perjantai 7. helmikuuta 2014

levikset pakkaseen

Tänään opin JC:n myyjältä jotain ihan uutta. Kuinka usein peset farkkusi? Olimme äidin kanssa shoppaamassa (ja isä oli mukana kantamassa laukkuja) mm farkkuja, ja löydettyämme itsellemme sopivat, niin meitä neuvottiin, ettei ostamiamme farkkuja tulisi pestä kuin muutaman kerran vuodessa. Farkkujen freessaus tulisi tehdä laittamalla farkut pakkaseen (näin talvella helppo juttu), näin farkut pysyvät parempana pidempään, pakkanen putsaa JA palauttaa farkkujen muotoa. Vähän hei kätevää!

Me saimme äidin kanssa niin mahtavaa palvelu Sellon JC:ssä, että kiitin vielä ostokset maksettuamme myyjää kasvotusten, enkä malta olla mainitsematta asiasta nytkin. Ko ketjun muissakin liikkeissä olen aina saanut hyvää palvelua. Aivan mahtavan palvelun lisäksi sain ryöstöhintaan superfantsut uudet farkut, lähtöhinta 150€, tänään niistä joutui maksamaan vain 37,5 €


Tarttui muitakin mukavia juttuja, vähän uutta alusvaatetta sekä ensimmäinen kashmir-neuleeni. Miten ihmeessä olen pärjännyt tähän asti ilman tuollaista? 

Vaikka monissa blogeissa on taas ollut raakasukleet yms superfoodit esillä, niin oma inspis lähti ihan siitä, että mietin mitä kaikkia mahtavia terveellisä aineita esimerksi raakakaakao sisältää. Raakakaaon painosta 10% on antioksidantteja, mä ajattelin ihan vain, että teen noi "lääkkeeksi" ... macajauheen on sanotaan vahventavan immuunijärjestelmää, piristävän mieltä, kehoa ja libidoa jne. 


Sulattelin kaakaovoin ja kookosöljyn. Sekaan laitoin kaakaonibsit, kaakaojauhetta (tuota cocovin ja tavallista), lucumaa, macaa, hunajaa ja gojimarjoja, piti laitta hyppysellinen suolaakin, mutta se unohtui.


Esillepano on tärkeä, kiitos Saralle noista kyrpämuoteista, ne on just ne mun juttu (huom itse oon ostanut noi sydämet ja kukat :P )


Jos pari palaa raakasuklaata päivässä ... lääkkeeksi :P

Shoppailuista vielä; tilasin reilu viikko sitten itselleni järkyttävät legginssit Black Milkistä. Ostokseni saisi jo luvan saapua, haluan päästä salille/boulderhalliin järkyttämään ihmisiä :D

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0