2009-2017

Meidän pikkuinen nukkui pois jouluaattona, suru on valtava.

Vanhasta uutta

Meillä (minulla) on kotona kaapit pullollaan lankoja, papereita, kankaita, askartelutarvikkeita, kaikkea mahdollista ja mahdotonta, huopia, sturoxmuotoja, paperimassaisia kirjaimia. Innostuin aina valtavasti jostain ideasta tuunata kotiin jotain kivaa, innostuksissani ostan sitten kaikkean vähän enemmän kuin tarpeen.

Tänä jouluna löysin ihan sattumalta juuri haluamanlaisiini joulukortteihin tarvikkeet kotoa, joululahjojakin varten ei tarvinnut lähteä lankakauppaan, sillä varastoistani löytyy about kaikkea. Mieheni välillä hermostuu minun hamstraukseeni, eikä ihme, meillähän on kotona yksi huone, jossa kaapit ja lipasto on täynnä juurikin näitä tarvikkeita.

Eilen viimeisen diy projektini tuli saatua päätökseen. Nyt oli jo sen verta iso projekti, ettei noita tarvikkeita viitsinyt säilöä kotona.

Siskoni luopui vuosi .. pari sitten parista sängystä, jotka olivat olleet heillä lasten käytössä. Kyseessä oli itseasiassa meidän vanhat sänkymme, jossa nukuimme pienenä jakaessamme yhteisen huoneen.

Tottakai innostui ajatuksesta tuunata sängyt meille kotiin vähän päivitettynä, 30v vanha tammi ei sävynä oikein ole meidän sisustukseen sopiva. Taisin uhota jo viime kesänä saattavani projekti alulle ja päätökseen,mutta hyvähän se oli edes nyt ennen joulua saada valmiiksi. Nuorempi pikkuinen alkaa pikkuhiljaa vallata sivuvaununsa niin tehokkaasti, että isompi pinnasänky on saatava hänelle käyttöön

Työpisteen pistin pystyyn vanhempien pihalle, työkalut löytyi omasta takaa (mies investoi koneisiin, kun noita projekteja on tulossa enemmänkin, ja olihan meillä jo portaiden hionta remontin yhteydessä).

Kiiltävää huonekaluamaalia, mitä kiiltävämpää, niin sitä paremmin väri levittyy, eikä jää häiritseviä siveltimenvetoja (valumajälkiä tosin jäi vähän liikaa).

Laadunvalvoja ei nukkunut koko aikaa, kerran nuoremman kummitäti poikansa kanssa oli meille pitämässä seuraa, mutta sitten tuli myös ihan itsekin hoidettua hommat pojan kanssa. Hyvin miniK jaksoi katsella äidin maalaustöitä, en tiedä montako kertaa lauloin "tonttu lähtiin matkaan valjaissansa kukko..".

Nyt on yhdellä sängyllä harjoiteltu. Toisen sängyn kohdalla varmasti hiota tapahtuu helpommin ja vältytään samanlaisilta valumajäljiltä,mitä jäi ensimmäiseen sänkyyn. Onpahan ainakin uniikit sängyt.

Innoissani laitoin pojan huoneen uuteen järjestykseen, siivosin ja pistin uudet petivaatteetkin sänkyyn. Kannoin innosta hihkuen esikoisen huoneeseen, joka alkoi itkeä luulleessaan joutuvansa liian aikaisin nukkumaan. Iltaunille mentäessä pojalle oli selvä, että hänellä oli hieno uusi sänky ja pinnasänky kuuluu nykyään pikkuveljelle. On kivaa, että pojalla on huoneessaan jotain, mikä on kuulunut minulle. Kotona meillä muutenkin pari juttua, jotka ovat kuuluneet äidille, ettei kaikki ole vain sitä Ikeaa (vaikka kivaa kamaa siellä on, ja meillekin sieltä on tullut ostettua paljon).

Jos vaikka sitten ottaisi toisen sängyn kuntoon laittamisen deadlineksi sen, että maali maalipurkissa ei mene pilalle, eli mitäs.. puoli vuotta on sitten aikaa saattaa toinen sänky valmiiksi.

Joulun odottelua

Joulu on ollut aina minulla tärkein juhla vuodessa. Nyt on jo kolmas lapsiperhejoulu ja vihdoinkin esikoinen ymmärtää vähän tulevan juhlan päälle, tai ainakin hän innostuu asioista joilla valmistaudumme jouluun.

Esikoisen ihanat ryhmistädit kyselivät, josko olen kuullut tontunvesta. En ollut, mutta otin selvää, ja pian minäkin sitten innostuin ajatuksesta. Pienellä määrällä maalilla ja pari iltaa näpertelin ja maalailin (tuli mummin ja ukinkin luokse väsyttyä samanlainen setti).

Tontun ovi oli ollut hitti ryhmisessä, ja niinhän se oli meilläkin. Tonttu jättää välillä pieniä pipareita oven eteen kulhoon ja kirjeitä postilaatikkoon.

Esikoinen on osoittanut pidemmän aikaa mielenkiintoa keittiössä auttamiseen, hänellä on omat vastuualueensa viikonlopun puurokeittämisessä. Hän auttaa myös monella tapaa, hän saa mm tyhjentää ja täyttää tiskikonetta minun kanssani, kaataa aineksia kulhoihin, sekoittaa taikinoita, kattaa pöydän ja pilkkoa vihannkset /lihat mihin tavallinen ruokailuveitsi uppoaa. Oletin myös piparien leipomisen olevan mieleistä touhua, ja niinhän se oli. Taikinantekoon poika ei nyt päässyt osallistumaan, mutta leipomiseen kyllä.

Tein ensimmäistä kertaa gluteenittomia piparkakkuja. Kerran teimme pipareita valmistaikinasta, mutta se oli koostumukseltaan helposti murenevaa sekä vähän turhan mitäänsanomattoman makuista, joten lähdin etsimään ohjetta parempiin pipareihin. 

Muokkasin ohjetta vain siltä osin, että vaihdoin maustepippurin kardemummaan.

Joulupiparit, 50 kpl

150g leivontamargariinia

1 dl sokeria

1 dl siirappia

2 tl inkivääriä

2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

½ tl kardemummaa

2 kpl kananmunia

3½ dl tattarijauhoa

3dl mantelijauhetta

1½ tl leivinjauhetta

Margariini, sokeri, siirappi ja mausteet kiehautetaan ja annetaan jäähtyä. Jäähtyneenseen seokseen lisätään kananmunat sekä jauhot joiden sekaan on sekoitettu leivinjauhe. Taikinan annetaan tekeytyä jääkaapissa yön yli. 

Piparit paistetaan 8min 200 asteessa.

Nämä piparit ovat ihanan ilmavia, niiden paistamisessa pitää vain olla erityisen tarkka, kärähtävät hetkessä.

Viimevuonna mietin jo kalenterin tekemistä, mutta päädyin lopulta avamaan yhdessä pojan kanssa partiolaisten kalenteria. Tänä vuonna toteutin visioni pojan joulukalenterista. Miehen kanssa paketoimme kalenterin yllätyksiä yhden illan.

Täytynee vielä tehdä toinen satsi piparkakkutaikinaan, sitten pääsee poikakin auttamaan. Ihanaa aikaa perheen kanssa. Odotan niin kovasti sitä, että ryhmis on pari viikkao kiinni, on hyvä syy perua kaikki vakkarimenot ja vain olla kotona lasten kanssa ja jos käydään jossain, niin mennään lasten ehdoilla (pois lukien kuntosalin :P ). 

ensimmäiset melkein 4kk

Sain juuri kotihommat tehtyä, nuorempi poika nukkui rinnalla liinassa.. ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa pitkästä aikaa, sitten alkoi vääntäminen liinassa ja poika heräsi. 

Arki kahden lapsen kanssa on ihanaa. Monet tilanteet joita olen pelännyt kahden lapsen kanssa, miehen työmatkan (viisi päivää reissussa), reissu julkisilla Helsinkiin (auto - juna -ratikka ja takaisin.. ) sekä ihan normi kaupassa käynti ovat osottautuneet ihan mukaviksi, ei tämä nyt niin vaikeaa ole.

Töihin on palattu, kahdesti käyn tekemässä töitä toimistolla viikossa, ehdin kiivetä, käydä salilla, pitää kodin siistinä, käydä sisarmuskarissa ja -uinnissa, sekä nähdä kavereita useamman kerran viikossa, ainoastaan välillä en vain ehdi olla. Täytynee rauhoittaa jossain vaiheessa koko viikko sille, että perun kaikki vakkarimenot ja olen vain kotona ja rauhoitun illat ja päivät.

Vauvakuumetta pukkaisi, mutta ehkä tämä kaksi on kuitenkin meidän perheelle sopiva. Pieni osa minusta haluaisi tehtaille vauvoja vielä useamman ja jäädä ihan vain kotiäidiksi, mutta se juna on tainnut jo mennä. 

Esikoinen alkaa olla siinä iässä, että hänen kanssa voi jo pelata pelejä, hänen kanssaan voi laittaa ruokaa ja kokkailla, ettei se kotona lapsen kanssa oleminen ole vain sitä, että hänen ehdoillaan leikitään pojan huoneessa, vaan voimme oikeasti tehdä jotain järkevää. 

Tänään valmistauduimme huomiseen isänpäivää. Esikoinen sai tehtäväkseen kaataan kuivat ainekset kulhoihin ja sekoittaa ne, tosin kun silmä vältti hän oli jo sekoittamassa lakumokkapalojen kuorrutuksen sekaan taikinan jauhoseosta, onneksi suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. 

Ihanaa päästä huomenna juhlimaan meidän perheen isää.

ensimmäiset kolme viikkoa

Näillä näppäimillä miniK täyttää 3 viikkoa. Aika menee oudon nopeasti. Tietyllä tapaa muutos on ollut aivan massiivinen, esikoiselle ei voi antaa huomiota samalla tavalla kuin aikaisemmin, toisaalta taas muutos ei tunnu lainkaan isolta, sillä sekunnilla kun kotiuduimme sairaalasta tuntui, kuin meitä olisi aina ollutkin neljä. Nyt totutellaan huomion ja energian jakautumiseen kahdelle pienelle miehelle, riittämättömyyden tunne on valtava, mutta onneksi hormonihuurujen vähän laantuessa, ei omatunto soimaa enää NIIN paljoa. Isoveli tuntuu sopeutuneen odotettua paremmin vauvaan.

Kolmen viikon isyysloma on tämän viikon jälkeen ohi, mies palaa töihin ja samalla myös esikoinen palaa ryhmikseen, minä saan jäädä tutustumaan rauhassa uuteen tulokkaaseen ja uppoamaan ainakin muutamiksi tunneiksi päivässä sinne vauvakuplaan.

miniK on täällä

Vihdoinkin hän on täällä. Tuntuu oudolta olla kotona uuden tulokkaan kanssa, isoveli on hieman hämmentynyt, mutta utelias. Äiti voi hyvin, mitä nyt alapäätä on karsittu kasaan, mutta paremmin voi kaikin tavoin kuin sektion jäljiltä.

Jännittävät ajat ovat edessä.

oma piha ja kesä

Vaikka tuo oma piha on jatkuvasti huoltoa ja tuunaamista vaativa asia, niin on se niin suuri siunaus meille. Keväästä lähtien olemme viettäneet päivittäin aikaa pihalla, pelanneet palloilla, juosseet kilpaa, painineet, pelleilleet, poika sain tosiaan ukin suunnitelleman ja ukin ja mummin asentaman hiekkalaatikonkin tuonne. 

Tänään pojalle oli extrahieno päivä, oli vihdoinkin sen verta lämmintä (ja meillä oli nyt tuo uusi allaskin ostettuna), että korkkasimme altaan pakkauksesta ja täytimme sen vedellä. Sitä ei tosiaan tarvitse enää paljoa itse tehdä, poika innoissaan täytti altaan vedellä, me miehen kanssa vain vahdimme vierestä.

En tiedä miten sitä saisi kaikki päivät kulumaan, jos olisimme tuossa reilu vuosi sitten vahingossa saaneet ensimmäisen tekemämme tarjouksen toisesta asunnosta läpi, siinä olisi ollut takapihaa vähemmän kuin mitä meillä on nyt terassia, tuota omaa pihaa taitaa kuitenkin olla lähemmäs 400 neliötä. Kaipa sitä sitten tulisi istuttua taloyhtiön hiekkalaatikon reunalla facea seletan pojan leikkiessä ja juostua enemmän muissakin puistoissa.

Malttamattomina odotamme, että jäsen K saa miniK:sta seuraa pihaleikkeihin, jos yhden lapsen touhuamisen seuraaaminen on näin palkitsevaa, niin mitä se onkaan sitten kun veljekset touhustavat (tappelevat) pihalla keskenään.

ja odotellaan

Kalenteri on aivan tyhjänä, mikä on kerrassaan uutta, tätä ei ole tapahtunut aikoihin. Viikonloppuna OLISI ihanan uuden kummipojan nimiäiset, mutta eihän tässä ole enää uskaltanut ilmottautua mihinkään. Esikoista odottaessa synnytys käynnistyi juuri niin, että ystäväni häät jäivät viimemetreillä väliin.

Eilen olin vielä lounastreffeillä ystävän kanssa, näitä kahdenkeskisiä hetkiä ei kohta ole toviin, joten oli oikein ihana käydä syömässä ja kahvittelemassa. Iltaa en malttanut vain istua kotona ja odotella, joten kävimme pojan kanssa lapsiparkissa ja salilla.

Yllättävän hyvät treenit saa vedettyä vielä lasketun ajan jälkeen :D Ei voi kuin ihmetellä. Eilen ei kukaan tullut kysymään sitä, että tulinko salille synnyttämään. Tällä kertaa olisin vastannut jo, että nyt se olisi ihan suotavaa. Viimeksihän asiaa minulta tiedusteltiin 3kk sitten treenien yhteydessä.

Tänään on aika Jorviin. Käydään kurkkimassa (taas) mitä pikkuiselle kuuluu, varmaan puhutaan käynnistämisesta jos vain pikkutyyppi ei ole kasvanut niin paljoa, ettei lääkäri uskalla enää antaa pojan syntyä alakautta. Alatiesynnytys on toiveeni, mutta nyt tosiaan pitää miettiä omaa ja lapsen terveyttä. Esikoisen synnytystähän päätyi lopulta sektioksi, ja nyt sen takia olen jo pariin otteeseen käynyt synnytystapa-arviossa ja tänään arvioidaan lisää. Toivoisin minulle tehtävän hieman ronskimpi sisätutkimus, jos sitten vaikka tälläkin kertaa se käynnistäisi synnytyksen. Nähtäväksi jää mitä tulee.

edit: varasin lapsiparkin illalle salille.

leijonaa mä metsästän

Viimeisiä hetkiä viedään, ylipuhui miehen luottamaan siihen, että pärjään kyllä vielä näin päivää ennen laskettua aikaa reissun Korkeasaaressa. Minähän olisin ollut niin jääräpää, että vaikka olisinkin ollut tuskissani, niin enhän sitä olisi voinut myöntää. Nyt on syytä nauttia näistä yhteisitä päivistä kolmistaan, sitä ei tiedä miten kauan synnytyksestä toipuu, tulee miniK sitten alateitse tai sektiolla.

Koska meidän minimies herää päivästä riippumatta hyvissä ajoin, olimme jo pian ysin jälkeen valmiita starttaamaan. Hyvä puoli tuossa aamuvirkussa pojassa on, että pääsääntöisesti olemme aina liikkeellä  ensimmäisten joukossa ja vältymme ruuhkilta. Saimme kierrellä kaikessa rauhassa, antaa pojan juoskennella hyvinkin vapaasti eikä tarvinnut väistellä tai antaa muidenkin katselle oman nopean vuoron jälkeen.

Korkeasaari oli kohtuu autio, syinä oli varmasti kellonaika mutta sää ei ehkä ollut se houkuttelevin. Ajattelin kuitenkin, että oman ja pojan viihtymisen kannalta tämän päivän sää on kuitenkin se ideaalein. Tiedä sitten mistä johtui, mutta tänään olivat kissaeläimetkin aktiivisia. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt noin paljon kissaeläimiä liikkeellä. Yleensä jonkun on nähnyt kaukaa, mutta pääsääntöisesti ei isoista kissoista ole nähnyt paljoakaan. Tänään eläimet antoivat oikein parastaan, poikakin ihan hätkähti ison tiikerin hypätessä lasia vasten.

Kissaeläinten lisäksi hitti olivat apinat. Muuten ei vielä jaksettu kauheasti innostua eläimistä, mutta ei se mitään, enemmän poika sai tänä vuonna tuosta reissusta irti, kuin meidän ollessa tuolla vuosi sitten.

Edessä on iso riikinkukko, mutta se ei kauaa jaksanut kiinnostaa.

Hyvin jaksoin sekä poika että äiti, 2,5h olimme ulkona. Minulla ei ollut mitään kipuja eikä edes tullut kuin pari hassua harkkasupistusta. Poikakin jaksoi reippaasti juosta pitkin saarta. Autossa sitten pian starttaamisen jälkeen poika nukkui niin kaikkensa antaneen näköisenä, että meinasi äidillä kyyneleet kohota silmiin, taisi olla pojalla hauskaa.

äiti hermoromahduksen partaalla: projekti unipesä

Onneksi hyvin harvoin tiedän mihin olen ryhtymässä, kun valitsen erinäköisiä käsityöprojekteja itselleni.

Olin katsellut facebookin vauva- ja kirppariryhmistä unipesiä. Moni on vannonut unipesän nimeen, ja oma uteliaisuuteni voitti. Tietenkään vaan taas en voinut ostaa unipesää, vaan "sehän on varmaan ihan helppo tehdä".

Kävin Sellon Eurokankaassa eräänä huonosti nukutun yön jälkeisenä päivänä, sain mahtavaa palvelua ja suuntasin kotiin tarvikepussin kanssa, matkaan tarttui tarvikkeet sekä uusiin lakanoihin, että unipesään.

Lakanoiden ompelu nyt kävi käden käänteessä.

Ohjeen vauvanpesään löysin Kodinkuvalahden sivuilta. Printtasin kaavan ja ryhdyin työhön. Muuten unipesä oli vallan helppo tehdä, mutta tuon kiristysnauhakujan ompeleminen ei käynytkään niin kädenkäänteessä kuin olin kuvitellut. Välillä teki mieleni polttaa koko tekele (ulkoleikkipäivät pojan kanssa varmasti söivät vähän energiaa ja väsytti, muutenhan tuskin projekti olisi tuntunut ajottain mahdottomalta :D)

Loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka reunan vanulla täyttäminen tasaiseksi oli haasteellinen ja nauhakuja välillä karkasi siitä linjasta mihin olin sen mielestäni nuppineuloilla asetellut. Pesän nauhat kiristäessä nuo pikkuvirheet eivät pistä silmään, ja varmasti sitten kun vauva on pesässä, poika saa huomion, eikä asteen verran vaeltava kiristysnauhakuja.

Ala-astekaverilta sain vielä hyvän vinkin siihen, että pesää voisi ommella suojapohjallisen, jossa olisi suojakangasta sisällä. Teenkin vielä tuosta tähtikankaasta suojapohjan pesään, niin ei tarvitse joka kerta pestä koko pesää vaipan falskatessa. Pesän peseminen kuulema myös kivasti tasoittaa tuota, jos vanu tuntuu olevan turhan epätasaisena reunoissa.

yhdessä koossa

Rv 39+2, edelleen yhdessä koossa, enpä tosin mitään muuta olekaan odottanut. Hyvä oikeastaan, etten ole vielä jakautunut, sillä moni asia tuntuu vielä kotona odottavan hoitamista, ennen kuin tänne voi vauvan tulla, VAIKKA kyllähän se koti muokkautuu sitten vauvan tultuakin, eikä tavaroiden hakeutuminen oikeille paikoilleen ole mahdotonta vaikka täällä olisikin pieni tuhisija.

Olen yrittänyt päästä siihen ajatusmaailmaan, että meitä on kohta neljä täällä. On vain kauhea vaikea pysähtyä miettimään uutta tulokasta, kun haluaa vain viettää kaiken ajan pojan kanssa TAI sitten käyttää ajan, jolloin poika nukkuu siihen, että laittaa kotona jotain asiaa kuntoon.

Jotenkin lamaannuin, kun yritin valita jo meillä olemassa olevista vaatteista kotiutumisvaatteita pojalle sairaalakassiin laitettavaksi, en vain yksinkertaisesti pystynyt valita niistä. Vaati kaksi kertaa kaupoilla pyörimistä sopivien vaatteiden löytymiseksi.

Tulevan pikkuveljen sänky myös laitettiin kuntoon, tuntui väärältä (en tiedä miksi) laittaa uusi tulokas vanhoihin lakanoihin, joten kävin Eurokankaassa kangasostoksilla, ja nyt on myös uudet lakanat. Pitihän pienen pojan myös saada oma uusi pupu, joten piipahdimme perheen voimin Pentikissä. Jos sitten pikkuinen saisi vielä kotiuduttuaan nukkua uudessa unipesässä, ellen vain kohta hermostu projektiin, ja polta tuon alustavan kyhäelmän. Facebookin äiti-ryhmissä niin moni on tuntunut ommelleen itse tuollaisen unipesän, etten en osannut edes aavistaa sen olevan millään tavoin hankalaa. Tänään olisi mahdollisuus vielä päästä illalla kiipeämään, mutta saattaa olla, että käytän tuon ajan kuitenkin pesän ompeluun.

Tietenkin hyvä puoli siinä, etten ole vielä jakautunut on, että pääsen nauttimaan pojan kanssa olemisesta nyt vielä, kun olemme kotona kahden. Ryhmisestä alkoi viimeviikolla kesäloma. On ollut kerrassaan ihanaa olla K:n kanssa kotona, käydä uimassa, puistoissa ja treffata muita perheellisiä. Kuvittelin, että loppuraskauden aikana olisi kerrassaan raskasta olla kotona pienen miehen kanssa, enkä raskaudelta jaksaisi touhuta, mutta mitä vielä, tänään olemme juosseet pihalla syreenipensaiden ympäri kilpaa ja pelanneet jalkapalloa.

rv 39+1

Salillakin on vielä jaksanut käydä ongelmitta. Ihmiskroppa on kyllä tehty kestämään paljon, asiaa myös helpottaa se, että poika on alkanut nukkua 1,5h pidempään aamuisin.

Nyt keittiö kuntoon ja jos vaikak ehtisi pistää itsensä pitkälleen sohvalle, ennen pojan heräämistä päiväunilta.

miniK:ta odotellessa

Laskettu aika lähestyy. Jostain on yllättäen löytynyt entista enemmän aikaa touhuta pojan kanssa, vaikka tuntuu että kotona on niin miljoona asiaa vielä kesken, niin silti pojan kanssa vietetty aika on ollut kasvussa. Tuntuu, etten vain saa tarpeekseni siitä, että voin ihmetellä jatkuvasti kehittyvää pikkumiestäni. 

Jäsen K tuntuu olevan mun maailma, miten ihmeessä toinen lapsi voisi olla myös "rakkain"? Varmasti nämä ovat täysin luonnollisia asioita miettiä, ja epäilemättä jokainen äiti pohtii samoja asioita mielessään.

Olihan minun vaikea myös kuvitella millään tasolla sitä, miten silmittömästi esikoiseenkin rakastuin sillä hetkellä, kun sain hänet ensimmäisen kerran itselleni. Luonto hoitanee tämänkin hienosti.

Tänään on jälleen kerran ollut kerrassaan upea päivä pojan kanssa, miten tuo pikkutyyppi osaakin olla niin aurinkoisen energinen ja 98% ajasta niin upealle tuulella?

Äitiyslomalaisen kuulumisia

Että koko perheen saakin onnelliseksi se, että säät ovat sallineet leikkmisen ja touhumisen pihalla. Olen huomannut, ettei pikkupojalle voi mitenkään olla liikaa autoja, joten niitä on tullut haalittua aika hulppeat määrätä pojalle.

Pojan leikkiessä olemme päässet kunnostamaan pihaa ja terassia. Vielä ei ole pihalla ruusuille varattu paikka valmis istutuksia varten, joten hankin Tokmannilta muutamia polyrottinkisia ruukkuja ja istutin ihania pikkuruusuja niihin.

Kuukausi sitten tehdyssä Hoplop-reissussa huomasin pojan olevan aivan pöhkönä säbään, joten tottakait sitten myös pihalle tuli hankittua pojalle pallo mailoineen. Tästä seurasi se, että aamuisin pojan herätessä viiden kuuden maissa, ei enää ensimmäisenä välttämättä huudella äitiä, vaan poika hokee palloa ja suuntaan portaissa alakertaa ja kohti terassin ovea.

Itse pääsen harrastamaan tässä raskauden loppumetreillä (tai no, laskuettuu on vielä kuukausi ja pari päivää) terapeuttista ruohonleikkuuta. Tuntuu, että saisi melkein pari kertaa viikossa leikata nurmikon, mutta mikäs siinä, sehän on hyvää hyötyliikuntaa ja ns omaa aikaa.

Alle pari viikkoa sitten piha sai myös hiekkalaatikon, sain syntymäpäivälahjaksi uniikin hiekkalaatikon, mikä muu tekisin äidin onnelliseksi, kuin onnellinen ja iloinen lapsi.

Pihassa olisi vielä NIIN paljon kaikkea tekemistä, tänä kesänä ei tulla edes saamaan kaikkea tehtyä, marjapensaita on tullut jo istuteltua, vanhoja ränsistyneitä pensai on raivattu ja trimmattu. Terassin vaihtaminen uuteen ja isompaan saa odottaa ensikesää. En voisi kuvitella mitään mahtavampaa, kuin mahdollisuuden antaa pojan leikkiä monipuolisesti omalla pihalla. 

Kotona sisälläkin on monen monta projektia odottamassa, tänään pääsinkin jo hyvään vauhtiin yhden pitkään mieltä painaneen projektin suhteen. Pienoinen "hermoromahdus" ts totaalihermostuminen edelsi läpimurtoa verhojen lyhennysprojektia. Poika täyttää kesäkuussa kaksi vuotta, ja olen mielessäni luonut tietyillä kotihommille deadlinen, kaiken pitäisi olla kunnossa ennen synttäreitä, vaikke eihän synttäreillä kukaan tule meidän kotia arvostelemaan ja ratsaamaan. Ehkä taustalla on myös se, että olisi ihana saada nuo projektit pois alta ennen miniK:n syntymää, voi sitten vauvan kanssa keskittyä kotona olemiseen, eikä keskeneräisten töiden harmitteluun.

Toiseen synnytykseen valmistautuminen

Tämä viikko on ollut kerrassaan aktiivista valmistautumista heinäkun laskettuun aikaan. On tullut käytyä neuvolassa, synnytystapa-arviokäynnillä ja pelkopolilla. Neuvola kertoja on myös lisätty vähän JA viikolla 36 on sitten tuo kunnollinen synnytystapa-arvio, pikkukaveri on varmasti sitten lähempänä viimeistä asentoon kohdussa, niin on fiksumpaa sitten suunnitella synnytystä.

Minulle suositeltiin jo ensimmäisten neuvolakäyntien aika pelkopolia jo pelkästään sen takia, että synnytykseni ensimmäisellä kerralla vaihtui ponnisteluvaiheesta sektioon. Esikoisen synnytyshän oli kaikenkaikkiaan kiva kokemus, kivut olivat odotettuja lievemmät (tai sitten itsellä on kokemusta sen verta kovista kivuista, ettei nuo suhteessa olleet lainkaan niin pahoja), kätilö oli ihana ja meillä oli miehen kanssa vallan hauskaa synnytyssalissa.

Se miksi sitten kuitenkin päädyin pelkopolikäyntiin, johtui parhaan ystäväni menehtymisestä synnytyksessä. Vaikka järki sanoo, että tuo on niin harvinaista, niin näemmä siitä oli kuitenkin jäänyt pelkoja. On ollut vaikea ajatella vauvaa yksilönä, kun pelkään jääväni synnytyspöydälle. Jokin aikaa sitten alkoi olla unettomia öitä pyöritellessäni mielessäni sitä, että mitä jos saan jonkun pelkokohtauksen synnyttäessä ja yksinkertaisesti kieltäytyisin ponnistamasta.

Tänään puhuimme pelkopolilla asioita läpi, suuri helpotus tuli jo silloin, kun minulle kerrottiin että pelkoni kirjataan ja se nähtävissä tiedoissani heti kirjautuessani sisälle synnyttämään. Tänään rauhallinen jutteleminen kätilön kanssa rauhoitteli entisestään mieltä, ja nyt jo odotan synnyttämään pääsyä. Kätilö vain totesi, että naisen kantoaika oli ns sisäänkirjoitettu juttu, että esikoisen pitkä viihtyminen vatsassa voisi ennakoida sitä, ettei toistakaan tyyppiä tarvitsisi odotella ulos vielä kauheasti ennen laskettua aikaa. Minullehan sopii, että pikkukaveri kasvaa pidemään mahassa, että kolmisen kuukautta vielä sopisi hyvin pysyä kaveri mahassa.

Osittain pelkoni on aiheuttanut sen, etten ole oikein millään tavoin kokenut yhteyttä vauvaan tai visualisoinut tätä persoonana. Eilinen konsultaatiokäynti sisälsi mukanaan ultrauksen, en ollut osannut varautua näkeväni pikkuisen kasvoja. Siellä pikkutyyppi haukotteli kovasti ja näytti yrittävän syödä nyrkkiään.

En ole edes esikoisen ultrissa liikuttunut, mutta eilen silmät kostuivat.

tulisi se kevät jo

Ihme jojoilua säänsuhteen on luontoäiti viimeaikoina tarjoillut, milloin sataa samana päivänä lunta, räntää, vettä ja sitten samaan vuorokauteen mahtuu vielä mitä kauneita aurinkoista säätä. Viimevuonna emme osanneet oikein vielä innostua niin kovasti pihasta. Parin kuukauden intensiivinen rempparupeama verotti sen, ettei keväällä jaksanut oikein tosissaan miettiä pihan laittamista.

Poika kasvaa kovaa vauhtia, ulkoleikit kiinnostavat koko ajan enemmän. Päivät muuttuu pidemmiksi ja valoisammiksi. Miehen kanssa tuskin maltamme odottaa sitä, että töiden jälkeen ja viikonloppuisin pääsisimme omalle pihalle pojan kanssa. Hiekkalaatikkoa on katseltu ja vähän tulee mietittyä pihan viherkasvien laittamista uuteen uskoon, olisi sopivat messutkin Messukeskuksessa tulossa lähiviikkoina.

Pojan leikittäminen omalla pihalla on myös kauhean vaivatonta, ja varmasti pihalla remuaminen olisi pikkutyypille enemmän kuin mukavaa vaihtelua. Oman pihan merkitys on kasvanut huimasti.

Onneksi tässä on vaikka mitä ohjelmaa, ei käy aika pitkäksi pihan sulumista ja lämpimämpiä kelejä odotellessa. Silti.. voisi se kevät tulla jo.

5kk takana

Parisen viikkoa sitten alkoi tosissaan tuntua raskaus treenatessa, onhan tässä mahaa kasvateltukin jo reilut viisi kuukautta.

Salitreenissä on joutunut ( :P ) siirtyä pidempiin sarjoihin kevyemmillä painoilla. Viimeksihän tässä vaiheessa olin jo melkein kuukauden joutunut olemaan lähestulkoon kävelemättä, vatsaa kiusasivat repivät kivut, nyt on siltä kannalta paremmin. Sektiohaava sen sijaan tuntuu toisinaan siltä, kuin vatsaa vedettäisiin auki hehkuvan kuumalla puukolla, ja pahimpia kipuja seuraa pieni polte jonkin aikaa, mutta muuten kasvava vatsa ei kipuile.

Olin enemmän kuin innoissani parisen viikkoa sitten ystävän kanssa treenatessa, uskaltaessani crosstrainerin päälle. Olin aivan varma, että sekä vatsa että polvi estäisivät laitteella urheilun, mutta mitä vielä, hyvinhän crosserilla onnistui tehdä hyvät alkulämmöt. Innostuin niin kovasti crossailusta, että viime maanantaina mennä crossailin salitreenin sijasta 45min crosserilla.

Toinen ihana löytö/uskallus on salin porraslaite. Jokin aikaa sitten aerobisten laitteiden saliin ilmestyi pari porraslaitetta, mutta masiinat näyttivät niin uhkaavilta, että kuvittelin lentäväni portailta selkä edellä maahan.

Uskaltuin testaamaan porraslaitteen, ja se oli rakkautta ensiaskeleella. Polvi ei kipuillut mitenkään ja vauhdin sai pidettyä maltillisena. Olenkin kaivannut jättäriä kovasti leikkauksen jälkeen, mutta mäen päältä alas tuleminen on ollut se juttu, miksi Maltsuun ei ole tullut lähdettyä. Nyt sitten voikin tehdä joskus aamuisin aerobisen salilla portaissa. Mahtavaa!!

Aamuiset polkupyöräilyt ovat vähän jääneet, joko raskaus tai sitten työstressi on aiheuttanut huonot yöunet, kun kolmelta yöllä herää.. ja sen jälkeen ehkä nukkuu.. ehkä ei, niin ennen kuutta polkupyörän päälle nouseminen ei ole tuntunut kaikista mielekkäimmältä idealta. Istuminen kauhean etukenossa asennossa ei ole myöskään enää mielyttävää, joten sillekin pitäisi keksiä jokin ratkaisu, paremmasta satulasta puhumattakaan.

Mutta joo, kivasti onnistuu tämä urheilu, vaikka tuossa vähän aikaa sitten olinkin maani myynyt painojen kanssa heilumisen muututtua todellakin enemmän heilumiseksi kuin "kunnon treenaamiseksi".

Taaperoarki ja äidin omat harrastukset

Aika kivasti olen onnistunut taaperoarjesta huolimatta pitämään kiinni urheiluharrastuksista. Viikko toisensa jälkeen viikon urheilut koostuu kiipeilystä, salista, spinusta ja uinnista.

En voi kieltää, välillä omista harrastuksista kiinni pitäminen tuntuu raskaalta, oma arki on tiukasti aikataulutettu, kotona käydään parina päivänä kääntymässä pojan kanssa ennen huristelua salille ja lapsiparkkiin. Parina päivänä viikossa poika haetaan suoraan hoidosta mukaan harrastuksiin (näinä päivinä kuitenkin kotiudutaan yleensä ihan kivan aikaisin, että yhteistä rauhallista aikaa kotonakin tulee vietettyä).

Jotta kiipeilyharrastusta pystyy pitää yllä, on oltava tukiverkkoa tai ihania lapsirakkaita kiipeilyä harrastavia ystäviä. Tajusin myös, että työviikkona mahdollista kerran viikossa pienen irtioton, lyhyemmän työpäivän ansiosta voi käydä kiipeilemässä ihan omassa rauhassa, se onkin viikottain yleensä ainoa sellainen hetki, jolloin en jollain tavoin kuitenkin ole "hälytystilassa", sillä poika no tuolloin ryhmiksessä.

Kuntosalilla käyminen on vähemmän riippuvainen lähipiiristä. Omalla salilla on erinomainen lapsiparkki. Poika juoksisi, jos antaisin, suoraan parkkihallista lapsiparkkiin, sinne mennään samantien reippaasti paukuttamaan ovea vaatien leikkimään pääsyä. Välillä tulee treenattua ihan salitreenit salilla ja välillä käyn sisäpyöräilytunneilla.

Kerran pari viikossa olemmen käyneet miehen kanssa yhdessä kiipeilyhallin salilla, oikeaan aikaan kun siellä treenaa, olemma pystyneet olla lähes oman perheen voimin salilla, mutta nyt viimeaikoina tuntuu treenaajamäärät kasvaneen tuolla. Kiipeilyhallin salilla treenaaminen on välillä vähän lapsen perässä juoksemista ja lapsen istuttamista pädin eteen (tätä on nyt tehty muutama kerta), mutta toisinaan se on myös hauskaa treenaamista yhdessä, pojan matkiessa meidän treenejämme. Areenalla henkilökunta tuntuu myös kovasti tykkäävän poikamme hauskuuttamisesta ja poika tykkää heistä, joten siinä on yksi hyvä syy lisää käydä koko perheen voimin treenamassa.

Kotona pystyy myös treenata hyvin, silloin vielä kun poika pysyi sylissä eikä rimpuillut pois, pystyi treenailla pojan painoa lisäpainona käyttäen, sitten toisinaan hauskinta viihdettä pojalle on ollut katsoa kotitreenejäni. 

Uudesta vuodesta lähtien on tullut treenattua 1-3 kertaa viikossa olkkarisa, saimme vuosi takaperin treenivastuksen cyclojamme varten, ja nyt vihdoin keksimme missä tätä voisi kaikista kivoiten treenata.

Nyt niinä aamuina kun herään auttamattoman liian aikaisin, puen kaikessa hiljaisuudessa pyöräilykamat päälle ja suuntaan alakertaan pyöräilemään. Kasvava masu tuntuu vain vaativan hieman lisägizmojen hankkimista, tankoa täytynee nostaa ja ehkä uusi penkki hankkia. 

Sitten jos vielä jaksaa, niin kerran viikossa olisi tarkoitus käydä uimassa aamulla. Klo 6 on erinomainen aika kauhoa kilsa tai vähän päälle altaassa ja vesijuosta vielä vähän siihen päälle.

Nautitaan nyt vielä liikunnasta niin kauan kuin ehtii ja pystyy, esikoista odottaessa pystyi vielä treenailla ihan kivasti vielä viikolla 38, katsotaan miten tällä kertaa hommat luistaa. Sitten onkin ihan eri juttu urheilla, kun huolehdittavana onkin kaksi lasta. Ehkä siinä vaiheessa joutuu jo karsia enemmän omista jutuista.