Ryvettyäni lyhyesti jossain itsesääliä muistuttavassa, palasin taasen normaaliksi. Oli varmaan joku kuukauden kierron keskivaihe mikä iski mielialan tosi alhaalle.
Nyt on taas puhtia treenaamisessa. Tänäänkin salilla sain tehtyä yllättävän hyvän setin. Ihan normisetti, mutta sen sijaan, että olisi tehnyt jokaista liikettä kahden sarjat, tein kolme. Oikein jeesch. Olin aamulla elätellyt toiveita siitä, että tänään saisi kokeiltua hieman isompia painoja, mutta koska mun henk kohta sparraaja ei tullutkaan tänään salille, nii päätin puhista tavallisilla painoilla. Eipä mun tämän päivän ohjelmaan olisivatkaan pysty- ja penkkipunnerrukset kuuluneet.
Heiaheia on kiva, jos joskus tuntuu, että olisi ollut jotenkin laiska tms, niin sieltä kun katsoo, niin jo alkaa mieli parantua. Ihanan värikästä.. monipuolista siis.
Tällä viikolla on varmasti vielä paljon monipuolista liikkumista edessä. Huomenna taitaa mitä todennäköisimmin olla lepopäivä (jo toinen tällä viikolla .P), koska menen vanhimman ystävättäreni kanssa pelaamaan bingoa :) Mieltsiä, enpä ole aikaisemmin ollut. Perjantaina taasen toivon meneväni zumba-ystävättäreni kanssa salille.. joko ihan vain salitreeni tekemään tai sitten jollekin ohjatulle tunnille.
Lauantaina toiveisiin kuuluu aamucrossing.. tai ainakin käyn tekemässä salitreenin, ja lauantai-iltapäivällä taidamme taas suunnata kiipeilemään :)
Nyt on taas sen verran positiivinen fiilis. Meidän pikkuisen kanssa menee taas mukavasti. Välillä tuntuu, kuin ei olisi mitään kontrollia tuohon pikkuiseen (ok ok liioittelua, ainahan se tottelee), mutta tuntu kuin koira vetäytyisi pois .. omiin oloihinsa. Nyt Mimi on taas ollut oma ihana itsensä. Nukkumaan mennessä syöksyyn sänkyyn ketun kanssa.. ja tykkää metsestää mun jalkaja peiton alta :)
Ehkä aurinko on piristänyt koiraakin. Se oli tänääänkin niin ihanan tomera iltapäivälenkillään <3
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti