sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

to do

Rakastan erilaisia to do-listoja, minulla on tapana tehdä niitä aina hyvissä ajoin ennen erinäisiä tapahtumia, matkoja, juhlia ja kiireisinä aikoina töissä myös. Niillä saa sen tunteen, että hallitsee asioita.

Eilen sitten tajusin illalla, että hemmetti, me olemme lähdössä huomenna reissuun, enkä ole tuhlannut oikein puolta ajatusta sille mitä otamme mukaan jne. Sen verran reissuun on valmistauduttu kyllä, että kävimme ostamassa kylmälaukun, picnkic-laukun, haimme makuupussit ja vesikanisterit. Mutta muuten. Tämä on niin vastoin sitä, miten tavallisesti toimin.

Eilen illalla sitten yhtäkkiä tuntui, etten osaa seisahtua, mielessäni juoksin pientä ympyrää, tuntuu kuin olisi pääni sisällä jahdannut häntää. Ahdistus kävi niin suureksi, etten osannut toimia enää järkevästi. Sanoin avokille, että on omituinen olo, "no miten omituinen".. "no tällainen, ja irvistin.." sitten vähän ajan päästä jatkoin taas edestakaisin ravaamista kotona.

Sitten tuli sellainen olo, että oli pakko käpertyä avoki syliin, leikin sen sylissa laiskiaista tai vastaavaa. Olo ei helpottunut. Sanoin, että happi loppuu päästä, tuntuu että pää on tosi kevyt.

Avokki otti pari tyynyä, asetti ne lattialle, ja siinä me makasimme olohuoneen lattialla pitkään, kunnes mun olo alkoi helpottua. Ilman tuota olisin varmaan mennyt pitkin seiniä koko illan ja loppujen lopuksi saanut massiivisen paniikkikohtauksen.

Nyt on matkatavaralista tehtynä :) Osa kamoista pakattuna, videokamera lantingissa jne jne.. saappaat puuttuu, mutta kyllä meidän omalta mökiltä löytyy sellaiset meille molemmille.

Oon aikas intona siitä, että menemmä juhannukseksi meidän mökille :) Laatuaika kahdestaan tulee varmasti tarpeeseen, kun vietämme ekaksi pari yötä avokin vanhempien luona ja tämän jälkeen menemme mahdollisesti avokin kummivanhempien luokse.

Olen varannut Mäntylän meille neljäksi yöksi, mutta katsotaan miten siellä viihdytään, tai no .. sanomatta selvää, että mä olisin siellä vaikka kuukauden, mutta katsotaan miten avokki viihtyy.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0