kivut vähentyneet (kun en enää boulderoi enkä siten purskauttele kaikenmaailman nesteitä välilevyjen välistä) enkä ole tarvinnut kuin vain yhden särkylääkkeen tällä viikolla selkäni takia
avantouinnissa alkaa pidempi matka mennä ja pystyy jo pidempää vedessä
kotona on hyvät varastot raakasuklaiden tekoon
mies oli tehnyt ruoan valmiiksi JA saan olla kotona kahdelleen Mimin kanssa
aviomies tulee kuitenkin pian kotiin takaisin
kiikut Noran kansssa Salmiksessa oli kerrassaan mahtava
Mimille löytyi järkevä kura-asu
Kiipeilyareenan shoppiin saapuneista uusista vaatteista poistin itselleni uudet kiipeilyhousut
aviomies pystyy kiivetä jo kunnolla
lovee, lovee, lovee
oon taas iloinen ja positiivinen oma itseni
jaksan touhustaa ja tunnun saavan taas paljon aikaiseki
huomenna on sovittuna uudet kiikut
terveellinen ruoka ei ole ollut vain ohimenevä vaihe
Nora oli leiponut gluteenittomia porkkanamuffinsseja
treeniboosteri tuo mukavasti lisäpotkut treeniin, kirsikka on makuna parempi kuin aikaisemmin käyttämäni mustikka shocki
Aamukävelyt jäivät kertaan, mutta se on ihan ok. Tämä viikko on mennyt nukkuen tosi hyvin, leväten ja syömällä taas kunnolla. En tiedä mitä on tapahtunut, onko stressin vähentyminen yhdistettynä avantouintiin, mutta en muista näin levollisia unia aikoihin, olen nähnyt unia, aamuisin tunnen herääväni syvästä ja virkistävästä unesta. Pitkästä aikaa arkena herätessä ei vain toivo viikonlopun tulevan nopeasti, jotta pääsisi lepäämään. Olen täynnä energiaa, eikä itseään joudu pakottamaan tekemään normaaleita asioita.
Tällä viikolla oli kivasti kuusi avantokertaa. Välillä vesi tuntuu kylmemmältä kuin aikaisemmin, ja se sattuu koko uinnin ajan, pitää vain pitää mielessä mahtavan uinnin jälkeinen euforinen olo. Punttista on tullut tehtyä alkuperäistä suunnitelmaa enemmän (kuten povailinkin), köyteenkin on tullut eksyttyä kolme kertaa. Kaiken kaikkiaan hyvä viikko.
Käytin tänäänkin punttiksella ystävääni, oli tosi iso juttu, että sain ystäväni mukaani. Rehkittiin molemmat kätemme veteliksi ja hapotimme corea. Sain tehtyä omilla enkkapainoilla rintaliikettä, sarjat tuli tehtyä 10kg:n käsipainoilla. Hyvä minä! Vähän jäi harmittamaan se, että en oikein nyt tiedä miten uskaltaa treenata alakroppaa. Yläkropan liikkeissä painot pitää pitää sen verta pieninä, ettei vahingossakaan anna asennon repsahtaa (on toki tärkeää ehjällekin selälle), mutta alakropan treenaaminen tuntuu hieman pelottavalta.
On kovasti sellainen olo, että ensiviikolla jaksaa heräillä aamuisin lenkille. Tosi hyvä pössis!
Vuokaan vähän voita voiteluun ja esim mantelijauhetta tai hasselpähkinärouhetta vuoan jauhottamiseen.
Periaatteessa kannatta sekoittaa kaikki vähänkin nestemäiset ainekset kerralla ja sitten lisätä kuivat ainekset, rasittaa vähiten blenderiä tai sauvasekoitinta. Marjat jätetään koristeluun. Paista marjakakkua 20-30 min 200 asteessa.
Mielestäni kakku oli niin hyvää, että olen suunnitellut tarjoavani sitä huomenna appivanhemmilleni.
Nyt pakko mennä maate, Akin kanssa tuli vedettyä ihan vielä tähän lepäämiseen nähden aika överirankat treenit Salmisaaressa, parhautta.
Täyttelin tuon paljastuksia minusta, kysyttiin salaista pahetta, ja laitoin, ettei ole sellaista ole. Minulla oli vielä vähän aikaa sitten sellainen salainen pahe, että makeutin pääsääntöisesti aina maitorahkani joko hunajalla tai makeutusjauheella, en osannut syödä sitä ilman.
Muutettuani ruokavaliota jo ennen vuodenvaihteen alkua, olen alkanut arvostaa enemmän ruokien omaa makua.
Pikkuhiljaa olen siirtynyt kohti vähämakeutusaineisempaa arkea, olen myös vähentänyt radikaalisti light limujen juomista. Olen aina tiedostanut sen, ettei makeutusaineet ole hyväksi (ihan kuten ei ole sokerikaan), enkä nyt sano ettenkö niitä tulisi lainkaan käyttämään. Olen iloinen siitä, että olen niistä päässyt eroon ainakin osittain.
Maitorahkoissa on eroja, osa on niin happamia, ettei niitä ole voinut syödä kuin makeutettuna. Parhaimmanmakuista on Valion Eila Pehmä maitorahka. Sen kanssa jokin lastenruokaa (Piltti kuningatar tai ruusunmarjavadelma), pari kuivattua aprikoosia (pirkan on sokerittomia) silputtuna päälle ja pari hyppysellistä gojimarjoja.
Ruoka maistuu nyt erityisen hyvältä saatuani viimeviikkojen stressin jälkeen ruokahaluni takaisin. Syöminen ja stressin myötä yöunien palaaminen tuntui tänään köysittelyssä. Pari viikkoa olen lähinnä himmaillut köysittelyn suhteen, en ole luottanut voimiini/jaksamiseeni. Mitenkäs sitä voisi olla energiaa pidempiin rankkoihin negatiivisiin nousuihin, kun ruokailut ovat jääneet välistä jne.
Tänään jaksoin nousta 15 nousua, 2 kisaseinällä ja 4 3D:llä aviomiehen varmistessa, loput itsevarmistavilla. Ei huono. Olin iloinen siitä, että sain itseni taas omalla epämuvakuusalueelleni. Minulla on aivan liian suuri tarve onnistua kerrasta. Mitä sitten jos reitin nousu menee projektoinniksi?
Sitä taisi olla turhan paljon energiaa vielä selän kuntoon nähden, tuli käveltyä varsin hitaasti areenalta autolle, pikkuhiljaa koko ajan paremmin.
Ruokavaliomuutoksen lisäksi muutoksia tulee myös treeniin. Boulderointi on ollut nyt se juttu mitä mennä tekemään, jos aikaa on vähän, haluaa saada kohtuullisessa ajassa hyvän treenin tehtyä, eikä ole esim ollut autoa käytössä tms (Konalaan on ollut lyhyt matka pyörällä). Olen tavallaan iloinen siitä, että tulen nyt treenaamaan useammin punttiksella, punttis on se minne aina kerta toisensa jälkeen palaan, kokeilen jotain muita juttuja välissä, mutta punttikselle palaan aina. Oma punttisrakkaus syntyi jo lukioaikoina uimastadikan salilla treenatessa ihanaisen N:n kanssa. Yleisurheiluaikoina punttisalitreeni oli jo tullut tutuksí, mutta silloin se oli lähinnä penkkiä (kuula kun oli lajini).
Nyt viimeistään taitaa tulla turvauduttua pt:n apuun kuntosalillakin, jos vain meidän salilta löytyy joku, jolla on fysioterapeutin koulutusta. Haluan saada liikkeen kuntoon, niin että saan hyvältä tuntuvan rankan treenin ilman pelkoa selän rikkoutumisesta lisää. Joku tukivyö pitää pikimiten hankkia. Tottakait liikkeitä tulee harjoiteltua fysioterapiassakin, mutta koen tarvitsevani opastusta omassa ympäristössäni, eikä uudet treeni-ideat ole lainkaan huono asia.
Erityisen iloinen olen ollut viimeaikoina siitä, että olen nyt saanut parikin kiipeilevää ystävääni seurakseni salille satunnaisesti. Ei se punttitreeni nyt NIIN kamalaa ole.
Sanoin aviomiehelleni ajaessamme Salmisaaresta kotiin, että vaikka viimeaikoina koettelukset ovat olleet rankkoja sekä fyysisesti että psyykkisesti, niin olen tässä oppinut entistä enemmän arvostamaan aviomiestäni. Olen heikoilla hetkilläni voinut turvautua häneen, olla heikko ja kipeä, eikä minun ole tarvinnyt yksin pärjätä ja taistella kaikkea vastaan. Mun kivi.
Lätkävaimo heitti minua haasteella, jonka säännöt menevät seuraavasti.
1. Jokaisen
haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää
vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun
pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän
tulee valita 11 bloggaaja, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun
tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Kerro
kuka sinut haastoi. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
1. Lempi
autolaulu biisi (yksin ajaessa) on System of a Downin – Violent Pornography.
2. Öisin
sängyssä minun, aviomiehen ja koiran lisäksi on iso Nalle.
3. Haaveilen
personal trainerin urasta nykyisen ammattini rinnalle.
4. Olen
rakastunut maapähkinävoihin, syön sitä välillä lusikalla purkista
5. Minulla
on nykyään juhlakenkiä enemmän kiipeilykenkiä.
6. Emme
olisi aviomiehen kanssa päätyneet yhteen ilman facebookkia, se yhdisti meidän
elämämme uudelleen
7. Olen nyt
helmikuussa suunnitellut jo tämän vuoden joululahjoja.
8. Olen
tuntenut vanhimmat ystäväni musiikkileikkikoulusta lähtien, ja he kuuluvat
edelleen elämääni.
9. Rakastan
brunsseja ja hotelliyöpymisissä aamiainen on se paras osuus.
10. Toisinaan
haaveilen kiipeilijähipiksi heittäytymistä ja elämästä pakettiautossa
kiipeilykalliolta toiselle ajaen.
11. Olen
erittäin onnellinen elämääni, vaikka välillä on vaikeampia jaksoja, niin kaikki
tapahtuu syystä ja mitään mennyttä ei pidä harmitella, sillä ne kaikki ovat
johtaneet tähän hetkeen.
Lätkävaimolta saamiani kysymykset vastauksineen
1. Kumman
laitat leivälle ensin juuston vai kinkun? Vai laitatko kumpaakaan?
Leivälle
laitan juuston, en välitä leikkeleistä
2. Voisitko
ryhtyä yrittäjäksi vai oletko kenties jo? Miksi tai miksi ei?
Yrittäjyys
on ollut haaveena jo pienestä pitäen. Minut on aivopesty siihen, se on
veressäni. Pidän yrittäjyyden vapauksista, mutta ymmärrän myös sen millaisen
vastuun se tuo mukanaan.
3. Miten
huolehdit hyvinvoinnistasi?
Hyvinvoinnista
huolehdin urheilemalla ja syömällä terveellisesti. Yritän myös kuunnella kehoa
silloin kun se kertoo hiljentämään, välillä se ääni vaan jää turhan pienelle.
4. Ketä
ihmistä (lähipiiristäsi tai julkisuudesta) arvostat eniten?
En osaa
laittaa järjestykseen, mutta arvostan perhettäni, aviopuolisoani ja ystäviäni.
5. Mikä on
salainen paheesi?
Paheita on
kyllä, mutta ei salaisia, vähintäänkin aviomies tietää.
6. Mitä
urheilulajia seuraat mieluiten katsomosta/televisiosta? Mitä urheilulajia
harrastat mieluiten itse?
Jääkiekkoa
tulee seurattu. Itse harrastan kiipeilyä, kuntosalia ja lenkkeilyä kävellen.
7. Mikä on
hienoin tapahtuma missä olet ollut mukana? Miksi juuri se?
Varmaan joku
urheilukilpailuista.
8. Laittako
mielelläsi ruokaa? Ja mitä valmistat mieluiten?
Ruoanlaitto
on intohimo, ei voi valita yhtä lempparia, kun kaikki ruoanlaitto on kivaa.
9. Mistä
tekemästäsi asiasta olet ylpeä?
Tilanteista
joissa olen voittanut itseni, osallistumisesta urheilukilpailuihin, mm kahden
puolimaratonin juokseminen.
10. Minne
lähtisit lomailemaan jos voisit lähteä minne haluat? Kenet ottaisit mukaasi?
Haluaisin
lähteä lomalle jonnekin upeaa kiipeilykohteeseen (missä ei saisi olla kauheasti
mitään ötököitä, yöks) ja mukaan ottaisin kaikki ihanat kiipeily-ystäväni.
11. Kerro jokin
sinulle sattunut kommellus. Mitä, missä ja milloin? Naurattiko heti vai vasta
myöhemmin?
Mikä niistä?
Olen tunnettu siitä, että olen väärään aikaan väärässä paikassa. Meillä oli
sovittuna sunnuntaibrunssi ystäväpariskunnan kanssa. Onnistuin muistamaan
viikon väärin. Meitä oli varsin huvittunut ystäväpariskunta yövaatteisillaan ovella vastassa. Viikon päästä tuosta sitten yritettiin paremmalla menestyksellä yhteistä brunssia. Hävetti kovasti, mutta pakkohan sitä oli itselleen nauraa.
11.kysymystä
1. Jos
saisit ottaa äkkilähdön minne tahansa,
minne lähtisit?
2. Miten
rentoudut?
3. Toimitko
impulsiivisesti? Mikä on rävikin tekosi?
4. Mitä
katsot televisiosta?
5. Uskotko
horoskooppeihin?
6. Millainen
olisi täydellinen päiväsi?
7. Mitä
urheilulajia haluaisit kokeilla?
8. Oletko
liftannut? Minne olit matkalla?
9. Mikä oli
lapsuuden haaveammattisi ja toteutuiko se?
10. Onko
sinulla fobioita?
11. Jos
olisit päivän toista sukupuolta, mitä tekisit ensimmäisenä?
Hyvin tyhjä olo, melkein kahden vuoden stressi oman selän takia voi alkaa kohta olla ohi. Ei toki, ei diagnoosi saman tien tee terveeksi, mutta nyt tietää miten lähteä liikkeelle.
Häiden (touko 2012) aikoihin huomasin selän muuttuneen jäykäksi, "ikä ei tule yksin" ajattelin. Pikkuhiljaa alkoi selkä oireilla urakalla, välillä oli vaikeuksia nousta ylös, kävely muuttui aika-ajoin vaikeaksi, liikkeelle lähtö oli hidasta, alaselkää/lantiota poltti istuminen, kesti tovin ennen kuin selkä vetreytyi, kiertoliikkeet sattui jne. Pahimmillaan kivut loppuvuonna 2013 eristi minua kotiin, se muutti minut passiivisemmaksi ja kärttyiseksi. Omat kivut ja huoli omasta terveydestä oli niin jatkuvasti läsnä ajatuksissa, etten kokenut olevani edes hyvää seuraa kenellekään, aloin eristäytyä ja pitää etäisyyttä kavereihin, en halunnut olla se joka puhuu vain vaivoistaan. Pystyin urheilla, pystyin kiivetä, mutta ne oli ne ainoat hetket jolloin pääsin eroon kivuista, muulloin makasin kotona, sillä istuminen ja kotityöt ei onnistunut.
Marraskuussa 2012(odotettuani hyvän tovin julkisella lääkärille pääsyä) diagnosoitiin kipujen johtuvan yliliikkuvuudestani, hoidoksi keskivartalon, syvien vatsalihasten ja lantiopohjanlihasten treenausta. Aloin tein työtä käskettyä, kun joulun jälkeen kivut olivat massiiviset. Treenistä huolimatta selkäkivut jatkui, kävin useaan otteeseen lääkärissä alkuvuodesta, mainitsin selkäkivut. Jossain vaiheessa varasin itselleni lääkäriajan, olkapää vihoitteli, oli nukkumisongelmia, refluksi piinasi pahana ja selkä oli kipeänä. Kävin mieslääkärillä, joka hädin tuskin katsoi minua päin, lähdin itkua pidätellen pois, hän ei ollut mitenkään noteerannut minun selkäkipuani. Soitin tk:een uudestaan ja kerroin tarvitsevani uuden ajan, sillä mieslääkäri ei ollut edes tutkinut minua. Minua neuvottiin menemään uudestaan päivystykseen, jossa minulle sanottiin ettei heillä ole aikaa hoitaa kaikkia vaivojani. Pyysin jos saisin edes lähetteen fysioterapiaan, sillä omin keinoin en ollut selkääni onnistunut treenaamaan kivuttomaksi. Lääkäri kieltäytyi kirjoittamasta lähetettä julkiselle, käski mennä työterveyshoidon kautta fysioterapiaan. Kieltäytymisen syy oli, että fysioterapiassa on liian pitkät jonot. Erittäin dramaattisesti tuhahdellen minulle suostuttiin ylipäätänsä kirjoittamaan lähete, jos olisin halunnut lähteä omakustanteisesti vaivaani hoitamaan.
Kesällä /loppukesästä yritin hoidattaa selkäkipuja ammattilaisten avulla. Kävin osteopaatin hoidossa ja käännyin myös urheiluhierojan puoleen, kun ajattelin vaivan olevan iskias tms. Kipu oli levinnyt vasempaan pakaraan ja takareiteen.
Yritin vain olla kipujeni kanssa, huomasin liikunnan auttavan, joten sitä jatkoin. Välillä töissä pystyin hädin tuskin istua, välillä kieriskelin itkien maassa, kun kivut olivat niin kovat.
Lopulta käännyin yksityisen puoleen, kävin lääkärissä. Labroissa selvisi, että veressäni on HLA-B27 antigeeni, joka ei itsestään kerro onko selkärankareumaa, se on 14% väestöllä (mistäköhän tämän luvun olen repinyt) ja 95% selkärankareumaa sairastavilla. lähde
Lähdin tämän löydöksen kera jälleen kerran terveyskeskukseen. Selkä kuvattiin röntgenillä ja minusta otettiin kattavasti veri- ja muita testejä. Mitään ei löytynyt, selkärangassa ei näkynyt pullistumia, vain normaalia iän tuomaa kulumaa, ei mitään dramaattista.
Tässä välissä, vähän selkärankareumasta: se on tauti, joka pitkään ei näy kuin magneeteissa, tautia ei voi diagnosoida verikokeissa, eikä se taudin alkuvaiheessa näy röntgenissä. Ainoastaan magneetilla voi taudin sulkea pois. Monilla kestää vuosia ennen oikean diagnoosin saamista juuri edellä mainittujen asioiden takia.
Taas kerran sain odottaa kuukausitolkulla julkisella lääkäriin pääsyä. Soittamalla tk:seen sain aluksi ajan 2,5kk:n päähän. Sinnikkäästi soittelemalla ja pyytämällä nopeampaa aikaa, sain jopa joulukuun alkuun ajan (alkuperäinen 19.12). Kerroin puhelimessa, etten pysty istumaan enää töissä, kun selkää polttaa niin paljon. Yritin puhua tk:ssa lääkärille selkärankareumaepäilyistä (jonka tutkimista kannatti sekä työterveyslääkäri että toinen yksityinen lääkäri). Minulle tarjottiin taas yliliikkuvuusdiagnoosia, käskettiin himaan särkylääkkeiden kera. Pyysin lähetettä reumatologille. Minulle sanottiin, että minun tulee eka treenata fysioterapiassa ja sen jälkeen katsotaan olisiko reumatologin konsultointi tarpeen vai ei.
Tammikuussa oli hetken helpompaa. Helmikuun alussa tulivat kauheat kivut, jalat lähti alta ja töissä pystyin hädin tuskin kävellä, välillä huusin itkien lattialla kun koko lantio oli tulessa. Välillä olin Peijaksessa päivystyksessä (jossa diagnoosi oli selän palelluttaminen flamingon span lämpimissä altaissa ja höyrysaunassa, joo-o). Tässä välissä matka Norjaan peruuntui kipujen takia.
Jälleen kerran soitin terveyskeskukseen, nyt sain puhelinajan minua edellisen kerran hoitavalta lääkäriltä. Puhelimessa kerroin, etten ole vielä käynyt fysioterapiassa (2,5kk odotellut aikaa), mutta etten pysty olemaan kipujeni kanssa, määrätyt lääkkeet eivät yksinkertaisesti auta ja yöunet ovat menneet. Lääkäri sanoi, ettei usko, että reumatologi tulee ottamaan minua vastaan, sillä olen liian nuori (srr puhkeaa 20-30 vuotiaana, olen nyt 30). Hän myös tuntui edelleen olevan täysin vakuuttunut yliliikkuvuusdiagnoosistaan, sanoi että reumatologi tuskin tulee ottamaan minua vastaan ennen kuin olen käynyt fysioterapiassa, että konsultaatio tulee tulemaan bumerangina takaisin. Jäi hieman epäselväksi, että tulisiko hän kirjoittamaan edes konsultaatiopyyntöä. Olin erittäin skeptinen siitä, että jos tuon lääkärin lausunnon perusteella joku päättä minun hoitoni tarpeesta, niin en tule ikinä hoitoa saamaan. Koin ettei ko lääkäri ollut lainkaan kuunnellut minua, ollut kiinnostunut kuuntelemaan niistä tavoista joilla oli jo itseäni yrittänyt saada kuntoon.
Aloin olla epätoivoinen. Säryt alkoi muuttua entistä pahemmiksi, en vain voinut enää antaa asian olla. Oli pakko kaivaa omaa kuvetta ja siirtyä yksityiselle. Varasin ajan reumatologille, kävin seuraavana päivänä magneetissa, jossa kuvattiin lantio ja selkä ja eilen sain diagnoosin.
Sattumalta ennen diagnoosin saamista kävin hakemassa lisää lääkkeitä kipuun tk:ssa. Ajattelin ettei sen enempää hoitoa tk:sta irtoa. Minut otti vastaan kerrassaan empaattinen naislääkäri, joka kauhistui tarinaani. Hän tutki minut erittäin perinpohjaisesti, kuunteli kun kerroin vaivoistani, kävimme läpi historiaa jota hoitaneet lääkärit olivat kirjoittaneet. Sain vahvistuksen siihen, että viimekesäinen mieslääkäri ei ollut maininnut sanallakaan selkäkivuistani lausunnossa. Hän ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin kauan olin yrittänyt hoitaa vaivojani. Selvisi myös, että puhelinaikalääkäri oli laittanut lähetteen reumatologille, hyvä tässä vaiheessa, kun olin jo yksityisellä käynyt reumatologilla ja magneetissa. Keskiviikkona sain sitten postissa lähetteen magneettikuvaan Peijakseen sekä ajan reumatologille (aika 1,5kk:n päästä). Keskiviikkona oli myös tipahtanut magneettikuvat ja lausunto yksityiseltä lääkäriasemalta.
Syljetti hieman se raha, mikä tuli itse maksettua, mutta nyt sain tiedon tilastani puolitoista kuukautta aikaisemmin. En tiedä missä kunnossa olisin henkisesti ollut, jos olisin joutunut enää hetkeäkään odottamaan tulosta. Merkittävästi pahentuneet kipuni koetteli kovasti minun lisäkseni vanhempiani sekä aviomiestäni, joita olivat silminnähtävästi huolestuneita minusta. Aviomiehen kanssa tulkitsimme magneettilääkärin lausuntoa ymmärtämättä täysin, josko löydökset selittävät kipuni vai ei. Minulle on kahteen otteeseen käynyt niin, että magneettilääkärin lausunto on poikennut merkittävästi ortopedin diagnoosista (polvi leikattiin turhaan ja magneettilääkäri lausunnon mukaan olkapäässäni olisi ollut vaikka mitä rikki, kun taas ortopedi näki ihan asioita kuvista).
Kävin eilen äitini kanssa yksityisellä lääkäriasemalla reumatologin luona. Minua jännitti kovasti tuloksen kuuleminen, reumadiagnoosi olisi kauhea (sen saaminen tuntuisi maailman lopulta) mutta yhtä paljon minua pelotti, ettei kivuilleni selviä mitään syytä, ja jään kipuineni yksin.
Reumatologi selitti sitten minulle ja äidilleni magneetin tulokset. Missään ei ole viitteitä selkärankareumasta, mutta minulla on kahdessa välilevyssä repeämät ja välilevyn välit ovat kuivuneet, niistä on nesteet valuneet pois. Löydös selitti kipuni. Selkäni ei ole kestänyt todennäköisesti juoksusta johtuvaa tärähtelyä ja boulderoinnissa tippumisista, ja ajan saatossa se aiheuttanut repeämät. Tuotahan ei valitettavasti näe mistään, kestääkö oma selkä jotain urheilulajeja vai ei. Hoitona on lepo, kipulääkkeet ja kuntoutus. Valitettavaa on, etten saa enää boulderoida enkä juosta, eilinen boulderointi Salmisaaressa jää siis viimeisekseni. Köyttä saan kiivetä, se on hyvä, myös pilatesta ja joogaa tulisi harrastaa ja punttisalitreeni on suotavaa, mutta kyykyt ja mavet on unohdettava.
Tässä matkalla olen epätoivoisesti yrittänyt saada itseäni kuntoon, ensiksi treenaamalla kovasti ja joulun jälkeen ruokavaliota muuttamalla. Olin jo refluksiini liittyen joskus miettinyt gluteenitontaruokavaliota, ja kun reumaepäilyt heräsivät ja oltuani joulun jälkeen lähes liikuntakyvytön aika-ajoin päätin ruokavalioni muutoksesta. Sattumalta tehtyäni ruokavaliomuutoksen myös kivut tuntuivat vähentyneen, ja koko tammikuu menikin kivutta.Kivut palasivat ja minä vedin johtopäätöksen sen johtuvan väärästä ruokailusta (olin kertaalleen syönyt karkkia). Kiristin ja karsin ruokia entisestään, kivut jatkoivat pahenemista ja jossain pienessä mielessäni luulin syöväni itseni kipeäksi. Aloin suorastaa pelätä ruokaa.
Avantouinnillahan hoidetaan niin reumaa kuin muitakin särkyjä, sen auttaminen kipuihin oli mahtava juttu. Jatkan avantouintia, sillä se auttaa särkyihin JA siitä tulee kerrassaan mahtava olo.
Diagnoosin saaminen ei tarkoita luopumista gluteenittomasta ruokavaliosta, sillä oloni on parantunut merkittävästi sen myötä. Omituiset vatsanturpoamiset ovat historiaa (välillä vatsa on turvonnut niihin mittoihin, että vatsani muistuttaa raskausvatsaa) ja kohta pariin kuukauteen minulla ei ole ollut yhtään refluksikohtausta (refluksikohtauksien jälkeen on vielä kaikenlisäksi usein pari viikkoa vatsa ollut kipeänä) ja mm jalkojen öinen pakotus on kadonnut. Gluteenittomalla ruokavaliolla ymmärtääkseni hoidetaan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa.
En näe syytä palata sokeristen (lisättyä valkoista sokeria) herkkujen syömiseen. Sokeri on kuitenkin lähes myrkkyä, elimistö ei tarvitse sokeria mihinkään.
Hienointa omassa kuntoutuksessa on se, että saan tosiaan urheilla, minun on oikeastaan pakko. Ikävintä olisi jos parantuminen vaatisi täyttä urheiluttomuutta. Tästä vain reippaasti eteenpäin, fysioterapiaa odotellessa.
Olen niin väsynyt, diagnoosin saama helpotus aiheutti massiivisen uupumuksen. Tuntuu, että voisin nukkua viikon. Eihän saamani diagnoosi sinänsä mikään iloinen asia ole, mutta epätietoisuus on kauheinta. Pitää sopeuttaa tulevat harrastukset jne niin, ettei selkä vaurioidu entisestään, pitää olla varovainen salilla jne, ja tuskin tämä tulee olemaan täysin kivuton aina, mutta ainakin nyt tietää.
Yksi suurimmista peloista kipujen kanssa eläessäni on ollut pelko siitä, että karkotan ystäväni. Niinkuin aina sanon ystäville, jotka purkavat huoliaan minulle, että oma suru ja kipu on aina se isoin, tottakait saa purkaa mieltä, en hermostu vaikka pitkäänkin puitaisiin jotain asiaa, uskon puhumisen parantavaan voimaan. Nyt ystäväni/perheeni/aviomieheni ovat olleet uskomattoman kärsivällisiä, en tiedä mitä olisin tehnyt ilman heitä.
Juhlin diagnoosin saamista eilen varovaisella salitreenillä ja silloin soi ..
Punttistreeni tuli eilen tarpeeseen, tuli sellainen normaali olo, kivut ja kaikki katosi kun pääsin äheltämään salille.
Pääsin jo tällä viikolla kiipeilemään, torstaina kävin boulderoimassa vähän, perjantaina menimme aviomiehen kanssa Salmisaareen. Stressi ja huoli omasta kropasta ja voinnista oli imenyt kaiken energian minusta, kevyt köysittely kuitenkin piristi mieltä.
Eilen kuuntelin kroppaa eilistä paremmin, nousu ylös sängystä vasta puoliltapäivin, söin kevyen aamupalan ja lähdin salille.
Salitreenistä tuli oikein kiva omasta mielestä
7 min alkulämpö
alatalja rusettiote 3 x 10 50kg
ylätalja leven myötäote 3 x 10 50kg
hauiskääntö mutkatangolla 3 x 12 30kg
pystysoutu kp, vuorokäsin 3 x 10 á 9kg
"viparit selälle", selkä 90asteen kulma 3 x 12 á 5kg
yhden jalat kyykyt vuorotellen trx:llä, 3 x 30
trx crunchit 3 x 12
reiden ojentajat 3 x 12 25kg
kierto lankussa 3 x max
Vähän parempi kuva noista uusista pöksyista. Olin katsellut näitä Black Milkin trikoita jo pidemmän aikaa. Maarit blogattua omistaan sain rohkeuttaa ostaa nämä ihanan kauheat legginssit itselleni.
Tänäänkin menot menivät ihan sen mukaan, että mikä itse parhaalta tuntui. En tiedä milloin olisin viimeksi nukkunut yhtämittaiset yöunet saatika 9h. Tuntuu pahalta olla pystymättä sopimaan mitään menoja, mutta just nyt tilanne on niin ailahteleva, etten uskalla sopia mitään 100%.
Olin miettinyt tällä aamulla alun perin itsevarmistavia, mutta viimemetreillä tarjoutui juuri sopivaan aikaan kiipeilyseuraa.
Tänään oli jo kuin uusi nainen seinillä, liidasin, 6a meni hieman tärisevin käsin (pelotti omien voimien kestävyys), 5c:n liidasin .. ehkä itsellä kaunein nousu ikinä (sain inspiraation kiipeilyyn aviomiehen jutuista eilen), kakkostelin 6b:n puhtaasti ja kävin hipelöimässä uuden 7b:n otteita. Näiden lisäksi tuli ylisteltyä helppoja JA kokeilin kiivetä itsevarmistavia painoliivien kera. Akin kanssa oli hauska kiivetä, hän tekee kiipeilystä tiedettä: testasimme lisätyn painon vaikutusta roikkumiskestävyyteen tai jotain (tein vaan kuin näytettiin edellä).
Oli ihan järkyttävää tuntea se ero, miltä liikkuminen tuntui 10kg painavampana. Minähän painoin siis muutamia vuosia sitten huomattavasti enemmän.. 80kg, en tiedä kilolleen mitä painan nyt, mutta jotain 10-12kg varmaan noista painavimmista ajoistani.
Ihan muuten vain, en voisi olla valinnut itselleni parempaa miestä. Miten joku osaa rakastaa minua noin paljon?
Sitten vielä vähän lisää kokkailua. Tämä oli jo niin naurettavan helppo, etten tiedä, voiko edes puhua kokkailusta.
Nykyään katselen kaupoissa välipalapatukoita vähän uusin silmin, niiden pitää olla ilman lisättyä sokeria, ei saa olla laktoosia eikä gluteenia. Ei jää paljoa mistä valita. Bongasin jokin aikaa sitten patukan, joka täytti kriteerini. Joo-o, sisälti vain cashewpähköinöitä ja taateleita, noita osaan nyt tehdä itsekin.
200g taateleita putsattuna siemenistä ja 100g cashewpähkinöitä (voisi kokeilla enemmän 50-50 suhteella ensikerralla). Onhan noi tahmasia, mutta hyvin ajaa paikkansa välipalapatukkana /nopeana snacksina.
Itsensä tuntee normaaliksi silloinkin, kun pystyy ja jaksaa touhustella kotona vähän jotain ylimääräistä, kuten kokkailla ja bloggailla.
Minun suosikkiblogeista löytyy usein kivoja reseptejä. Joskus reseptit kuulostaa kerrassaan omituisilta, mutta silti uteliaisuus voittaa ja minun keittiössä tulee testattua ties minkälaisia leipomuksia.
7 viikunaa pilkotaan pieneksi ja mössötään mahdollisimman tasaiseksi. Viikunan sekaan laitetaan 2-3 ruokalusikallista lakritsijuurijauhetta.
Kakkamainen mössö muotoilla neljäksi pötköksi, ja yksi pötki leikataan neljään osaan.
Eihän tää pahaa ole, yllättävä kyllä tekee vielä mieli lisää. Kyllähän tätä syö mielummin kuin selkäänsä ottais.
Liinan blogista löysin myös maininnan sokerittomista mansikoista, niitäkin tuli jonkin aikaa metsästettyä ennen kuin eilen löysin niitä S-Marketista. Onhan noilla hintaa, mutta .. no niin esimerkiksi hyvät kohvehditkin hintavia.. nää on sit mun herkkukarkkeja nyt. Koskakohan raaskin avata pussin?
btw otsikosta.. meillä vaihtari kommentoi mämmiä joskus aikoinaan .."well, it's something between good and bad" .. kun ei oikein tiedä tykkääkö vaiko eikö.
Pirunkallion jääkiipeilyskallio vieressä on avanto. Monta kertaa olen ihmetellyt lumin halki avantoon suuntaavia ihmisiä, kylmät väreet ovat menneet selässä pelkästä ajatuksesta. "Hullua touhua."
Äitini innostui jokin aikaa sitten avantouinnista, ja jo ensimmäisestä kerrasta lähtien hän on pyytänyt minua mukaansa. Tuntuu kuulema mahtavalta ja vesi on ollut ilmaa lämpimämpää, veden kylmyys ei tunne sitten suhteessa niin pahalta. Ihan varmaan joo.
Olen kokenut viimepäivinä tähänastisen elämäni hirveimmät kivut. Äiti oli vakuuttunut avantouinnin auttavan minua, ja epätoivoisesti helpostusta olooni kaipaavana matelin eilen hänen perässään uimapaikalle.
Minua neuvottiin, että ensimmäisellä kerralla kävisin vain kastautumassa. En kauheasti ajatallut asiaa, painelin määrätietoisesti veteen, heittäydyin kylmyyteen ja lähdin polskimaan. Alku ei tuntunut kauhealta, jostain syystä ajattelin, että 20 sekuntia on oltava. Nousin kirkuen pois, en voinut uskoa uskaltaneeni tehdä sen.
Aluksi olin aivan jäässä, mutta pikkuhiljaa ihoa alkoi lämmittää. Hytinä muuttui iloksi, en edes tajunnut aluksi että pystyin kävelemään normaalisti. Olihan se tietyllä tavalla hirveää, mutta avantouinnin hirveys suhteessa sen tuomaan mahtavaan vireään oloon tekee touhusta mahtavaa.
Tänään kävin jo toisen kerran avannossa, liityin jopa paikalliseen talviuintiseuraan. Tarkoituksena olisi käydä 5-6 kertaa viikossa avannossa.
Tänäänkin uin 20s, mutta meno oli rauhallisempaa. Veteen meno ei ollut yhtä kauheaa kuin ensimmäisellä kerralla. Yhtäkkiä kylmyys kuitenkin alkoi tuntua pahalta, tuntui kuin hengitys olisi salpautumassa, ei kuitenkaan paniikkia, uin rauhallisesti ja hengittelin harkitusti. Vedestä ylös tullessa kylmyys tuntui polttavan ihoa, mutta tämä tunne vaihtui jo ennen laiturilta pois pääsyä mahtavaksi oloksi, kivutkin olivat taas kadonneet (ja pysyivätkin poissa tovin).
Avanto-uintiin on ihan omat suosituksensa. Kylmyyteen tottuu ja ajan kuluessa vedessä voi olla pitkiäkin aikoja. Tänään katselimme erään rouvan uivan jopa useita minuutteja. Koukuttava harrastus näemmä tämäkin.
Avantouintiin tarvitsee uikkarit, kylpytakki on kiva, lipokkaat, pipon (jotenkin tuntuu helpottavan touhua), paljon iloista mieltä ja kaveri on hvyä ottaa mukaan (turvallisempaa kun joku katsoo perään). Saunaa ei suositelle ennen avantouintia, lämmitetty pukukoppi riittää hyvin. Itse avantouinnista ei vilustu, riittävän lämpöisestä pukeutumisesta tulee huolehtia.
Aviomiestä en varmastikaan saa ylipuhuttua kokeilemaan tätä, mutta eiköhän hän tule varmistamaan, etten jää pysyvästi jorpakkoon. Hän voi sitten halia minu lämpimäksi uinnin jälkeen.
HAHAAAA! Kolme aamuearobista, mahtavuutta. Pääsi icebugitkin käyttöön menneellä viikolla, ei tullut edes rakkuloita. Ja siellä on se lepopäiväkin.
Kolme kävely, kolme punttista!! Punttiksella tuli tosi hyvät pössikset, tuli tehtyä vähän uusia liikkeitä, katselin muita salilla, otin malli, katselin toisten blogeista liikkeitä, tosi hyvää settiä, olin erittäin tyytyväinen. Vain kertaalleen tuli mentyä köysiin, olin suunnitellissa ollut kaksi kertaa.
Tästä viikosta taitaa olla kehkeytymässä erittäin vähänliikuntainen.
Tänään oli kohtalaisen vaikea lähteä kotoa. Vaati hetken maanittelun, jotta sain otettua itseäni niskasta kiinni. Myönnän olevani hankala siinä(kin) asiassa, että suunnitelmien muuttuminen saa minut pahalle tuulelle. Olin koko eilisen odottanut tänään pääsyä aviomiehen kanssa Isatikseen boulderoimaan, ja suunnitelmien kariutuessa minulta meni pasmat sekaisin ja tulin huono tuuliseksi. Odotin kovasti kiipeilyä, sillä se on jäänyt vähemmälle nyt parin viikon aikana (ihan hyvistä syistä) ja olisin erityisesti halunnut lähteä juuri aviomieheni kanssa.
Kasasin itseni, katselin itselleni sopivan treenisetin hakemalla inspistä muista blogeista ja vanhoista suunnitelmista, sekä vähän siitä miten olemme Antonin kanssa treenattu korea, pullistelin vähän peilin edessä .. yläselkä on aika hurjan leveä jo, olen yrittänyt harjoitella ihan huvin vuoksi selänlevennysposea, ja voin jatkaa sitä vielä, harjoittelua siis.
...ja tein killerin soittolistan spotifyyn treenejä varten. Tänään teki mieli vähän agressiivisempaa kamaa. Pari päivää olen fiilistellyt töissä vanhan 20-luvun jazzin tahtiin, mutta kunnon treeniin kunnon mättömusa.
Tänään treeniin kuului sumokyykyt kahvakuulalla, pystypunnerrus tangolla, leuanvedot, tasapenkki käsipainoilla, pystysoutu käsipainoilla yksi käsi kerrallaan, vatsat trx:llä, lankussa vartalonkierto sekä istumaannousut kahvakuulan kera.
Loppuun venyttelyn kunnolla, kun on tämä kroppa alkanut toimia jo paljon paremmin. Tänään ei ole joutunut enää turvautumaan särkylääkkeisiin eikä Voltaren-voiteeseen.
Tänään opin JC:n myyjältä jotain ihan uutta. Kuinka usein peset farkkusi? Olimme äidin kanssa shoppaamassa (ja isä oli mukana kantamassa laukkuja) mm farkkuja, ja löydettyämme itsellemme sopivat, niin meitä neuvottiin, ettei ostamiamme farkkuja tulisi pestä kuin muutaman kerran vuodessa. Farkkujen freessaus tulisi tehdä laittamalla farkut pakkaseen (näin talvella helppo juttu), näin farkut pysyvät parempana pidempään, pakkanen putsaa JA palauttaa farkkujen muotoa. Vähän hei kätevää!
Me saimme äidin kanssa niin mahtavaa palvelu Sellon JC:ssä, että kiitin vielä ostokset maksettuamme myyjää kasvotusten, enkä malta olla mainitsematta asiasta nytkin. Ko ketjun muissakin liikkeissä olen aina saanut hyvää palvelua. Aivan mahtavan palvelun lisäksi sain ryöstöhintaan superfantsut uudet farkut, lähtöhinta 150€, tänään niistä joutui maksamaan vain 37,5 €
Tarttui muitakin mukavia juttuja, vähän uutta alusvaatetta sekä ensimmäinen kashmir-neuleeni. Miten ihmeessä olen pärjännyt tähän asti ilman tuollaista?
Vaikka monissa blogeissa on taas ollut raakasukleet yms superfoodit esillä, niin oma inspis lähti ihan siitä, että mietin mitä kaikkia mahtavia terveellisä aineita esimerksi raakakaakao sisältää. Raakakaaon painosta 10% on antioksidantteja, mä ajattelin ihan vain, että teen noi "lääkkeeksi" ... macajauheen on sanotaan vahventavan immuunijärjestelmää, piristävän mieltä, kehoa ja libidoa jne.
Sulattelin kaakaovoin ja kookosöljyn. Sekaan laitoin kaakaonibsit, kaakaojauhetta (tuota cocovin ja tavallista), lucumaa, macaa, hunajaa ja gojimarjoja, piti laitta hyppysellinen suolaakin, mutta se unohtui.
Esillepano on tärkeä, kiitos Saralle noista kyrpämuoteista, ne on just ne mun juttu (huom itse oon ostanut noi sydämet ja kukat :P )
Jos pari palaa raakasuklaata päivässä ... lääkkeeksi :P
Shoppailuista vielä; tilasin reilu viikko sitten itselleni järkyttävät legginssit Black Milkistä. Ostokseni saisi jo luvan saapua, haluan päästä salille/boulderhalliin järkyttämään ihmisiä :D
Jalat nostot roikkuen 2 x 12 (liian kivulias, kolmas setti jäi väliin)
Vatsa kiertäen levypainoa käyttäen 3 x 12
Voi vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta eilisen kävelyistä sekä punttitreenistä huolimatta, en ole kunnossa pystyäkseni lähteä huomenna Rjukaniin. Mietin eilen koko illan, itkin harmitusta, kun vuoden odotettu reissu jää nyt osaltani välistä. En luovuta helposti, mä pystyn touhuta paljonkin siitä huolimatta, että on jatkuvia särkyjä, mutta nyt oli vain mietittävä että onko oikeasti fiksua lähteä siinä kunnossa reissuun, kun väärä liike voi viedä jalat alta (tää on uusi juttu mulle).
Huomenna olisi ensin istuttava lentokoneessa, siitä sitten hypättävä autoon, ajettava Rjukaniin ja siellä sitten vielä lähestyttävä jääputouksia JA kiivettä. Minulla tuo useamman tunnin istuminen tällä hetkellä on jo liikaa, saatika sitten lähestymiset vaikeakulkuisessa maastossa.
On niin häviäjä olo JA tunne pettäneeni kiipeilykaverini. Kaveri onneksi ymmärsi, tietää etten ihan pienestä luovuta, silti oma harmitus ja morkkis on suuri. No, on se Rjukan siellä ensitalvenakin JA kaveri tulee pian käymään Suomessa, niin päästä ainakin Pirulle nakuttelemaan jäätä.
Tänään on ollut vähän parempi fiilis, itsesyytöksistä huolimatta (kuvittelenko vain, enkä muka oo kunnossa?!? no en oo) tuntuu, että taakka lähti harteilta. Kovasti stressasin sitä, että mitä jos menen paikanpäälle, pääsen putouksille saakka, mutta sitten ei pysty enää jne jne.. mitä jos nousut jää kesken sen takia, että muhun sattuu.. JOS edes ylipäätänsä kehtaan sanoa asiasta yhtään mitää tuolloin, kärsisi vain hiljaa yksinäni. Liikaa muuttujia.
Mutta, joo tästä eteenpäin, onneksi on vakuutukset, niin ei harmita sentään rahan takia. En anna vaivojen määrittää liikaa itseäni, hommat jatkuu nyt normaalisti täällä. Menen huomenna töihin ja pidän lomapäivänä jollain toisella kertaa.
Tänään piristin itseäni shoppaamalla ihania vähän eksoottisempia hedelmiä. K-Supermarketissa on superpäivät, niin mukaan tarttui edellisesti syöntikypsiä mangoja ja papaijia ja ei niin edullisesti ihanaa lämminsavulohta.
Pidän nyt kovasti omasta keksinnöstäni raastaa porkkana ohueksi suikaleeksi kuorintaveitsellä (kyllä, MINÄ olen ensimmäinen joka on keksinyt tämän, olen olen). Porkkanaa, pari kynttä valkosipulia, purkki vesikastanjoita, riisinuudelia ja lämminsavulohta. Jälleen ihan järkyttävän hyvä safka. Hiplailin kaupassa hetken aikaa kookoskermapurkkejakin, mutta sitten päätin, ettei tänään ole mikään herkuttelupäivä, jätetään ne kermaisemmat kastikkeet toiseen kertaan.
