sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivää

Tänään oli aikainen herätys, vietimme isänpäivää vanhempieni luona brunssin merkeissä. Brunssin oli tarkoitus alkaa vasta klo 11, mutta minulla oli aikainen herätys. Nousin varhain kantaakseni korteni brunssikekoon, leivoin mustikkavalkosuklaamuffinsseja. On aina niin kiva viettää aikaa koko perheen kanssa, sisaruksia osaa arvostaa nykyään enemmän kuin pienenä, kun piti jaksaa huone siskon kanssa.. tai matkustaa takapenkillä pikkusiskon ja -veljen kanssa.



Vanhempien luota pyyhälsimme omaan kotiin siivoamaan. Tulevat appivanhemmat oli kutsuttu meille isänpäiväkahville, jottei avopuolison tarvitse niin kauheasti tänään reissata. 

Avopuolisolla on edelleen varsin hyvä olo, edelleen odotellaan molemmat sitä kauheaa kipua. Miten voi tuollaisesta operaatiosta selvitä pelkällä buranalla? Onnekas :)

Mulla tuntuu olevan vaikeuksia..  on niin kova ikävä halia ja puristella avopuolisoa. Yleensä sitä voi halata, puristella tai kutitella aina ohimentäessä.. tai toinen kaappaa ja heittää sängylle.. tms. Nyt ei voi tehdä mitään noista. Aivan kauheaa. 

Enemmän mä ajattelin itseäni rassaavan sen, että nyt mun harteilla on kodin siivoaminen, kaupassakäynnit, koiran ulkoilutukset jne.. mutta ei mua ole noi asiat vielä haitanneet yhtään. Tuleepahan hommat hoidettua niinkuin itse haluan :P Kontrollifriikki kun olen.

Asiasta ihan kukkalaatikkoon.. tuossa jokin aikaa sitten kävin farkkuostoksilla, kun olin aivan varma siitä, ettei nykyiset vaatekaapissa olevat tavoitefarkkuni mene jalkaan. Mähän täälläkin uhosin, että nyt on taas muutamat farkut kirpparilel. NOH! Tänään kokeilin ihan huvin vuoksi eräitä tavoitefarkkujani.. niin ne sujahti jalkaan, meni vaivattomasti kiinni, en pursua niistä mistään kohtaan yli.. ja ne näyttää superhyvältä mun päällä. Mieltsiä!Mä oon kyllä kovasti tyytyväinen itseeni.. oon tehnyt kovan työn.. ja olen millien päässä omasta tavoitteestani.

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Wow Mahtavan näköinen brunssi. En tajunnut että teet sen kotonasi ja ihan itse. Luulin vain että teet niitä muffinseja. Olet loisto tyyppi ja vieraat olivat onnen pekkoja!!

-didi- kirjoitti...

Siis vanhempien luona :) Pikkusisko teki bagelssit. Mutta joo, tuli taas järjestettyä kunnon feast perheelle :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0