suru

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.

Tänään oli rankin päivä varmasti yli kymmeneen vuoteen. Kävimme hautaustoimistossa, valitsimme papalle kukat, arkun, kaiverrukset hautakiveen..ajoimme saattueessa sairaalaan, loimme viimeiset katseet pappaan, ajoimme hautausmaalle, jonne jätimme arkun ja papan.

En ollut osannut kuvitellakaan sitä kuinka raskas päivä äidilleni olisi. Istuimme siskon kanssa äidin molemmilla puolin, pidimme äitiä käsistä kiinni, halasimme ja lohdutimme.

Noudettaessa vainaja kappelista, on mahdollista vielä jättää viimeiset jäähyväiset ..tai luoda viimeiset katsaukset vainajaan. Mietimme pitkään, että haluammeko tehdä sen. Aluksi olimme kaikki naiset sitä mieltä, että haluamme säilyttää muiston elävästä papasta. Isän mielipide oli kysymättäkin selvä. Ollessamme sairaalan kappelissa äiti kuitenkin muutti mielensä. Aluksi kuului vaimeaa itkua, joka muuttui lohduttomaksi hyvinkin pian. Sen enempää miettimättä painelin kappeliin lohduttamaan äitiä. Isä ei tässäkään vaiheessa reagoinut mitenkään, ei lohduttanut äitiä.. nothing.

En ole aikaisemmin nähnyt kuollutta. Hautaustoimiston ihminen sanoi, että vainajan katsominen voi jopa lohduttaa, sillä vainaja on levollisen näköinen. Niin, jotenkin se mikä oli arkussa.. ei näyttänyt papalta, näytti vieraalta, en tiedä oliko kasvoja meikattu jotenkin, ainakin tukka oli siististi.. mutta iho näytti hassulta, siinä oli vielä jonkin harson jäljet.

Silitin papan päätä viimeisen kerran.

Ajoimme ruumisauton perässä hautausmaalle. Ruumisautoon oli laitettu pieni Suomenlippu liehumaan.

Onneksi kävimme tämän jälkeen erään lähellä asuvan sukulaisen luona kahvittelemassa, joten saimme ajatukset hieman irti aikaisemmasta, saimme kaikki tilaisuuden rauhoittua. Oli oikeastaan varsin rattoisaa olla kylässä, kummallista. Aikaisemmin tällaiset sukulaisvierailut ovat olleet niin .. pakkopullaa.

Kahvittelun jälkeen kävimme vielä katsastamassa muistotilaisuuspaikan, miettimässä ruoat ja kävimme mummon haudalla katsomassa millaiset kirjoitukset kiveen oli jo tehty, halusivat hautaustoimistossa mielipiteen siitä, miten papan kirjoitukset toteutettaisiin.

Kotona kaivauduin avokin kainaloon, kerroin kaiken ja itkin pitkään.