aina väärässä

Pitäisi olla tyytyväinen, että isäni pitää avopuolisostani, tai siis olen erittäin tyytväinen siitä. Isäni ei ole aikaisemmin pitänyt yhdestäkään poikaystävästäni, hän ei suostu vieläkään sanomaan edes eksieni nimiä.

Yhdestä nuoresta miehestä isäni kyllä tuntui pitävän, jota tapailin parin kuukauden ajan, kunnes mies lähti maapallon toiselle puolelle. Jos minusta tuntui, että mies oli kohtuuttoman mustasukkainen ja välillä jopa pelottavan takertuva, niin kaikki oli omaa vikaani, sillä olin niin eläväinen tai kokenut liikaa tai mitä tahansa. Ikinä ei tullut isältä mitää myötätuntoa, kaikki on aina minun vikaani, sillä olen nainen, enkä ymmärrä miehiä.

Nytkin tuntuu välillä, että avokki voisi väittää mustaa valkoiseksi, ja jos olisin eri mieltä, niin mut haukuttaisi suuripiirtein pystyyn, että tietenkään mä en voi naisena ymmärtää sitä miten tietokoneiden kanssa työskentelevät miehet ajattelee.

Tänään yritin ehdottaa isälleni, että jos hän haluaisi osallistua meidän tulevan remonttimme suunnitteluun. Välillä tuntuu, että avokki hermostuu usein, jos haluan suunnitella jotain tms. Meillä oli kovaa vääntöä siitä, että tulemmeko ostamaan maalia ja laminaattia jo nyt, vai vasta sitten kun olemme päässeet mittaamaan oikeat mita.

Minä olin sitä mieltä, että meillä oli tarpeeksi suuntaa-antavia mittoja, jotta voimme ostaa ainakin yhden huoneen verran maalia, ja voimme hyvin tilata esimerkiksi laminaatit. Avokin huolehaihe tuntui olevan se, että ostammeko liikaa laminaattia, hukkaammeko rahaa siinä, jos ostamme esimerkiksi muutaman neliön liikaa. Meni tovi siinä, että pääsimme yhteisymmärrykseen, että se on nyt ainakin fakta, että asunnossa on 69 neliötä, tiesimme suurinpiirtein wc:n ja kylpyhuoneen pinta-alat.. sitten vertasimme niitä itselaskemiimme huoneiden pinta-aloihin jne. Oma mielipiteein oli se, että mielummin otamme sitten hieman alakanttii laminaattia, kuin jätämme asian vasta sille ajalle kun olemme päässeet tyhjään asuntoon. Asunnossa on useampi huone, ja yksi huoneista voi hyvinkin odottaa viikon tai pari, mikäli sieltä jää puuttumaan, vaihtoehtoisena skenaariona koko asunto odottaa useamman viikon keskeneräisenä, jos laminaattia ei olisi saatavissa juuri sinä päivänä kun asunnon vapautumisen jälkeen vasta kävelisimme kauppaan.

Ja muitakin vastaavanlaisia juttuja tullut.

Niin siis.. olin kysymässä jos isäni olisi halukas pohtimaan näitä juttuja meidän kanssa, ajattelin, että se nämä asiat tulisi sitten pohdittua rauhallisesti, koska välillä tuntuu, että avokki kiihtyy nollasta sataan ilman, että kuuntelee asiaa loppuun, vaan koska luulee tietävänsä mitä meinaan sanoa.

Oli kyllä iso virhe edes sanoa asiasta mitään, sillä isän asenne oli samantien, että minä olen väärässä. Ei suostunut kuunnella, piti taas pitkät puheet siitä, kuinka olen samanlainen kuin äitini, ja että kuinka olen itsekäs, ja että en mä saa suinpäin mennä ja sännätä ostamaan mitään keskustelematta ekaksi avokin kanssa.. WTF. Siinähän sitä just yritin pyytää apua.

Onneksi sentään kerrankin äitini oli vieressä puolustamassa minua (kerta se on ensimmäinenkin) ja sanoi useampaan otteeseen, että kuuntelel nyt tytärtäsi, nyt sä taas luulet tietäväsi mitä se haluaa sanoa.

Oli kyllä niin grande katastrofi yrittää saada jonkin sortin apua / ymmärrystä isältä.

Nooh, sitten tänään avokin ja minun ollessa kävelyllä pikkuisemme kanssa, juttelin aikas rauhalliseen sävyyn siitä, mitä ideoita oli päivän mittaan tullut, avokki vaikutti kerrankin siltä, että suostuu miettiä näitä juttuja jo ennen kuin päästään paikalle :) Siis olemmehan me käyneet ko asunnossa jo moneen otteeseen, meillä on kuvia ja pohjapiirros, ettei sitä olla ihan sokkona mitään miettimässä.

Nyt on hyvä mieli, avokki suostui jopa sopia ajankohdan koska mennään ostamaan tarvittavia tarvikkeita. Mahtavaa.