Kohtuuhyvä viikko takana.
Aamukävelyt jäivät kertaan, mutta se on ihan ok. Tämä viikko on mennyt nukkuen tosi hyvin, leväten ja syömällä taas kunnolla. En tiedä mitä on tapahtunut, onko stressin vähentyminen yhdistettynä avantouintiin, mutta en muista näin levollisia unia aikoihin, olen nähnyt unia, aamuisin tunnen herääväni syvästä ja virkistävästä unesta. Pitkästä aikaa arkena herätessä ei vain toivo viikonlopun tulevan nopeasti, jotta pääsisi lepäämään. Olen täynnä energiaa, eikä itseään joudu pakottamaan tekemään normaaleita asioita.
Tällä viikolla oli kivasti kuusi avantokertaa. Välillä vesi tuntuu kylmemmältä kuin aikaisemmin, ja se sattuu koko uinnin ajan, pitää vain pitää mielessä mahtavan uinnin jälkeinen euforinen olo. Punttista on tullut tehtyä alkuperäistä suunnitelmaa enemmän (kuten povailinkin), köyteenkin on tullut eksyttyä kolme kertaa. Kaiken kaikkiaan hyvä viikko.
Käytin tänäänkin punttiksella ystävääni, oli tosi iso juttu, että sain ystäväni mukaani. Rehkittiin molemmat kätemme veteliksi ja hapotimme corea. Sain tehtyä omilla enkkapainoilla rintaliikettä, sarjat tuli tehtyä 10kg:n käsipainoilla. Hyvä minä! Vähän jäi harmittamaan se, että en oikein nyt tiedä miten uskaltaa treenata alakroppaa. Yläkropan liikkeissä painot pitää pitää sen verta pieninä, ettei vahingossakaan anna asennon repsahtaa (on toki tärkeää ehjällekin selälle), mutta alakropan treenaaminen tuntuu hieman pelottavalta.
On kovasti sellainen olo, että ensiviikolla jaksaa heräillä aamuisin lenkille. Tosi hyvä pössis!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti