas treeni ja työviikon jälkeen ehtii vielä hyvissä ajoin kotiin chillaamaan.

Olen ollut kauhean laiska viimeaikoina tekemään aamuaerobisia, jos edes kerran viikossa saisi käytyä, niin olisin tyytyväinen. Ihan omaa mukavuudenhaluani olen aamuisin jäänyt sohvalle/sänkyyn. Onneksi kohta alkaa olla Netflixistä kaikki Dexterin jaksot katsottua, ettei ole sitten mitään huonoa syytä olla lähtemättä kävelylle :D

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lauantai-illan herkuttelut: paahdetut kikherneet

Keittiökaappeja siivotessa löysin muutaman purkin kikherneitä. Mitäs niistä nyt, salaattiin joo, mutta tuollaisenaan? Näh, se olisi liian helppoa.

Googlettamalla löytyi ohje.

Paahdetut kikherneet

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

säilöttyjä kikherneitä
öljyä
suolaa
chilimaustetta
smoked paprikaa
valkosipulijauhetta

Huuhtele kikherneet, valuta vesi pois ja viimeiste kuivaus esimerkiksi talouspaperilla taputtelemalla. Laita herneet kannelliseen rasiaan, lisää öljyä ja mausteet. Sekoittelee rasiaa mausteiden tasaista levittymistä varten.

Levitä kikherneet leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle, ja paahda niitä 40-45 min uunin keskiosassa. Kannattaa ravistella peltiä vähän muutamaan otteeseen paahtamisen aikana, jotta herneet paahtuvat tasaisesti.


Kikherneet ovat kivoja tuollaisenaan, itse söin niitä salaattiin sekoitettuna.

Bon appetit ja hyvät yöt.

ihanan hirveä sisäpyöräily

Mikä fiilis!!!

Viikonlopun aloittaminen spinutunnilla on aivan mahtavaa, tunti on rankka mutta sen kärsiminen palkitsee lopussa euforisella olotilalla. Tuohon tuntiin sisältyy kolme sykkeen kohotteluosiota, joista jo ensimmäisen aikana miettii tunnille osallistumisen syytä, toisen aikana ei ajatella mitään, kolmannessa tietää jo, ettei tätä kestä enää kauaa.

Mä en ihan ymmärrä sitä nautintoa tuon homman aikana, ehkä se tulee kunnon kohottua jonkin aikaa. Se on ihan mahtavaa hikijumppa. Annetaan aikaa, opinhan minä pitämään juoksemisestakin aikoinaan.

Olin huojentunut siitä, että tänään olin täysissä voimissa. Sunnuntaina kirjoittelin urheilusuunnitelmistani, kohtalo vaan päätti sitten kiusata parilla kuumeisella/lämpöisellä päivällä. Keskiviikkona oli jo tosi mahtava olo, touhustin kotona illan, ja päätin torstaina suunnata köysiin. Eilen sitten oli kuitenkin kohtalaisen voimat pois, vedin vain helppoja itsevarmistavilla reilun tusinan.

Tänään olo oli siis mahtava, joten uskallan luottaa huomennakin olevani jo hyvissä voimissa.

Tuli tuolla sisäpyöräilytunnilla keksittyä yksi joululahjatoive. Uusi sykemittari olisi kiva, nykyinen on aivan susi. En tiedä onko siinä joku valmistusvirhe vai olenko minä sen mallinen, ettei se vyö vaan pysy paikoillaan. Voisin esitellä tuolle vempaimelle lekan.

(julkaistu la, kirjoitettu pe-iltana).

tiistai 18. marraskuuta 2014

kevyempää rahkapizzaa

Ei mitään uutta keksintöä, pieni muunnos aikaisempaan.

Rahkapizza, 2:lle

pohja
250g maitorahkaa
1 kananmuna
1 dl eli 20g pofiberia / perunakuitua
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä leivinpaperilla vuoratun pellin (käytin piirakkavuokaa pizzan teossa). Leivinpaperi käyttö helpottuu, kun sitä ryttää käsissä kunnolla ennen vuokaan asettelua.

Pizzapohja on aikaisempaa vähähiilihydraattisempi JA kevyempi. Kalorilaskurilla nopeasti laskettuna tässä pohjassa olisi karvan päälle 240kcal per 100g 30g proteiinia, 17g hiilihydraatteja ja 6,2g rasvaa, kun tavallisella gluteenittomalla jauholla tehtynä arvotkoko pizzan kalorit olisivat 370kcal ja ravintoarvot per 100g prodea 32g, hiilihydraatteja 60g ja 6,8g rasvaa.

Pizzaa paistetaan 200 asteessa noin 40 min. Paistoin pohjaa hieman etukäteen, tomaattikastike on helpompi levittää vähän aikaa paistettuun pohjaan. Myös jos pizzan juusto uhkaa tummua liikaa paiston aikana, niin kannattaa pizza peittä foliolla.

Muuten pizza ei ollut NIIN kevyt, vähän aurajuustoa, kanan ja ananaksen kera, sekä 17% juustoa. Edellisellä kerralla tätä tehdessä juustoraaste korvattiin valkuais-reajuustoskastikkeella, ehdottomasti kevyempi vaihtoehto, jos innostuu syömään pizzaa useamminkin.

Bon appetit!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

uutta rytmiä arkeen

Yllättävän mitättömistä asioista saa tehtyään itselleen ongelman. Oma ongelmani on ollut se, etten ole oikein osannut hahmottaa miten saisin kaikki ihanat harrastukseni sekä koti- ja työelämän sovitettua yhteen.

Olen taas kiivennyt viimeviikkoina enemmän, enemmän kuin kesällä, jolloin keskityin aikataulujen takia opiskelun ohella lähinnä punttikseen. Nyt minulla taas on enemmän aikaa itselleni (kuhan vain en sovi kaikenmaailman menoilla kalenteria täyteen), mutta ongelmani on ollut se, että miten saisi kaikki harrastukset sumplittua niin, ettei minulla ole sellaista tunnetta, että jokin harrastuksistani kärsii.

viimeaikoina, punttista, vähän boulderia, kisistreeni kaverin kanssa sekä köysittelyä (peukkukuva)
Tänä vuonna olen panostanut hurjasti salitreeniin, otin pt:n, rikoin omia henkilökohtaisia parhaita koko ajan, opin treenaamaan paremmin jne. En missään nimessä halua vaihtaa salitreeniä täysin kiipeilyyyn. Kiipeily taas on alkanut kesän tauon jälkeen sujua pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. Kunto alkaa olla hyvä, pumppikestävyys on jeesch, core on kunnossa ja se auttaa kiipeilyssä tietynlaisena helppoutena. Salitreenissä keskityn nyt enemmän ylläpitoon.

Tein itselleni toimintasuunnitelman, salilla siirryin takaisin kaksijakoiseen treeniin, selkäpäivän salilla ajoitan niin, ettei seuraavana päivänä ole kiipeilyä vaan lepopäivä. Tästä lähtien tavoitteenani on käydä salilla kahdesti viikossa, köysissä kolmesti (kolme ihan sen takia, että huomasin stressaantuvani jatkuvasti pitkistä matkoista salmisaareen ja takaisin, kolme kertaa viikossa matka sinne tuntuu kohtuulliselta) JA uutena tähän vielä päällä lätkäisin spinning-tunnin kerran viikkoon. Haluan myös hieman parantaa aerobista kuntoani ja spinningistä innostuin muutama viikko takaperin ollessani kalorilaskurikaverien kanssa yhteisellä spinning-tunnilla. Aamuaerobiset olkoon mukana myös, mutta niitä voisi tehdä 1-3 riippuen siitä miten saan nukuttua (uniongelmia on ollut aikalailla viimeaikoina).

Tänään siis oli ensimmäinen kaksijakoinen treeni pitkästä aikaa.


alkulämpö

penkki 5-7-6-5 setit 50kg
rintalihas maaten, 3 x 12 11kg
arnold press 3 x 10 10kg
viparit 3 x 12 6kg, ja 4kg hapotus loppuun

neljän liikkeen setti x 2, 30kg:lla
- push down köydellä
- push down tangolla vastaote
- push down tangolla myötäote
- ranskalainen köydellä ylätaljassa

superian prässi leveä 145kg ja jalan koukistus maaten 50kg 3 x 12 toistoa
reiden ojentaja istuen 3 x max hitaaasti 20kg (tarkoituksena tällä lähinnä kuntouttaa polvea, jos pystyisi välttyä taas uudelta polvioperaatiolta).
superina sumokyykky kahvakuulan kera ja bulgarialainen

Setti tuntui hyvältä, penkissä rajoitti se, ettei ollut kaveria varmistamassa, varmasti olisi löytynyt paukkuja pidempiin sarjoihin, mutta olin silti supertyytyväinen tehtyyn treeniin.

Tuli rauhallinen mieli kun tänään hahmotin tuon, miten haluan tästä eteenpäin aikani jakaa. Tällä pläänillä saan harrastaa kaikkia mieluisia lajeja JA minulla jää myös aikaa olla kotona ja vain olla. Minulla oli selkeästi aivan epärealistinen visio siitä, kuinka noin vain palautuisin koko alkuvuoden kestäneestä hirveästi stressistä ihan noin vain takaisin siihen samaan aktiiviseen itseeni, ilman että tuota uupumusta olisi mitenkään käsitellyt. Nyt vihdoinkin tuntuu, että olen palautunut takaisin omaksi itsekseni ja viihdyn näemmä työajan ulkopuolellakin jo tietokoneen äärellä.

On ollut ihana pystyä nauttia ihan vain olemisestakin. Tänään olen lähinnä katsonut televisiota (punttiksen ja pizzanteon ohella).

Vanha sarja, mutta vasta nyt tajusin alkaa seurata sitä. Onneksi on Netflix.

torstai 6. marraskuuta 2014

Reajuustolevite

Elossa ollaan ja hyvin voidaan :)

Tässä seuraavaksi vähän "reseptiä".

Raejuustolevite

purkki raejuustoa
aurinkokuivattua tomaattia oman maun mukaan
suolaa, jos koetaan tarpeelliseksi

Kaikki sekaisin sauvasekoittimella. Tadaa! Variaatioideoita: paahdettua valkosipulia, tuoreita yrttejä jne.

Idea tuskin on uusi, eikä edes ole "oma", vaan äitini teki tätä.

Tällä kertaa nautin tämän gluteenittomien korppujen kera, mutta kotona suunnittelin nauttivani tätä ohuide pirkan luomuriisikakkujen kera (1/4 kuvassa olevien korppujen paino per kpl)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

metsäleskenä

Nyt on otettu chillisti. Aviomies karkotettiin erämaahan (lue: lähti ihan kaverin pyynnöstä vaeltamaan), otin perjantaille yhden lomapäivän ja vietin pitkän viikonlopun hömppää katsoen, siivoilleen, urheilleen ja ystäviä treffaten. 

Perjantaina heräsin itselleni tyypilliseen tapaan joskus viideltä (hitto tätä unirytmiä) ja kävin uimassa parisen kilsaa äitini seurassa. Kolmen päivän raakaruokailu teki sen, että mitään kovaa tahtia ei jaksanut uida, 2km taittui 50 minuuttiin.

Muuten tuli hengattua sohvalla koiruuden kanssa. Illalla kävin ystäväni syntymäpäiväjuhlissa.


Lauantaille oli pitkästä aikaa kiikut vakkarikaverin kanssa, mä kiipesin, hän varmisti. Olen auttamattoman lähtökuopassa ihon ja jalkojen suhteen, myös kiipeilykunto on jotenkin olematon liidipäätä mainitsemattakaan. Ei mitään, mitä ei treenaamalla saisi takaisin kuntoon. Pitää olla kärsivällinen.

Muuta kivaa lauantaille oli shoppailut kaverin kanssa ja kävimme syömässä. Ilta menikin sitten koiruuden kanssa kotona ja lenkkipolulla. Kokeilin josko oikeasti reipas lenkki onnistuisi pikkuiseni kanssa. Mimi jaksoi tosi hyvin hölkötellä reilut 5 km vähän päälle 50 minuuttiin. Ei taida tarvita minun enää käydä aamuaerobisillani yksin .. ainakaan joka kerta. 

Rouva Punanaama ja jalkatreeni takana
Tälle päivälle oli taas punttitreeni nyt vakkarin salikaverini kanssa, tehtiin oiva penkkitreeni ja ihan järkyttävä killeritreeni ojentajille (kauhulla odotan huomisia tuntemuksia muskuloissa). Jostain syystä sain päähäni, että tänään sitten haluan tehdä myös jalkatreenin. Punttitreenien välissä sain vielä ala-asteystävältäni viestin, joskos haluaisin lähteä reippailemaan.

Nyt on aviomies saatu jo kotiin, hän sai tulla kotiin. Metsäilyn jälkeen tarjolla oli lihapullia ja perunamuussia, ihanan perinteistä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

päätös yksinään helpottaa

Ihan vaan taas päätös siitä, että nyt vähän karsitaan niitä menemisiä, auttoi helpottamaan ajatusta vielä parin viikon hektisestä menemisestä.

Lähdin ilman mitään odotuksia supersuorituksista salille. Edessä oli jalkapäivä, ja kaverin mulle hahmottelema setti.


Alkuun lämpö crosserilla

pakara laite / potku taakseni
superi: leveä prässi & reiden koukistaja maaten
super: askelkyykky & sumokyykky
takareiden selkälaitteessa

(Sit tähän välilin olis tullut jotain loikkimista, mutta unohdin mitä ne oli. Hyvän tuntuman sai tekemällä liikkeet rauhallisesti ja keskittyen tekniikkaan.)

Loppulämpö juoksumatolla

Woop, kotiuduttuani olin yhtä hymyä. Tajusin myös sellaisen, että olen yksinkertaisesti unohtanut hiilarit treenivedestä. Onhan se vaikea muistaa käydä ostamassa treenimömmöjä. Tänään treenatessa tuli käytettyä sitten jotain kaapista löytynyttä palkkaria, josko sen avulla olisi treenikin sujunut paremmin.

Takana on toinen päivä raakaruoka kokeilua, päivällä olin jo juoksemassa kaupoille ostamaan kaikkea ihanaa lämmintä ruokaa. Siitä sitten enemmän "haasteen" päätyttyä. Huomenna kokkailen ystävättärelle raakaruokaa, ajattelin avokadopastaa (silloinkin). Jälkiruokana on ystävättären ensimmäinen raakakakku :)

tiistai 21. lokakuuta 2014

hulluutta

Tentistä on jo pari viikkoa, ajattelin pääseväni samantien normielämästä kiinni. Kuinka väärässä olinkaan. Pidettyäni useamman kuukauden hiljaiseloa sosiaalisella rintamalla, olen nyt kiitänyt toista viikkoa jatkuvasti. Ei toki, on ihanaa nähdä ystäviä, tehdä asioita, joita ei vähään aika ole ehtinyt, ja kokeilla uusiakin juttuja. Kaipaan silti sitä, ettei tarvitse arkiaamuna herätä viideltä päästäkseen urheilemaan ja että ei ole ihan tällaista minuuttiaikataulua. Jos ensiviikolla hellittäisi.

Viimeviikolla ehdin pariin otteeseen köysittelemään, ja pari (?) kertaa salille. Köysittely on ihan alkutekijöissään, iho ei kestä montaakaan nousua ja jalat tuntuva vieroksuvan kenkiä. Eiköhän se siitä. Salilla on ihan hyvä pössis, mutta huomaa jatkuvan juoksemisen menoissa vaikuttavan voimatasoihin. Ajan selkeästi itseäni taas liian tiukoille.

Kivaa kuitenkin on ollut.

Tänään alkoi kolmen päivän raakaruokakokeilu. Eilen tein jo esivalmisteluita, tein yrttistä raakaleipää, cashewtuorejuustoa ja omia raakapatukoita taateleista, cashewpähköinöistä ja cocovin marjamixistä.

Tänään töissä pyöräytin itselleni nopeasti avokadotomaattikeiton.

Merkkailin ruoat ylös, ja kovasti ainakin saa rasvoja. Olisi ehkä voinut etukäteen miettiä ruokien energiasisältöjä, raakaleipiäkin voi tehdä kevyempänä, eikä avokadoa (eipä) ole pakko laittaa joka ruokaan. Proteiinia ei ole nimeksikään, mutta ehken mä kolmessa päivässä saa mitään pahaa damagea aikaiseksi :P

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

didi goes raw

Ystävättäreni kyseli joskus kuukausi pari takaperin, josko minua kiinnostaisi raakaruokakurssi. Minua ei ole kauhean vaikea ylipuhua kokeilemaan uusia juttuja ja raakakakkukokeilu oli erittäin menestyksekäs, joten sanoin kyllä sen enempää asiaa ajattelematta. 


Minua on pidempään houkuttanut ajatus kokeilla pärjätä jokin periodi raakaruoalla, mutta pelkkää salaattia ja hedelmiä ei viitsi pelkästään puputtaa, joten kurssin ajankohta oli enemmän kuin sopiva. Muutenkin olin päättänyt ajoittaa raakaruokakokeiluni ajalle tutkinnon jälkeen. Resepteihin paneutuminen vie kuitenkin aikaa, aikaa jota ei vielä vähän aikaa sitten ollut lainkaan ylimääräistä.

Kurssi tapahtui niin, että meillä oli viisi etukäteen valittua ruokalajia, jotka kurssin vetänyt martta esitteli meille. Muodostimme parit ja sitten pareittain valmistettiin aina yksi ruokalaji. Minulle ja ystävättärelleni jäi avokadopasta, minulle tuo oli tuntematon raakaversiona, ystävättäreni se oli tuttu.

Avokadopastan "pasta" eli raastettu kesäkurpitsa.


Banaanipehmis- ja mustaherukkataatelikastike -ryhmä.


Yhdessä ryhmässä tehtiin manteli-porkkana -pyöryköitä.

Kyssäkaali- ja punajuuricarpacchio viikunakastikkeella ja asteen verran omituinen joku keitto (ei päässyt mun to do -listalle).

Valmis avokadopastamme, ravintohiivahiutaleilla olisi kuulema saanut juustoisuutta ruokaa. Jos löytyy gluteenitonta ravintohiivauutetta, niin minäkin voisin kokeilla sitä sitten.
Asteen verran emuskummallista banaanisoftista. Tähän tuli banaania, liuotettuja cashewpähkinöitä, kardemummaa ja sahramia. Makuja on monia, omaan makuun ei ollut kiva. Äsken tein itse jäätelöä, johon tuli 4 mansikkaa, 1 banaani ja puolikkaan limen mehu. Oma banskujädeni oli raikasta ja ihanaa.

Nyt on muutamia päiviä aikaa syödä jääkaapin maitorahka- ja raejuustovarstot pois, sillä päätin että ensiviikolla tiistaista torstaihin pidän nyt kolmen päivän raakaruokakokeiluni. Tälle viikolla on jo ollut pidemmän aikaa sovittuna kaikkia menoja, joissa tulee väkisinkin syötyä ohi fiksumman ruokavalion, joten siihen on ihan turha enää ympätä raakaruokaa.

Kurssilta opittuja tulee varmasti tehtyä, porkkana-manteli -pyörykät olivat herkullisia JA avokadopasta oli taivaallista. Ainoa mikä minua mietityttää on se, että miten tulen pärjäämään vähemmällä proteiinilla.. ehkä se kolme päivää just menee. Toinen mikä mietityttää, on että miten refluksini reagoi raakaan ruokaan, vaikkakin ruoat "kypsenee" entsyymeille.. mutta silti.

Yksi mitä kovasti haluaisin oman kokeiluni aikana tehdä, on raakapizza.. mutta tästä sovimme ystäväni kanssa. Pidämme oman raakapizzakurssimme marraskuussa. Voin sitten miettiä jonkin kivan suolaisen piirakan sen sijaan.

Aion kurssittelun ja kokeiluni jälkeen laittaa hyvän kiertämään. Olen lupautunut pitää omassa marttakerhossa raakaruokaillan, jonne vien mukanani parit reseptit ja vähän maistiaisia.

Huomenna on sitten ohjelmassa kaikkea muuta kuin raakaruokaa. Pikkusiskon kanssa on heinäkuusta lähtien pitänyt käydä kakkugalleriassa ja leffassa. Huomenna siis herkuttelu jatkuu (pitääkin laittaa herätys soittamaan aamukävelyä varten, pientä katumusharjoitusta on harjoitettava jo etukäteen).

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

rakkautta ja rentoutumista långvikissä

Jo jonkin aikaa sitten päätin palkita aviomiehen pienellä get awaylla siitä hyvästä, että hän on tukenut minua niin paljon viimekuukausina. Pidemmän aikaa omat arki pyöri töihin-salille-opiskelemaan -rutiinilla, aviomies piti kodin kunnossa, kun tiesi miten tärkeää vaimon jaksamiselle oli päästä urheilemaan välillä. Ihana mies!

Viikonlopusta, olin varannut meille huoneen merinäköalalla Långvik Congress Wellness Hotellista.

Tutustuttuamme hotelliin ja huoneeseen nappasimme sauvakävelysauvat ja lähdimme etsimään mahdollisesti mielekkäitä sauvakävelyreittejä. 

Hotellin oma kuntopolku oli kilometrin, se kierrettiin pari kertaa ja pelleilimme kuntopolun ulkotreenilaitteilla, kunnes tajusin että olen edelleen aika poikki jalkojen osalta edellisen päivän jalkatreenistä ja kyseisen aamun sali tuntui edelleen kropassa. 

Iltapäivän ollessa nuori ja ruokailuun ollessa runsaasti aikaa, vaihdoimme vaatteet uima-asuihin ja suuntasimme kylpylään ja allasosastolle. Tuolla oli ihana 22 metrin allas, jossa olisi voinut uida ihan kunnolla, jos olisi vain muistanut ottaa uimalasit mukaan. Yritin houkutella aviomiestä vesijuoksemaan kanssani, mutta häntä houkutti poreammeet enemmän. Mikäs siinä sitten oli istua poreammeessa kylmä juoma kädessä ja välillä halia kylpytakki päällä takan äärellä. Pisteet siitä, että tarjolla oli vaahtokarkkeja paahdettavaksi. 

Saunoissakin tuli rentouduttua, oma lemppari on nyt ja varmaan aina höyrysauna. Saunoin itseni rennoksi.


Illaksi meille oli varattuna pöytä Bistrossa. Ruokalista näytti alunperin meidän mielestä hieman omituiselta, turhan erikoiselta ja täysin sellaiselta, mistä emme pitäisi, mutta onneksi olimme kuitenkin rohkeita.

Otimme pari erilaista alkupalaa maistellaksemme eri makuja ja molemmat valitsimme pääruoaksi marmorifileetä, tryffeliperunaa ja tumaa omenakastiketta. Ruoka oli niin upeaa, jokaista suupalaa halusi varjella ja pitkittää mahdollisimman pitkään. 

Ruokailun aikana Reino & The Rhinos aloitti setin, mahtavaa sekin. En ole aikaisemmin tietoisesti kuunnellut yhtyeen musiikkia, nyt varmaan kotona tuota tulee soittamaan useamminkin. 


Pyysin baarimikolta jotain "souria" ja alkoholitonta, aviomies kadehti juomaani jack cola kädessään. Drinkissä oli anista, kanelia, inkivääriä, upea juoma. 

Pitkien yöunien jälkeen heräsimme aamulla varhain aamupalalle. Aviomies oli kauhean huolissaan, josko näin fiinissä paikassa on lainkaan pekonia aamupalalla. No olihan tuolla.

 Ja lihaa muutenkin hyvin.


Ruoan laskeuduttua testasimme aviomiehen kanssa hotellin kuntosalin, joka oli ihan riittävän hyvin varustettu kevyeen jalkojen- ja coren rääkkäämiseen. Vähän håt gymiä, hirveä hiki tuli, sali ei ollut tukahduttava tai huonosti ilmastoidun tuntuinen, siellä oli vain lämmin.
Vielä ennen omaan huoneeseen suuntaamista kävimme saunoissa ja altailla. Pari reipasta käyntiä kylmävesialtaassa piristi kovasti treenin jälkeen.

Kotiin oli ihana suunnata onnistuneen viikonlopun jälkeen. Aviomies oli otettu hemmottelusta.

Nyt salille, päivän toinen treeni luvassa, otetaan vähän kiinni sairastelun takia väliin jääneitä treenejä.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hiilariton hampurilainen

Lauantai on meillä yleensä päivä, jolloin tehdään jotain hauskempaa ja ei niin kevyttä ruokaa. Eilen meillä syötiin hampurilaisia.

Ihan vain hetken mielijohteesta päätin tehdä itselleni karppiversion hampurilaisesta. Minulla ei ole isompaa syytä, en karta hiilareita sen kummemmin nyt viikonloppuna, söin ranskalaisia aterian kanssa. Jos karppiversion haluaa, niin .. karppaukseen sopii lantturanskalaiset. Kerran tein niitä, ja ne vain vahvisti lanttukammoni. Ei mun juttu.

Oopsit, 6-8 kpl

3 kananmunaa
maustemitallinen leivinjauhetta
2 hyppysellistä suolaa (ts mitä jää sormien väliin.. kait se on hyppysellisen määritelmä).
85 g maustamatonta tuorejuustoa



Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuainen ja leivinjauhe kovaksi. Sekoita keltuainen, tuorejuusto ja suola sekaisin. Kääntele keltuaisseos valkuaisvaahdon sekaan.

Annostele 6-8 erää taikinaa leivinpaperille, nämä kohoavat hieman, joten ihan liki ei kannata laittaa. Paista oopseja 30 min ja nosta sen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Käytä hampurilaissämpylöiden tavoin.


Enää yksi yö tutkintotenttiin. Vieläkään ei jännitä liikaa, mikä on äärimmäisen outoa, ottaen huomioon kuinka hajalla ja stressaantunut olin tämän takia aikaisemmin. Nyt olen hyväksynyt sen asian, että tutkinto ei välttämättä mene ekalla läpi. Minulla on jo paranneltu opiskelusuunnitelma mietittynä.

Ennen kuin jatkan tänään opiskeluita, aviomies vie minut brunssille. Jei! Energiaa aivoille, jaksaa huomenna olla skarppina.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Tomaattikeittoa

Flunssaisena kaipaa lähinnä lämmintä ruokaa, lämmintä mausteista ruokaa, halausta sisältäpäin.

Tomaatti-koskenlaskija -keitto

Paahdettu valkosipuli

1,5-2 sipulia, kuutioituna
15g kookosöljyä
1 punainen chili, ilman siemeniä ja pieneksi pilkottuna
1800g mahd isoja punaisia terttutomaatteja lohkottuna
1 purkki (kohtalaisen iso) aurinkokuivattuja tomaatteja (valuta öljy pois hyvissä ajoin, kääntele jne)
6-10dl vettä riippuen millaisesta koostumuksesta pitää
1 kasvisliemikuutio
basilikaa, oregaanio oman maun mukaan
1 pussi koskenlaskijaa
½ limen mehu
2 tl hunajaa

Laita valkosipuli 250 asteessa hautumaan uuniin. Leikkaa ennen uuniinlaittoa valkosipulista (kyllä se kokonainen, missä on monta kynttä) "hattu" pois, laita folionyyttiin ja annan sipulin pehmenä.

Ruskista sipuli oliiviöljyssä. Tämän jälkeen lisää chili, paistele hetken niitä, lisää tomaatit, vesi ja mausteliemi kuutio. Ei tullut katseltua kauanko keitin tätä, mutta kunnes tomaatit hajoavat hämmentäessä. Lisää basilika ja oregano, paahdettu pehmennyt valkosipuli (sen voi vaan puristaa ulos kuoresta) ja koskenlaskija, Sekoittelen vähän aikaa, anna juuston vähän sulaa sekaa. Lisää limen mehu ja hunaja.

Hurauta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Nauti!

tiistai 30. syyskuuta 2014

kuusi yötä

Jossain vaiheessa olin aivan varma, etten tule selviämään opiskelustressistä  kunnialla. Valoa on tunnelissa, enää kuusi yötä tutkintotenttiin. Jännittä aika hurjan paljon, mutta ainakin hetkellisesti olen saanut nukuttua öisin. 

Onneksi näin tenttiä edeltävällä viikolla saan käyttää lomapäiviä siihen, että teen vajaita päiviä, ei tarvitse ihan yömyöhään asti opiskella, iltaisin ehtinee rauhottuakin parisen tuntia.


Opiskelusta huolimatta tänään oli tarkoitus suunnata salille, mutta orasta flunssa/hengitystieinfektio on vähän eri mieltä. NOOOH, opiskellaan ja levätään sitten, se käy myös.

Maltan tuskin odottaa saavani ensiviikolla elämäni takaisin. Lokakuun suhteen kalenteri alkaa näyttääkin jo aika täydeltä, ihanaa ehtiä taas sitten nähdä ystäviä.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0