pikkuinen yövieras

Eilen pitkä odotus palkittiin, kummipoika tuli meille hoitoon. Eilen ei ehditty sitten enää puistoon eikä pidemmälle kävelylle, mutta kivaa oli silti. Yhdessä syöminen oli hauskaa. Oli sellainen olo, että kokoonpano oli varsin luonteva. 

Tuli sellainen olo, että tällaista se meillä pitääkin olla. Kuten olen monesti kirjoitellut, olen hieman jopa friikkaillut sitä... onhan tuollaisen pikkuisen vaativa huomio hieman pelottavaa, kovasti yritin kokata ja vahtia pikkuista samanaikaisesti. 

Pikkuinen oli reipas, ei jäänyt itkemään. Itku tuli vasta iltapalan jälkeen, kun poika oli väsynyt. Iltatarinan jälkeen nukuttiin sikeästi melkein aamukahdeksaan asti.

Tänään sitten aamupalan jälkeen leikittiin. Miksiköhän kaikki nappulat ovat niin mielenkiintoisia. Kuvassa näkyy meidän digiboksi, siihen laitettiin paastari off/on -nappulan päälle, koska muuten sitä piti painella koko ajan.

Ennen puoltapäivää suuntasimme vielä läheiseen puistoon keinumaan ja laskemaan liukumäkeä. Liukumäki ei ihan vielä auennut ihanuudessaan pikkuiselle, mutta keinuminen tuntui miellyttävään. Melkein kolmen vartin leikkimisen ja keinumisen jälkeen äitini saapui vielä paikalle, joten nappasin koiran kotoa ja lähdimme nelistään kävelylle.

Aika pikkuisen kanssa menee niin hurjan nopeasti, on sellainen olo, ettei hirveästi kuitenkaan ehditty touhustaa yhdessä. Ensikertaa odotellessa.

Taas koti tuntuu tyhjältä, sitä melkein odotti kotiintulessa kiipeilemästä pikkuisen seisovan olohuoneessa veikeä hymy huulillaan. Työhuoneessa on vielä pinnasänky, joka tuotiin tänne lainaan vanhempieni luota... koti tuntuu tyhjemmältä tyhjän pinnansängyn kanssa.