hopeakehys

Jahas, ei tästä taudista päästykään tahdonvoimalla yli. Alkoi tänään terapiassa naurattaa oma raihnauteni. Vaikka rauhallisesti höpöttelinkin, niin silti tunsin hengästyväni puhumisesta. Terapeutin "diagnoosi" on kurkunpääntulehdus tai joku virustauti. Äänikin alkaa kadota, heh .. hyvä syy sitten olla ottamatta asiakaspuheluita töissä vastaan, ja voin keskittyä työntekoon. Se hopeakehys.

Töissä menee superisti, tästä viikosta eteenpäin työtoimenkuva helpottuu. Jotenkin sitä on tullut vain haalittua paljon töitä. Ei toki, varmasti edelleen tulee tehtyä vähän pidempiä työviikkoja kuin mitä olisi suotavaa, mutta ei sentää enää niin paljoa överiä tule tehtyä kuin tähän asti. Kaikista tärkeitän on se, että pääsen kehittämään omaa osaamistani töissä, pystyn keskittyä siihen missä eniten haluan tällä hetkellä kehittyä. Ihanaa. Tuntuu että suuri paino olisi otettu harteiltani pois.

Nyt kun kerran tänään en suunnannut seinille, niin voinkin keskittyä opiskeluun. Edellisten lähipäivien oppimistehtävä odottaa tekemistä.. jos sen kimppuun sitten .) Noi koulutehtävät tuntuvat hieman .. hmm.. ei niin koulutehtäviltä. Kokeillaan jos lasillinen punaviiniä auttaisi inspiroitumaan, pari sivua tiukkaa asiaa kirjoitettavana :P 

Tänään .. oli hetken perhosia vatsassa, vaikka  aluksi olinkin kauhusta kankea. Onneksi avopuoliso taipui halimaan .. ja jopa kaappasi syliin sängylle. Tiedättekö sen hetken, kun ehtii innostua, suunnitella kaiken uusiksi, kunnes sitten todellisuus lämähtää päin näköä? Onni onnettomuudessa tässäkin asiassa.. ehkä. Pistää miettimään vain, että onko omassa elimistössä jotain sellaista miksi pitäisi ehkä käydä lääkärissä.