tiistai 21. toukokuuta 2013

Touhukas tiistai

Tänään olin suunnitellut pyöräileväni töihin, polkupyörän kumit olivat vain eri mieltä. Ovathan ne olleet nopeat tyhjentymään, mutta enimmäisen kerran renkaat ovat tyhjentyneet matkalla pyöräkellarista pihalle. Tuleepahan sitten lähiaikoina opeteltua renkaan vaihtaminen muutenkin huoltaminen itse. Pitäähän nuo asiat osata itse.


Ei siinä mitään, hetken harkitsi kävely töihin, olinkin menossa jo kävellen (ei ollut lainkaan juoksufiilis), mutta sitten huomasinkin ottaneeni jo monta rivakkaa askelta. Juoksin kierrellen töihin, matkaa karttui noin 5,9km.. josta jo alle kahden kilometrin jälkeen teki mieli luovuttaa, flow oli kaukana, oli liikaa päällä (pitkä juoksutrikoot on jo liikaa ja hihaton paita olisi riittänyt mainosti). Työpaikan pihalla sitten naama punaisena tutkin Sports trackerin tietoja, ja huomasin pinkoneeni ihan omaa ennätystahtia. Hupsista!


Töissä kylmään suihkuun ja kaurapuuro mansikoilla naamaan. Ihan täydellinen alku päivälle.


Töiden jälkeen oli luonnollisesti vuorossa kiipeilyä, tänään suuntasimme miehen ja kaverin kanssa Kauhalaan. 


Kauhalassa tuli itse taas otettua suhteellisen rauhallisesti, kakkostelin ison halkeaman jonka olin viimeksi trädittänyt (hitsi, että menikin hienosti nyt), yliksessä kokeilin Baby Stepsiä, joka sitten muutamien pannujen jälkeen nousu kruksista ylös asti, trädin Potilaan ehkä hienoiten ikinä ja sitten vedimme kakkostellen Gruffalon ylös reput selässä. Mahtavan kiva päivä.


Kuvassa miehen kanssa kiipeämme samaan aikaan sinkkuköysillä, harjoittelua Norjaan. Pitää harjoitella vielä multipitchiä, ylhäältä varmistamista sekä trädiankkurien tekoa.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0