tiistai 20. huhtikuuta 2010

Iltashoppailua



Jotenkin oli niin ennaltanähty tämä asia. Uuden asuntomme myyjältä tuli sähköpostia siitä, että sopisiko mitenkään, jos asunto ei nyt kuitenkaan vapautuisi siihen päivään mennessä mikä on sopimuksessa sovittu ja mistä lähtien olemme sopineet sanktioiden alkavan juosta, mikäli asunto ei vapaudu ajallaan.

Ugh, jos kaikki muu olisi sopinut täysin vaivatta ja ajallaan, niin voisi sanoa aivan kevyin mielin, että sopii vallan mainiosti, mutta.. hemmetti. Itse haluaisin pysyä kovana ja sanoa, että toki voivat viivyttää muuttoa, sopimuksen mukaisten ehtojen mukaisesti. Avokki kuitenkin haluaa olla kiltti ja antaa asian mennä. Tekisi mieli sanoa myyjälle, että olemma jo sopineet kaverien kanssa, että tulevat sitten auttelemaan jo lauantaina rempassa, ei siis ole mikään vale, tuskin kaveritkaan aivan hirveän harmissaan olisivat, jos eivät tulisikaan vappupäivänä remppaamaan ja picknickille meille. Hmm..

Tässä on ollut tuo tuleva muutto jo pitkään tiedossa... alunperin oli puhetta jopa mahdollisuudesta muuttaa huhtikuun puolessa välissä.

Tässä vaiheessa yksi päivä sinne tai tänne, ei ole niin väliä.. tavallaan.. sitä on vain asennoitunut jo siihen, että vappupäivänä voisi herätä uudesta kodista.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0