Ihana sunnuntai-ilta, mieletön sää. Tarkoitus oli lähteä pienen perheeni kanssa kävelylle, mutta avokki hyytyi täysin, olisi hänet varmaan saanut väkisin revittyä sängystä ylös, mutta sittenkin olisi tuskin tullut tehtyä tuollaista lenkkiä mikä nyt sitten tehtiin pikkuisen kanssa kahdestaan.
Mukavasti reippailtiin melkein 1,5h ja matkaa kertyä melkein 6 km :)
Onni onnettomuudessa, sainpa vietettyä laatuaikaa ystävättären kanssa puhelimessa. Olen kauhean iloinen siitä, että olen alkanut löytää uusia ystäviä.
Ala-asteella ja yläasteella oli helppoa. Kaverit asuivat kaikki samalla kylällä tai lähialueella, helposti sai ison tyttölauman ja leikit pystyivät alkaa. Yläasteella alue, mistä kaverit tulivat, hieman kasvoi, mutta pysyi silti helposti hallittavissa. Nykyään ne vanhat kaverit, jotka aikaisemmin asuivat naapurissa tai parin hassun kilometrin päässä, asuvat toisella joko toisella puolella kaupunki tai sitten toisessa kaupungissa. Ystäviä haluaisi nähdä enemmän, mutta aina ei onnistu. Elämä on hyvin hajonnut, pienenä oli helppoa kaikki halusivat leikkiä samoja leikkejä, mitä pidemmälle elämässä mennään sitä enemmän tulee vaihtoehtoja ja elämät ajautuvat erilaisiin uomiin, arvot ja kiinnostukset kohteet muuttuvat.
Välillä on surullista, kun tajuaa kuinka kauas ystävät ovat lähteneet, kuinka erilaisia aktiviteettejä on. Pitkään yritti väkisin pitää aktiivisesti yhteyttä ja olla tekemisissä. Nyt kun tajuaa, ettei tämä oikeastaan johdu siitä, etteikö kyseiset ihmiset olisi tärkeitä, vaan siitä kliseestä, että kasvetaan enemmän erilleen, niin ei se tunnu niin pahalta.
Se, ettei aina osaa ottaa yhteyttä ei tarkoita, etteikö ystävä olisi tärkeä. Hitsi, tuli just sellainen olo, että tekisi mieli käydä halaamassa kaikkia ystäviä, kertoa kuinka tärkeitä ovat <3 Jos ystäväni luet tätä, olit sitten tuttu eskarista, koulusta, keskustelupalstalta tai mistä tahansa, olet tärkeä.
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti