sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

050311



nahkatakki - Mango
kaulahuivi - Pieces
neulapaita - Repeat
vyö - Diesel
farkut - Onge Green Elephant
kengät - Clarks
laukku - Zara

Eilen oli isosti superi päivä. Kävimme kiipeilemässä(mistä enemmän myöhemmin) kävimme shoppeilemassa ja syömässä Sellossaja illalla tosiaan valtasimem vanhempieni
kodin.

Olimme perjantaina pyörimässä kaupoilla, mukaan tarttui tällöin tosi maltillisia etukäteen harkittuja ostoksia, pari pitkähihaista paitaa sekä tuubikaulahuivi. Paidat on tosi basiceja, musta ja valkoinen. Tajusin juuri nyt, että suunnitelmassani oli myös ostaa valkoinen hihaton toppi. Grah! No hyvä syy mennä uudestaan kaupoille.

Perjantantaina kävin JC:ssä hypistelemässä vaaleita farkkuja. Alunperin missionihan oli hankkia ihan vain vaaleat ja kulutetut farkkulegginssit/tregginssit/mitkä lie. En ole vieläkään vaivautunut selvittämään näiden termien eroja. Perjantaina jäi sellainen fiilis, ettei sieltä löytynyt yhtiäkään juuri niitä farkkuja. Mutta nukuttuani yön yli tajusin, että ne yhdet olivat sittenkin oikein kivat.

Eilen sitten sain avokin raahattua Raxxin kautta JC:hen makutuomariksi :) Nyt mulla on uudet farkut. JIPI! En muista, koska viimeksi olisi ostanut itselleni vaaleat farkut.. en varmaan ikinä.

Kaupoilla ei ollut kuitenkaan aikaa pyöriä liian kauaa, sillä olimme kutuneet vastakihlautuneen pariskunnan saunomaan ja paistamaan makkaraa. Oli kyllä kiva viettää rentoa iltaa heidän kanssaan.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0