Synninpäästö

Tänään terapiassa tuli puitua tätä erästä henkilöä, kenen mm päihdeongelmat ovat vaivanneet mieltäni.

Perjantaina kyseinen henkilö avautui jälleen kerran touhuistaan, tällä kertaa niin shokeeraavilla asioilla (en halua edes kirjoittaa niistä), että minulla meni se raja rikki, mitä pystyn kuunnella. Usein pystyn asettua toisen sijaan, ja miettiä mitä toinen voisi ajatella toimiessaan jollain tavalla. Mutta nyt.. en pysty.. enkä halua.

Pohdin pitkään, että sanonko tälle henkilölle, että en halua kuulla näitä juttuja, enkä varsinkaan olla ko henkilön kanssa missään tekemisissä. Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että eväisin apuni (ei tarkoita, että kuvittelisin liikoja itsestäni) häneltä. Kuka minä olen sanomaan, milloin toinen ei ansaitse apua? Mitä jos minulle olisi sanottu, että en auta .. en kuuntele.

Terapeutin kanssa asiasta jutteleminen auttoi. Terapeutti sanoi, että ei ole väärin sanoa, että tässä menee raja, en pysty auttaa, haluaisin, mutta en vain pysty. Hän neuvoi pari tahoa, joihin voisin tämän henkilön töniä. Tosin.. tämä henkilö sanoi viimeksi, että miksi hän menisi minnekään muualla juttelemaan, koska voi jutella minulle. Tuntui jotenkin vain, että häntä ahdisti niiden asioiden pitäminen sisällä, ja vain sysäsi ne minulle. En ole pystynyt lopettaa niiden asioiden ajattelua. Sen verran järkyttäviä tekoja toinen on tehnyt.