Sunnuntaille suunniteltu ulkokiipeily muuttui sään takia sisäkiipeilyksi, en vielä päässyt ylittämään itseäni ulkokallioilla. Sisäseinilläkin on omat mörkönsä, tietyt otteet.. jatkolinjasta liian oikealla tai vasemmalla oleva reitti, pystysuorien seinien liidaus jne jne
Sunnuntaina ylitin itseni, lähdin vaikeille reiteille, ihan oma-alotteisesti. Liidasin pystysuoraa reittiä, jota en ollut vetänyt aikaisemmin yliksessä.. hyvinhän se meni. Vähän tuli self-standingin huippuun vievän reitin toiseksi viimeisellä jatkolla emmittyä.. puristettua turhan paljon otteista, mutta hyvin se meni.
Sain itse myös kisaseinän 7a:lle, josta viimeksi tuli pakit. Nytkin ensimmäisellä yrittämällä tipuin ja kolautin itseni kovaa isoon otteeseen, seinältä alas.. pieni hetki mahdollisten vahinkojen tutkimista, ja sitten uudestaan, ei sentään loppuun asti, mutta niin pitkälle, että olin omaan nousuuni tyytyväinen. Samalla seinällä toisen reitin kiipeäminen tuntui hurjalta, onnistuin klippaamaan reitille kuulumattomaan jatkoon aiheuttaen kunnon rope dragin, hetkin mietin, että saanko tästä huolimatta reitin noustua. Toppaus tapahtui kädet täristen, ja melkein peläten sitä, että kädet irtoaa ennen ankkuriin klippaamista. HUH! Olin tyytyväinen.
Eilen sää suorastaan helli, oli mahtavan lämmin ja aurinkoinen päivä, huristelimme kaverin kanssa Kauhalaan katsomaan, joko kalliot olivat tarpeeksi kuivat kiipeämiseen.
Potilas tuli träditettyä puhtaasti, ei ongelmaa.. se oli monesti aikaisemminkin noustu reitti. Kaveri vei köyden Ainoon, kakkostelin, kunnes jostain täysin käsittämättömästä syystä hyydyin juuri katon ylityksessä.. Aikani kun siinä sitten roikuin, niin onnistuin mätkähtää kalliota vasten saadan miehekkään ruhjeen sääreen. Ei pitäisi arpoa. Viimekesänä ko reitti tuli kyllä träditettyä puhtaasti, mutta jotenkin tuo tieto ei tuonut mitään varmuutta nousuun kakkosena.
Kakkostelun jälkeen kaveri töni /kannusti minut Pelkkiä mustikoita (4) -reitin luokse. Camut valjaisiin ja menoksi. Alku meni hyvin, kaksi ekaa camua tuli laitettua halkeamaan ihan rauhallisesti, kolmannen kohdalla alkoi jännittä hurjasti.. ja sen jälkeen olinkin ikuisuudelta tuntuneen ajan jumissa rinta kolmannen camun kohdalla. Mä en ymmärrä mistä kaveri repii tuon kärsivällisyyden kannustaa minua, kun itse olen täysin menettänyt uskon itseeni, jalat puutui.. vaihdoin jalkaa useampaan otteeseen.. tuli betaa, joka ei tuntunut ihan omimmalta.. mietin lähdenkö oman pään mukaan, vai ohjeiden.
Loppu meni ihan ok.. sain laitettua camun, kuhan ensiksi pääsin asentoon, jossa en istunut sen päällä. Topatessa jalka sutaisi kevyesti tyhjää, mutta homma pysyi kasassa. Ehkä hitain hivuttautuminen toppiin IKINÄ, mutta mä tein sen!
2 kommenttia:
Hyvä Didi! :)
Ulosulosulos, on meidänkin tarkoitus kun kelit sen sallii, boulderointia tai köyttä, kumpikin käy.
Mä olen muuten liidannut se Palapelin. Alussa vähän jänskättää ennen ekaa klippiä ja lopussa otteita släbillä aika nihkeästi. Mutta ihan jees silti. Tsemii!
Palapelissa yksi ote toisen jatkon kohdalla oli kuin veitsenterä.. ja sitten ne släbin otteet.. voi hyvät hyssykät, pitää jotenkin kovettaa sormenpäiden iho, jotta tuo menisi puhtaasti :D
Ulkona on niin superia :)
Lähetä kommentti