Tänään vastoin suunnitelmia en mennytkään kauhealla kiireellä salille. Oli kyllä tarkoitus, mutta tarkempi tämän päivän crossing tarjonnan tarkastelu paljasti karun totuuden, siellä ei ollut sitten kuitenkaan mitään sellaista minkä takia olisi halunnut lähteä, Olisin ehkä ehtinyt 35 min basiciin, mutta pyöräily sen takia salille ja takaisin ei oikein vaikuttanut mielekkäältä. On myöskin hyvä säästellä vähän reisiä, kun huomenna olen suunnitellut meneväni pro tunnille :)
Alkuperäinen suunnitelma koira äkkiä ulos pissalle ja sitten pää kolmentana jalkana salille vaihtui rauhalliseen kävelyyn koiran kanssa ulkona. Mentiin reittejä mitä ei oltu aikaisemmin pikkuisen kanssa menty, samoiltiin metsässä, leikittiin lehdillä ja haisteltiin uusia paikkoja.
Kävelyteiden varrella lehdet olivat jo likaisen keltaisia, mutta kuin salaa puikahdettuamme metsään, sieltä löytyi kokonainen keltaisten vaahteralehtien valtakunta.
Harmillista, että ne kuvat, missä keltaisuus olisi näkynyt kauniisti, menivät pilalle kun siinä keskellä on tärähtänyt koira :D Hämärtyvä ilta loi omat haasteensa valokuvaukseen.
Nyt voisi alkaa valmistua tekemään kotijumpan :)
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti