Maapähkinävoikookos-rasvapommit, n.250g
0,5dl maapähkinävoita
0,5dl kaakaovoita
1 dl kookosöljy
0,5dl raakakaakaojauhetta
0,5dl kookoshiutaleita
0,5dl mantelijauhetta
2 rkl punaista canderelia
0,5tl vaniljauutetta
Sulata vesihauteessa maapähkinävoi, kaakaovoi ja kookosöljy, lisää kuivat ainekset ja sekoita hyvin. Laita massa muoteissa tms pakastimeen jäätymään. Nauti, mutta .. varoitus, nämä ovat aivan liian herkullisia.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2019
DKK: vaarallisen herkulliset herkut
klo 18.45 0 kommenttia
lauantai 30. maaliskuuta 2019
DKK: kukkakaalisushi ja kukkakaalimantelikeitto
UGH! En tiedä mikä maratonflunssa tms minuun on iskenyt, eilen olo oli vallan hyvä, aamusalilla tuli käytyä ennen töitä, tänään sitten on taas nokka vuotanut, ja minun oli aamupäivällä mentävä ihan lepäämään. Outoa.
Eilen tuli juhlittua vanhempieni syntymäpäiviä, ehdoton heille iltaa itsetehtyä sushia nautiskellen. Olin bongannut kukkakaalisushin ohjeen muutamia viikkoa takaperin, ja innoissani oli tätä kokeilemassa.
Kukkakaalisushi onkin nopea tehdä, tavallinen sushi kun vaatii riisistä riippuen joko muutamia kertoja huuhtelua tai mahdollisesti liutteluja ennen keittämistä.
Kukkakaalisushin riisi tehdää niin, että kukkakaali hienonnetaan varsin hienoksi yleiskoneella, paistetaan pannulla öljyssä, ei tarvitse käristää kukkakaalia, vaan ihan vain kypsentää nopeasti. Tämän jälkeen kukkakaaliriisiin lisätään riisiviinietikka ja herbamare yrittisuola. Tämän jälkeen kukkakaaliriisistä kasataan makit tavalliseen tapaan.
Tänään taasen teki lämmintä keittoa mieli, olin jo keittämässä kukkakaalia ja mietin koskenlaskijapaketin lisäämistä sekaan, kun mieleeni pälkähti kokeilu.
Kukkakaalimantelikeitto, 4-5 annosta
900g kukkakaali
reilusti vettä keittämiseen
2 valkosipulikynttä
100g mantelilastuja
2 kasvisliemikuutiota
2 dl ruokakermaa
vettä notkistamiseen oman maun mukaan, 4-5dl meni ainakin
Tällä kertaa keitin kaikki ainekset tuoreeltaa, mutta mietin myöskin sitä, olisiko mausta tullut entistä täyteläisempi, jos kukkakaalia ja valkosipulia olisi paahtanut uunissa JA jos mantelilastut olisi tullut käytettyä kevyesti pannulla. Kovasti mietin myös, josko pieni loraus jotain kirpeää valkoviiniä olisi tuonut kivan lisän tuohon, mutta tällä kertaa tuo sai nyt kelvata tuollaisenaan.
Keitti oli erinomaisen herkullista jo tuollaisenaan.
Perheelle tein butter chickeniä, joka sekin maistui erittäin herkulliselta. Iltaruoalla voisi ottaa myös sitä.. kera kukkakaali tai konjaknuudelien.
klo 13.19 0 kommenttia
Tunnisteet: kokkailua, päivällinen
maanantai 25. maaliskuuta 2019
Takaisin elävien kirjoihin
Harvoin tulee tällaisia taukoja urheiluun, mitä nyt oli. Olin poissa pelistä reilun pari viikkoa, aluksi perheessä vierailu vatsatauti ja sen jälkeen sitten mitä ilmeisimmin vain minä sairastin meidän perheessä jonkin ylähengitystietulehduksen.
Lauantaina olin vielä siinä kunnossa, että yritys puhaltaa vappupilliin aiheutti kauhean yskänpuuskan ja hengästymisen, lämpö oli jopa vähän kohollaan.Eilen kun pystyin jo perheuinnissa laulaa mukana alku- ja loppupiirissä, tiesin että voisin jo kevyesti kokeilla urheilua.
Se mikä nyt treenaamisesta tekee mielenkiintoisen on se, että olen tosiaan tällä hetkellä ketoosissa, olen kyllä syönyt elektrolyyttejä purkista ja lisännyt suolaa veteen, jotta kroppa ei tuntuisi väsyneelta. Nyt on vain vaikea erottaa mikä osa väsymyksestä johtuu taudista ja mikä ketoosista. Ketodietin olen aloittanut jo pari viikkoa sitten, että se väsynein vaihe pitäisi olla takana.
Eilen kuitenkin tuli käytyä salilla. Yleensä ei ole vaikea etsiä motivaatiota treenaamiseen, aamupäivällä vain tosiaan alla oli perheuinti saunotteluineen ja herkullinen pizzalounas, ihan vähän olisi tehnyt mieli kaatua sohvalle.
kevyt asiasta kukkaruukkuun, nyt oopsiepohjainen (neljän munan oopsie, viisikin olisi ollut ehkä vielä ok) pizza onnistui erinomaisesti, myöskin kun pizzaa ei täyttänyt kuivalla tonnikalalla EIKÄ käyttänyt arkijuustoa vaan mozzarellaa, niin pizza oli erinomaisen herkullinen .. OMMOMOMMM
Mutta treenistä. Treeni oli kevyt, herättelevä jalkatreeni. Sykkeet olivat tavallista korkeammilla ja parien ensimmäisten settien välissä tuntui, että taju olisi lähtenyt jne, mutta sitten kroppa alkoi tottua treenaamiseen.
Nyt tulee muutamisen päivää pakostakin taukoa salitreeniin, mies pamautti juuri oven perästään kiinni. Kotona voi kokeilla Hiit-treenejä poikien leikkiessä vierellä. Tauti ei ole kyllä vielä täysin ohi, yöllä tuli herättyä useaan otteeseen yskän takia. Onpas sitkeä tauti.
klo 5.26 0 kommenttia
Tunnisteet: ketourheilu
lauantai 23. maaliskuuta 2019
GoExpo, mitä jäi käteen
Viikko sitten lauantaina pakkasimme lapset autoon ja suuntasimme auton kohti Messukeskusta ja GoExpoa. Odotukset olivat kohtalaisen korkealla. Muutama vuotta sitten takaperin, ko messuilta lähti varsin pitkälle kantanut setti vaatteita pyöräilyyn.
Onnistuin syksyllä kaatumaan pyörällä sillä seurauksin, että housut aukesivat polvesta. Koko talven pyöräilin risoilla pöksyillä, odotin kevään GoExpoa sillä ajatuksella, että ostaisin sieltä sitten uudet haalarit talvipyöräilyyn. NOH, Velo & Oxygenin osasto oli tänä vuonna paljon odottamaani pienempi, tiedä olisiko perjantaina ollut vielä haluamiani tuotteita, mutta nyt itselle lähti tuolta mukaan pyöräilyhanskat (jotka myös rispaantuivat kaatumisen yhteydessä täysin).
Itselle messuilta jäi käteen uusiin superfoodeihin tutustuminen, mm kookosmanna oli the juttu. Kävimme myös perheen kera ihastelemassa asuntoautoja, esikoinen on saanut päähänsä (mitä ilmeisimmin ryhmä hausta), että hän haluaa lähteä asuntoautoreissuun. Ja kyllähän autot näytti sen verta kivoilta, että voisi tosissaan harkita sellaisen reissun tekemistä, tänä vuonna jopa jo. Kuhan myös sitten tuo nuorempi ymmärtäisi vähän asian päälle, niin sitten voisimme tehdä asuntoautolla matkan pohjoismaihin ja kuhan vielä enemmän ymmärrystä (parin vuoden päästä), niin voisimme lähteä Saksaan/Ranskaan jne.
Viimekesänä kävimme Espoossa kannustamassa siskon lapsia Extreme runissa, silloin oma esikoinen ei osallistunut, mutta hän kovasti näytti kiinnostuneen touhusta. Nyt messuilta tarttui messutarjouksena vähän edullisempi ilmottautuminen tapahtumaan. Katsotaan miten poika kypsyy /kasvaa, että onko tuollaiseen kisaan osallistuminen mitenkään järkevää. Onneksi noita ennakkolippuja voi siirtää tarpeen tullen myös seuraavalle vuodelle.
Parin pienen kanssa messuilla käyminen onnistuu, jos etukäteen on muodostanut kuvan siitä, mitä sieltä lähtee hakemaan. Itselle oli selvä se, mitä sieltä lähdin hakemaan. Mies lähti vähän eri asenteella ja hän ei ihan saanut messuista irti sitä, mitä olisi toivonut. Seuraavalla kerralla täytynee jättää lapset hoitoon tai käydä ihan vaikka aikuisten kesken.
klo 8.35 0 kommenttia
Tunnisteet: lapset harrastaa
perjantai 22. maaliskuuta 2019
DKK: keto crackerssit
omg omg omg .. Jos itsehillinnän kanssa on haasteita seuraavan reseptin kokeilemista kannattaa harkita pari kertaa
Crackerssit, 64kpl
5,5dl mozzarella-/parmesanraastetta
2,5dl mantelijauhetta
75g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
Sulata juustot ja ja mantelijauhe mikrokulhossa. Kannattaa sulattaa erissä, jotta juusto ei ala kärventyä Kuhan juustoseos on kohtalaisen juoksevaa, anna sen jäähtyä vähän ja kun juuston ei ole polttavan kuumaa (vaan sormille sopivaa), lisää kananmuna ja sekoita se joukkoon huolellisesti.
Laita pellille yksi leivinpaperi, kaada taikina paperille ja laita toinen paperiarkki taikinan päälle. Taikina on helpoin ja siistein levittää tasaiseksi pellille paperin avulla.
Tein pizzaleikkurilla 8 * 8 rivit, 64 pientä keksiä.
Paista uunissa 220 asteessa 5min, käännä keksit ja paista sitten vielä toiset 5min. Tarkkaile kuitenkin, ettei keksit pala, vaan paistuvat vain kauniin ruskeiksi.
Varmista vielä palojen irtovuus toisista ja anna keksien jäähtyä.
Mieleni teki quacamolea, joten pyöräilin satsin avokadoista, chilistä, limemehusta ja suolasta. Ihan liian herkullista. Tuo koko pelti menisi kerrassaan helposti alas.
Illaksi on vielä tehtynnä japanilaista juustokakkua ja mietin kovasti punaviinin avaamista lasten mentyä nukkumaan.
klo 19.21 0 kommenttia
Tunnisteet: ketodietti, snack
tiistai 19. maaliskuuta 2019
Keräyspalvelu, kiireisen lapsiperheen pelastus
Meidän perheemme käytti pidemmän aikaa läheisen K-kauppamme keräyspalvelua, pariin otteeseen olemme käyttäneet myös Citymarketin toimituspalvelua.
Pitkään keräyspalvelu oli ilmainen ostosten ylittäessä tietyn summan. Keräyspalvelu ollessa ilmainen, oli helppo hyväksyä vähän korkeamman hinnat. K-kaupoissa hinnat ovat kalliimmat, verkkokaupassa erityisesti. Jos itse kävisin kaupassa, käyttäisin enemmin Citymarkettia tai S-Markettia. Siinä vaiheessa kun tuo ilmainen keräyspalvelu poistui, aloimme myös käydä itse kaupassa.
ostoslistaa |
Meillä perheen kauppapäivästä oli muodostunut sunnuntai, viikottaisten ostosten tekeminen uinnista väsyneiden lasten kanssa oli toisinaan haastavaa, hauskaa toki, mutta kerrassaan aikaaviepää. Nyt sunnuntaisin suunnataan uinnista suoraan kotiin, päivä tuntuu pidemmältä ja ostokset haetaan kotimatkalla töistä/salilta. Kätevää. Kiva yllätys oli myös huomata se, että keräyspalvelun muuttunaan takaisin ilmaiseksi tietyn summan ylityttyä.
klo 10.07 0 kommenttia
Tunnisteet: ruuhkavuodet
sunnuntai 17. maaliskuuta 2019
DDK: karpin makeanhammasta kolottaa
On tullut tehtyä yhtä uutta ja yhtä vanhaa reseptiä tilanteisiin, että pitää saada vähän päivän energioita /rasvoja täyteen mahdollisimman vähillä hiilihydraateilla.
Pinterestissä hakiessani sanalla "keto foods" tuli muutaman kerran termi fat bomb esille. Termi rasvapommi ei kuulostanut oikein hyvältä, joten skippasin ne. Eilen toinen ketoileva ystäväni sanoi tekevänsä rasvapommeja ja laittoi whatsappissa linkin reseptiin, niin minäkin innostuin.
Tutkin muutamia reseptejä, ja alla oma versioni.
Kaakaokookos rasva pommit, n.250g
1 dl kookosmannaa
1 dl kookosrasvaa
0,5dl raakakaakaojauhetta
0,5dl kookoshiutaleita
0,5dl mantelijauhetta
1 rkl punaista canderelia (tämä on itselle ainoa makeutus, mikä sopii vatsalla)
0,5tl vaniljauutetta
Sulata kookosmanna ja kookosrasva, sekoita kaikki ainakset nesteeseen. Itsellä ei ollutkaan sydänmuotteja, joihin olisin vointu tehdä noita pommeja, joten tein vain yhden ison annoksen, josta sitten lohkoin kaikenkokoisia paloja.
tulos: kerrassaan petollisen herkullinen herkku,
P8,5, H8,1, R63,2 638kcal / 100g
klo 8.48 0 kommenttia
Tunnisteet: herkut, ketodietti
lauantai 16. maaliskuuta 2019
Ravintoa sielulle
Eilen perjantaina ja kaksi viikkoa sitten takaperin olen käynyt nauttimassa kulttuuria Helsingin keskustan taidemuseoissa. Parisen viikkoa sitten kävin Ateneumissa, jossa oli minulle entuudestaan tuntemattoman taitelijan Frantisek Kupkan näyttely.
klo 8.54 0 kommenttia
Tunnisteet: kulttuuria
perjantai 15. maaliskuuta 2019
DKK: kukkakaalikeitto pekonin kera
Pidän kovasti keitoista, viimeaikoina aikana ennen karppausta (aek) tein erittäin usein isoja satseja keittoja paahdetusta myskikurpitsasta, jota maustoin vähän intialaisin.
Nyt myskikurpitsa mahtuu heikosti ketohiilareihin, kukkakaali sen sijaan on erinomainen vihannes ketoiluun.
Kukkakaalikeitto, 4:lle
500g kukkakaali
9 dl vettä
2 kasvisliemikuuviota
250g cheddar ruoanlaittokoskenlaskijaa
suolaa
pippuria
valkosipulijauhetta
oreganoa
1 tl xantaania ( ei pakollinen, mutta tällä saa kivasti enemmän bodya keittoon, jotta se ei jää liian juoksevaksi)
65g pinaattia
1. Keitä kukkakaali kasvisliemessä kypsäksi (erittäin pehmeäksi), lisää mausteet (oman maun mukaan määrät) ja koskenlaskija ja xantaani. Soseuta.
2. Lisää pilkottu pinaatti ja anna sen kypsyä keiton seoassa oman suun mukaiseksi.
3. Tarjoile keitto pekonin, siementen tai tofun kera
klo 13.14 0 kommenttia
Tunnisteet: keitto, ketodietti
torstai 14. maaliskuuta 2019
sairastuvalta terve
Meidän perheessä on sairastettu mielestäni yllättävän vähän. Aina välillä mietin, että mistä ihmeestä tämä johtuu, esikoinen on tuskin ikinä kipeä, korvatulehduksia on ollut vain pari. Nuorempi on myös ollut yllättävän terve. Meidän lapsiperhearkeen on mahtunut tähän mennessä lapsille kaksi vatsatautia, kerran meillä kävi Noro kylässä, mutta jollain ihmeellä se skippasi esikoisen täysin. Viimekesänä myöskin, kun perheessämme kävi vatsatauti, taisi esikoinen oksentaa kerran ja tauti oli siinä hänen osaltaa.
Viimeviikolla nappasimme lauantaina tietämättämme mukaamme vatsataudin eräiltä kutsuilta. Sunnuntaina tuli viestiä emännältä, että siellä oltiin kipeinä. Vähän väänsi vatsaa kun ajattelin, että kohta meilläkin oltaisi kipeinä. Oli hyvä saada tietää, niin osasi valmistautua kotona, ostaa pakastimen täyteen jäätelöä, mehuja, limuja. Tuli myös hankittua kotiin tarpeeksi työmateriaalia, jotta etäpäivät onnistuisi.
Meillä on tilanne, että miehen kanssa pystymme jakamaan sairaiden lasten hoidon niin, että hoidamme vuoropäivin, ja koska me molemmat pystymme myös tehdä etätöitä, niin aina sitä pystyy vähän vilkuilla maileja, vaikka kotona olemmekin.
Ei ollut mitään järkeä meidän kummankaan lähteä työpaikoillemme tartuttamaan, niin kauan kuin meillä on kipeä lapsi kotona, me voimme tartuttaa työpaikoillamme muutkin vatsatautiin.
Nuorempi tosiaan sai taudin. Kun tuo muutaman karvan alle 2v sairastaa, niin hänelle ei oikein vielä saa sitä menemään läpi, että nyt oksennustautisena ei kannata vaellella pitkin kotia. Matot pois ja ämpäreitä/kulhoja vähän joka paikkaan. Onneksi on edelleen tuo ihana imetys, jolla nuoremman sai jäämään paikoilleen ja rauhottumaan.
Kivasti sitten menikin tämä viikko kotosalla. Esikoinen skippasi tämänkin taudin, hänet pidettiin maanantaina ja tiistaina kaiken varalta kotona, mutta eilen tuo terve poika vietävä ryhmikseen takaisin.
Tänään on uskaltanut jo laittaa matot takaisin paikoilleen. Nyt enää meillä vanhemmilla on vellova paha olo, molemmat lapset mennää viipottavat täysiä.
klo 16.17 0 kommenttia
DKK: kukkakaalimuussi ja hampurilaispihvi
klo 10.24 0 kommenttia
Tunnisteet: ketodietti, päivällinen
maanantai 11. maaliskuuta 2019
Didin kokeileva keittiö: rouheiset sämpylät
klo 16.58 0 kommenttia
Tunnisteet: gluteeniton, ketodietti
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
Didin kokeileva keittiö: pinaattitonnikalakastike ja gratinoitu parsakaali
ommom.. kermaa kermaa kermaa.juustoa .. ja vähän lisää kermaa ja juustoa.
Tein perheelle tonnikalapinaattipastaa ja tajusin siinä kokatessa ko kastikkeen olevan erinomainen keto-/karppiruoka.Tein tuplasatsin kastiketta, osa minulle, osa perheelle pastan kera.
Pinaattitonnikalakastike ja gratinoitu parsakaali
Kastike:
2 valkosipulinkynttä
65g babypinaattia
nokare voita
1 purkki tonnikalaa vedessä
1 dl kermaa
1-1-5dl parmesanraastetta
suolaa ja pippuria
Paista voissa hienonnettu valkosipuli, lisää "suikaloitu" pinaatti. Valuta tonnikalasta ylimääräinen vesi ja lisää tonnikala pannulle. Paista hetki ja lisää kerma, juusto. Mausta oman suun mukaiseksi.
Gratinoitu parsakaali:
600g tuoretta parsakaalia
1-1,5dl ruokakermaa
1 pussi juustoraastetta
Paistoin puolisen tuntia 200 asteessa-
Oli asteen verran tuhti combo, alunperin piti tehdä jotain ihan muuta ruokaa parsakaalin kaveriksi, mutta innostuin tonnikalakastikkeesta kokatessa muulle perheelleeni.
klo 17.49 0 kommenttia
Tunnisteet: ketodietti
lauantai 9. maaliskuuta 2019
Didin kokeileva keitto: maapähkinävoi ketokeksit
Koska didi loves maapähkinävoi, en voinut vastustaa maapähkinävoicookie reseptin kokeilemista.
Maapähkinävoi ketokeksit, 12 kpl
2,5dl maapähkinävoita
1 muna
1,25dl karppisokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään, taikinasta tulee helposti muotoiltava massa. Paista 175 asteessa n.15min.Tarkkaile, ettei keksit ala ruskehtua liikaa.
klo 8.43 0 kommenttia
Tunnisteet: karppaus, ketodietti, leivonnaisia
perjantai 8. maaliskuuta 2019
Lahjonnan voima
Olen tykännyt ajatuksesta harrastaa lasteni kanssa. Esikoisen kanssa aloitimme vauvauinnin hänen ollessaa 3kk vanha, nykyään käymmen koko perhe perheuinnissa. 2 vuoden kohdalla lisäksi tuli mukaan käsipallotreenit ja muskari. Muskari on ollut kuvioissa nyt siis puolitoista vuotta. Ensimmäinen muskarivuosi oli meidän koko perheen harrastus. Toinen muskarivuosi on nyt erilainen. Käyn poikieni kanssa lähempänä sijaitsevassa muskarissa itsekseni.
Alkujaan minua pelotti se, että miten saan ajan kulumaan kotona poikieni kanssa. Koin tarvitsevani jotain täytettä arkeen, ja muskari tuntui kivalta ratkaisulta siihen, etten päivät tuntuisi poikien kanssa pitkiltä ja yksinäisiltä. Eniten tottakai kupissa painoi se, että pojat tuntuivat viihtyvän hyvin muskarissa ensimmäisenä vuotena.
Toinen muskari vuosi alkoi kivasti, nuorempi poika viihtyi hyvin sylissä ja pysyi nätisti paikoillaan, esikoinen sen sijaan tuntui aina assosioivan muskarin leikkimiseen ja juoksenteluun (yksi hänen parhaista ystävistään kävi ensimmäisen vuoden meidän kanssa samassa muskarissa), ja jotenkin hän jatkoi tätä juoksentelua nykyisessäkin.
Meidän onneksi muskarin opettaja on erittäin hyvä lasten kanssa, hän osaa lukea tilanteita hyvin ja palauttaa lasten keskittymisen tuntiin, jos tuntuu sellainen olevan paikallaan.
Viikkoa ennen hiihtolomia muskarissa oli sijainen, silloin pojan käytös oli niin riehakasta (vaikka olimme juuri keskustelleet siitä, miten muskarissa käyttäydytään), että lähdimme muskarista pois. Olin jo sitä mieltä, että homma riittää meidän osaltamme, olin jo henkisesti varautunut ilmoittamaan muskariin, ettemme enää tule.
Keskustelin esikoisen kanssa siitä, haluaako hän käydä muskarissa, ja että jos hän ei halua, niin meidän ei ole pakko mennä sinne. Poika oli sitä mieltä, että harrastus on kuitenkin mieluisa. Päätin, että annan pari kertaa vielä mahdollisuuden muskarille, myös kevyt lahjota otettiin käyttöön.
Pienellä kinder-patukalla saa yllättäviä asioita aikaan. Eilen esikoinen ei kertaakaan juossut luokkahuoneen kauimmaiseen nurkkaan, hän ei heitellyt soittovälineitä eikä karannut pöydille. Nuorempi sen sijaan karkasi kymmenisen kertaa opettejan pianon tykö.
Esikoinen oli innoissaan tunnin jälkeen "enkös käyttäytynyt nätisti äiti?". Kyllä, osaahan hän käyttäytyä hyvin. Ihana ihana esikoiseni.
klo 17.00 0 kommenttia
Tunnisteet: lapset harrastaa, muskari
torstai 7. maaliskuuta 2019
vanha vouhotus uudelle kierrokselle
Joskus kauan kauan aikaa sitten karppasin, se oli aikoina kun en urheillut NIIN paljoa, sitten alkoi kuvioihin tulla kestävyyttä vaativat lajit, niin ruokailu muuttui merkittävästi. Karppauksesta siirryin fitfarmin dietteihin, ja ruokavalion perusrunko on pyrkinyt mukailemaan noita fitnesruokavaliota. Perunan ja banaanin lisääminen ruokavalioon oli alkuunsa shokki.
klo 17.00 0 kommenttia
Tunnisteet: karppaus
tiistai 5. maaliskuuta 2019
Äidin palkinto
Joitakin kuukausia takaperin sitä mietti, että miksi ihmeessä sitä väkisin kuljettaa lapsia sunnuntai-aamuisin kymmeneksi uimahallille, saadaksemme uida 30min. Lapset eivät edes pitkään oikein suostuneet tekemään annettuja harjoituksia /leikkejä. Yhtenä kertana miehen kanssa puimme esikoiselle väkisin kellukkeet päälle. Poika huusi ja rimpuili, kunnes hänet päästettiin veteen itsekseen. Ilme muuttui samantin, hän oli aivan innoissaan omin neuvoin uimisesta. Sen jälkeen häntä ei ole saanut auttaa uinnissa. Olimme miehen kanssa niin ylpeitä pojastamme.
Samainen juttu uimalasien kanssa, niitä puettiin esikoiselle päälle kiljunnan ja itkemisen säestyksellä, mutta sillä sekunnilla kun poika näki veden alle sukeltaessa, hän oli yhtä hymyä eikä halunnut sillä uintikerralla tehdä muuta kuin sukeltaa.
Vielä joku kerta huomaamme pojan osaavan uida jopa ilman kellukkeita.
Intona esikoisen uintitaidoista, tein hänelle ruksienkeräystaulukon (ulkovaatteiden kiukuttomaan /reippaaseen pukeutumiseen liittyen), jonka palkintona oli päästä kolmestaan äidin ja isin kanssa Flamingon kylpylään. Viimeviikolle oli kuopukselle sovittuna leikkitreffit kummitädin- ja kummiveljen kanssa ja veimme esikoisen vesipuistoon.
Esikoinen ei ole ainoa perheemme ansioitunut uimari. Nuorempi oppi sunnuntaina uimaan kellukkeiden avulla. Nuorempi ei ole samanlainen, että innostuu yhdestä kerrasta, vaan nyt on useampi kerta totuttelua kellukkeiden ja uimarenkaan kanssa. Sydän suli, kun näin hänen uivan innoissaan itsekseen.
kuopus uimahallissa |
Paras lahja /palkinton äidille on nähdä lapsien kehittyvän ja nauttivan yhteisestä tekemisestä.
klo 17.00 0 kommenttia
perjantai 1. maaliskuuta 2019
uhkailu, lahjonta ja kiristäminen
Kun pelkkä pyytäminen ja järkipuheet eivät toimi, niin äiti on pakotettu ottamaan järeämmät aseet käyttöön.
klo 9.00 0 kommenttia
Tunnisteet: kasvattaminen, lapset