torstai 29. maaliskuuta 2012

pikkuhiljaa paremmin

Pari päivää on mennyt aivan horkassa. En osaa vain olla kotona, parin päivän jälkeen siivoaminen alkaa maistua jo puulta. Pari iltaa on mennyt vain maaten ja tuijottaen ei mitään, välillä sain vähän skarpattua ja puuhastelin viherkasvien kanssa, mutta pääasiallisesti tuntuu kuin joku olisi vätänyt kaiken ilo pois.

Edes toissapäivänä iltajumppa kotona ei piristänyt tarpeeksi. Tänään oli erilainen olo, kotijumppa piristi ja nyt on aikaansaavampi olo kuin pariin päivään.

Nappasin vanhempien luona käsipainot. Tuollaiset voisi hankkia omaankin kotiin.


Tuunasin parista rahista ja jumppamatosta penkkipunnerruspaikan :P


reiden- ja lantionnosto 4 x 15
tasapenkki kp 4 x 12 á 10 kg
vipunostot maaten, 3 x 20 á 5 kg
pystypunnerrus käsipainoilla 2 x 8 á 10 kg
ranskalainen punnerrus kp 3 x 12 á 5 kg
hammer 3 x 20 (10 per käsi) á 7,5kg
kyljet á 3 x 15 á 10 kg
crunchit kuntopallolla 4 x 15

Tää linkkaaminen käy niin kovasti itsetunnon päälle.. ja tappaa mun mielialan.. eikä se tee hyvää paranevalle polvelle. Polvi on alkanut taas särke ja muuttunut jäykäksi. Ei kiva.

Olen aivan innoissani huomisesta, menen taas sovittamaan hääpukua, pikkuveli tulee jälleen mukaan. Illalla ystäväni S tulee viettämään iltaa luokseni. Askartelemme hääjuttuja, teen paikkakortit .. ystävä tekee hääkutsut. Aiomme tehdä myös jotain tosi noloa :D Vuokramme (vaikka minun tekisi kyllä mieli ostaa) viimeisin Twiligt-elokuvan.. iiih!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

uusi perheenjäsen

Nappasin tänään ruokakaupasta meille uuden perheenjäsenen.


Eipä ole koskaan ollut tuollaista, toivottavasti kestää pidempää kuin bonsai :P Bonsai kesti reilun vuoden.. sitten en vaan viitsinyt hoitaa sitä.

Paketin mukaan palmuvehka viihtyy huoneenlämmössä puolivarjoisessa ja tai varjoisessa paikassa ja suoralta auringonpaisteelta suojassa. Kasvia kastellaan haalealla vedellä kohtuullisesti (mikä ihmeen kohtuullisesti?) kesällä kerran viikossa ja talvella kahdesti viikossa. Kasvualustan pitää antaa kuivua kastelukertoja välillä. Suositeltavaa on pitää kasvi ruukussa joka on vähän nafti, ja puolen vuoden jälkeen hankinnan jälkeen tuo pitäisi sitten vaihtaa vähän isompaa ruukkuun. Pitäisiköhän laittaa kännykään muistutus?

Nyt olen muutenkin saanut jonkinlaisen "herätyksen" viherpiiperöintiin. Näemmä pistokkaisiinikin on alkanut tulla juuria. Kivaa, pian saan istuttaa noi multaan. 


Olin hetken aivan maani myynyt täällä kotona, sain kyllä tehtyä reilun tunnin kotijumppaan, mutta mieliala oli silti aivan maassa.

Tehtyäni avopuolisolle ruokaa ja saatuani kasvit kuntoon, ja peiteltyäni viimeimmät kylvökseni elmukelmulla (tuntuu, että aikaisemmin kelmuttamani kylvökset pukkaisivat jo parin päivän jälkeen pientä vihreää mullan alta) siirryin pääsisäitouhusteluun.

Olen optimisti, toivon muutaman virpojan eksyvän tulevana sunnuntaina ovemme taakse. Pääsiäispussien tekeminen oli muuten erittäin tarkkaan touhua, jokaisessa pussissa on yhtä monta samanväristä karkkia :)

Laitoin myös ensimmäiset pääsiäiskoristeeni esille.

Kävin tänään metsästämässä pajunoksia. Oli aika hazardia touhua, lumi upotteli, eikä jalka oikein tuntunut pitävänä siitä. Huomenna aion delegoida homman äidilleni, tahdon lisää oksia kotiini :) Tuo määrä ei tee kuin vasta vihaiseksi.

Ihanaa kun saa .. ja ehtii touhustaa :)

uutta pottaa

Ulkokiipeilykausi olisi varmaan aika piakkoin korkattavissa. Ulos en vaan lähde ilman kunnon suojausta. Tällä mun tuurilla onnistuisin varmasti saamaan jonkin tukin / lohkareen päähän jos olisin ilman kypärää liikkeellä.

Huomenna voisi käydä katselemassa tällaista varuste.netissä

Petzl Elia


Alan pikkuhiljaa hyppiä seinille kotona, kolme päivää ilman liikuntaa takana. Onneksi osaan pitää itseni kiireisenä.. ihan vain kotona makaaminen olisi kauheinta ikinä (mitenköhän sitä nuppi kestäisi jos olisi raskaana ja vuodelevossa?!).

Tänään on varmasti "pakko" hapottaa vatsa ja selkälihaksia kotona.. ja jos vaikka saisin lainattua käsipainoja, niin saisin tehtyä vähän muutakin jumppaa. Nyt ei onnistu ihan jumppakuminauhojen käyttäminen, koska se vaatii jalkoja ja tasapainon pitämistä :/

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Reel Rock Tour

Tänä viikonloppuna ollaan keskitytty mentaaliharjoitteluun.


Olemme väijyneet sekä vuoden 2010 että 2011 Reel rock filmit. Jännittävää, huimapäistä .. mielipuolista. Boulder- ja köysipätkät sai kädet kostumaan, mutta osa pätkistä oli niin hurjia, että ne oli katsottava sormien lävitse.

Lisää viherpeukalointia

Eilen jäi putki päälle. Haettiin avopuolison kanssa Anttilasta hieman lisää siemeniä, istutusruukkuja, multaa ja hieman pääsiäiskoristeita.

Kokeilen jos saisin edes tomaatit itämään vähän. Kesällä parvekkeella pitäisi olla mukavan lämpimät olot tomaateilla.


Rairuohoa tuikkukipoissa... 


Laitoin viherkasveihin ravinnetikut ja vaihdoin yhteen kukkaan mullat ja laitoin sen isompaan ruukkuun.


Olen ihme kyllä saanut kukkani pääsääntöisesti pidettyä hengissä, mutta kauheasti ei ole kasvit saaneet kokoa tms, joten ajattelin mullanvaihdon ja lannoituksen edesauttavan kasvua.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vuoden ensimmäiset viherpeukaloinnit

On kauhean vaikea olla tekemättä mitään. Tänään innostuin istuttamaan yrttejä ja rairuohoa.


Jokaisen pro-viherpeukalon työväline.. ikean hiekkakauha :D 


Istutin rairuohoa sekä isoon ruukkuun, lautasella että pariin tuikkukippoon. Tuli inspis, että voisi laittaa useampaankin tuikkukippoon rairuohoa, siitä saisin kivan asetelme esimerkiksi televisiopöydän päälle. 

Laitoin myös parit pistokkaat. Oluttuopissa on bambu ja iittalassa on tuota . jotain vihreää. En tiedä lajiketta.


Jäi sellainen tunne, etten saanut tyydytettyä kaikkea viherpeukalointihaluani. JOS huomenna avopuoliso suostuu lähteä kanssa Kodin Ykköseen, niin sitten voisin hankkia hieman lisää siemeniä. Viimevuonna viherpeukaloinnit jäivät tosiaan sen takia, kun huhti-ja toukokuu tuli vietettyä poissa kotoa, en kokenut mielekkääksi kasvatella taimia muiden kodeissa.

Tänään ei suostuttu mua lähteä viemään minnekään, ollaan vaan oltu hissukseen kotona. Tosin.. tuntuu, että täällä on enemmän vaaroja kuin julkisissa paikoissa. Täällä on epähuomiossa istuttu mun murtuneen varpaan päälle ja Mimi aamulle herätti hyppäämällä jalan päälle.

ja taas.. rikki

Tänään opittua: flipflopit eivät ole asialliset jalkineet varmistaessa liidiiä. Siinähän voi murtua vaikkka varvas jos kaveri tippuu ja varmistaja singahtaa ylös kohti seinää.


Näin siis tapahtui tänäänä minulle. Mitäs tässä, 2-3 viikkoa pitää teipata pikkuvarvas ehjään varpaaseen kiinni. Pikkurilli vääntyi luonnottomaan 90 asteen kulmaan muihin varpaisiin verrattuna,  vähän aikaa mietin, että mitäs tässä tekis, taitoin varpaan takaisin normaaliin asentoon ja laskin kaverin alas.

Aivan varmistajan oma vika, ettei ollut varusteet kunnossa, se on selvää, että kiipeilijä voi kiivetessä tippua.  Oli kyllä kiva, että ystäväpoika lähti viemään lääkäriin, piti seuraa ja vei vielä kotiin.

Ennen loukkaantumista oli aika mahtavat kiikut..  tuli liidattua uusi 6a :)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kehonkoostumusanalysissa, 1 vuoden tulokset


Tänään kävin puolivuosittaisessa kehonkoostumusanalyysissa.


Pituus 167
Paino , 65,4 kg 65,7kg,  63,1kg
Painoindeksi 23,5 , 23,6,  22,6


Kehon rasvaprosentti  21,9 % 23,7 % 24,8 %
Perusaineenvaihdunta 1520 kcal , 1498 kcal ,1432 kcal
Kehon nesteprosentti 57 %, 55 %, 55 %
Viskeraalisen rasvan arvo 1, 2, 2
Oikea käsi - rasva% 25,3 % , 24,9 %  26,8 %
Oikea käsi - lihasmassa 2,2 kg, 2,3 kg, 2,1kg
Vartalo - rasva% 17,6 % 19,6 % ,21,4 %
Vartalo - lihasmassa 27,7 kg  27,2 kg, 25,7 kg
Vasen käsi - rasva% 26,7 % 26,1 %, 26,9 %
Vasen käsi - lihasmassa 2,2 kg , 2,2kg , 2,1 kg
Vasen jalka - rasva% 26,3 % 28,9 %  29,2 %
Vasen jalka - lihasmassa 8,2 kg 7,9kg , 7,5 kg
Oikea jalka - rasva% 27,7 % 29,8 %, 29,7 %
Oikea jalka - lihasmassa 8,2 kg, 8 kg,7,6 kg

Testi kertoi sen mitä olin ounsatellutkin, ruokailut kohdillaan.. liikunta kans, tasapuolisesti kehittyy molemmat puolet kehosta.

Kehon nesteprosentti oli kohollan (kuten mielestä on nyt painokin) alkavien kuukautisten takia. Jaloissa ja keskikropassa on tapahtunut paljon kehitystä, vuoden aikana lihasmassa vartaloon tullut 2 kg lisää.. ja rasvaa on palanut 2,9%. Kehon rasvaprosentti on tippunut vuodessa 24,8%:sta 21,9 %:iin.

Sain pt:ltä kauheasti kehuja. Ruokavalio ja ruokailurytmit käytiin läpi, kaikki on kunnossa.

Lokakuun 2011 kohonkoostumusanalyysini

torstai 22. maaliskuuta 2012

treffit hääsuunnittelijan kanssa

Taas on pari asiaa löyty lukkoon häiden osalta, aikataulut alkaa hahmottua, tarjoilu, kattaukset, lasten viihdytys, juomapolitiikka jne jne


Vähän piti pistää suunnitelmia uusiksi, joudumme näillä näkymin luopumaan mm hääkarkkibuffetista.. ja ihanista saksalaisista joulukekseistä kakun kylkiäisenä. Positiivista on, että kakun suhteen on aika vapaat kädet, kuhan ei nyt mitään supermonimutkaista keksitä pyytää. 

Bestmanille ja kaasolle on ilmoitettu runko mihinkä voi sitten alkaa häiden ohjelmaa laatia, jos he jotain spessua haluavat keksiä. Hääyön ääniä- tms leikkejä ei oikein halua.. jotain oikeasti aidosti viihdyttävää.

Hurjan jännää. Häihin on enää vähän päälle 2kk. Pikkuhiljaa EHKÄ EHKÄ EHKÄ voisi harkita ihan kokonaan itselle uuden nimen ottamista, mutta .. katsellaan. Vahva suosikki on edelleen tuo yhdistelmä, vaikka se on aika kauhea .. pitkä.. vaivalloinen kirjoittaa. Olisihan se kiva, että perheessä kaikilla olisi sama sukunimi.

Tänään "tonttuilin lähialueella.


Tänään tassuttelin suurinpiirtein saman reitin, mikä tuli taaperrettua ystävättären kanssa tiistaina. Tänään tuli mitattuakin matka, alkuperäinen arvio 10 km olikin 9,5 km. Aikaa tänään matkaan meni 1h24 min.. kun tiistaina aikaa kului peräti vartin verran enemmän.

Kävelylenkit tuntuu kauhean kivoilta, vaikka ovatkin aikaaviepiä. Mutta mikäs tässä lomalla ollessa ja musiikkia kuunnellessa.

Nyt olisi vähän inspistä jatkaa paikkakorttien näpertelyä. Meidän 75 vieraan määrä on jotenkin tosiaan kasvanut jo päälle sataan. Iik! 

Tänään on myös ihan eritavalla hereillä kuin eilen tai tiistaina. Loma on tainnut olla paikallaan, kun on uni tullut parina päivänä niin aikaisin. Nyt askarteluiden kimppuun.

ensimmäinen lomapäivä takana

Ensimmäinen lomapäivä oli kaikenkaikkiaan onnistunut, treffasin ystävätärtä ja tämään pienokaista sekä vietimme erittäin onnistuneen päivän seinillä.

Avopuolison kiipeilyt menivät paljon paremmin kuin mitä avopuoliso uskalsi odottaa. Avokki oli erittäin varma hänen kiipeilynsä jäävän puolikkaaseen neloseen. Hienosti nousi nelonen, hän jopa kakkosteli 5c:tä, ja varmistin kerran liidiä. Aivan superia. Kaveripoika T sai avopuolisosta paljon enemmän irti, kuin mitä olisin yksinäni avopuolisosta saanut. T on aivan mieletön tsemppaamaan.


Oma kiikut ylittivät odotukset, puhasta kutosta, ja kakkostellen 6b+ kerran tullen köyteen, juuri ennen viimeistä moovia. Minua vähän nolostutti se, millaisella ähinällä noita reittejä tuli noustua. Jotenkin on vain päästettävä se ääni aina moovien välillä, vähän sama juttu kuin joskus keihäänheitossa, se karjasu vaan auttoi keihästä pidemälle :P Nyt se auttoi mua nousemaan reitin, mitä en kuvitellut pääseväni alkua pidemmälle.

Aika hassua muuten, kauhean "kosteat unet" ma-ti välisenä yönä.. heräsin kädet märkänä :P Olin varmaan kiipeillyt unissani koko yön :D

Toinen lomapäivä starttaa, nyt sämpylöitä leipomaan.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

vihdoinkin!

Tätä päivää on odotettu toukokuusta, avopuoliso pääsee vihdoinkin mukaan seinille.

Tänään alkoi LOMA! ke -su .. mutta loma silti. Kalenteri on jo aika täynnä ohjelmaa. Kohta ystävätärtä moikkaamaan.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

mieletöntä

Taas lyhyestä virsi kaunis, tietää kiivenneensä oman jakamisensa äärirajoilla, kun 5b/c:n reitillä käsi ei vaan enää nouse.. :D 28m:n kohdalla Rocktopialla ei pystynyt enää nostaa kättä, oli pakko tulla köyteen. Reitti ei ollut pelottava eikä vaikea, mutta reilun 3h:n kiipeilyn jälkeen käsistä oli vaan paukut loppu. Sunnuntain kiipeilytkin paino vielä käsissä.

Toivottavasti tänään kevyt kävely auttaa palautumaan.. käsille lepoa siis tänään. Huomenna uudestaan seinille, mutta voi olla, ettei 6b nouse puhtaasti vielä ylihuomenna.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

ihmeitä tapahtuu

Enpä olisi vielä pari viikkoa sitten tuon polven takia voinut kuvitella, että pääsisin näin hyvin urheilemaan vammastani huolimatta.


Tänään yllätyin vielä entisestään seinillä. T:n kanssa kavuttiin pari 5c:tä. .negoja 3D -seinällä, kaveri liidas ja mä kakkostelin. Vähän friikkailin välillä vaikeassa kohdassa, jos olisi pitänyt vasemman jalan varassa tehdä jotain. Tuli noissa 5c:n reiteissä köyteen kertaalleen.

Seuraavaksi seurasin T:tä 6b ja 6b+:n reitelle, molemmat reitit meni yläköydessä NIIN hyvin, että olisin melko luottavainen siihen, että puhdas nousu ei ole kaukana... yläköydessä tai kakkostellen, liidistä en mene lupaamaan mitään :) Kauhean kiva, ettei reitillä ollut yhtään liikettä, joka olisi tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta, mä oon kehittynyt.

Rocktopialla tuli noustua uusi reitti, mutta.. se oli niin nöyrä nousu, pelotti, nauratti.. friikkailin polven takia ihan hirväesti. Hyvä, etten lähtenyt liidaamaan ko reittiä.

Tuli muuten kavuttua minun "viholliseni" .. se yksi 5c joka liidaamalla jäi aina siihen tiettyyn kohtaan reitillä, se kohta jossain aina jäädyin. Tänään kakkostelin ko reitin superreippaasti ja puhtaasti (päivän ainoa puhdas nousu). Huomenna voisin liidata sen.

Olen NIIN fiiliksissä, ja kaikista parasta on se, ettei polveen edes satu kiipeilyn jäljiltä. Polvi oli jo aamusta tosi hyvä, eilinen kävelylenkki tuntuu jotenkin poistaneen sen kauhean jäykkyyden.

pääsiäistä odotellessa

Minulla on vähän pitkät piuhat, tajusin eilen, että pitkästä aikaa.. pariin vuoteen ainakin pääsen viettämään pääsiäistä omassa kodissa.. ja saan olla kotona myös täyttäessäni vuosia.

Kaksi vuotta sitten vietimme pääsiäistä sekä syntymäpäivääni vanhempieni luona asustellen. Olin myynyt yksiöni ja odottelimme nykyisen kotimme vapautumista. Viimevuonna syntymäpäivälahjani oli muutto pois kotoa putki- ja kylppäriremontin alta.
Ihanaa, tänä vuonna saan laittaa rairuohot ja koristellut pajunoksat omaani kotiini. Jos kerrankin joku eksyisi meidän oven taakse virpomaan. Olen jo suunnitellut kivat pussit virpojille... ja jos kukaan ei tule, niin onpahan avopuolisolla töihinviemistä.

Hyvät fiilikset .. voisi jopa selvitellä, että mitkä olisi sellaisia perinteisiä pääsiäisruokia. 

Pääsiäisruokia odottelessa.. maitorahkaa vadelmilla ja funlightilla.

perheaikaa koirapuistossa

Kaunis keväinen ilma houkutteli meidät lähtemään koirapuistoon. Pikkuinen pääsi toteuttamaan itseään. Avopuoliso onnistu upota lumeen, luoden kiva tunnelin koirapuiston penki alle. Vähän aikaa houkuteltuamme Mimiä menemään sinne, pikkuinen kaivoi ison tunnelin. Annoimme pikkuisen toteuttaa itseään juuri niin kauan kuin itse koki kaivamisen mielekkääksi.


Minä


Pikkuinen alkaa pikkuhiljaa hiffata noutamisen. Heiteltiin Mimille keppiä, ja vihdoinkin se alkoi hakeakin sitä. Tavallisesti Mimi on vain katsellut meitä "voit itse hakea kun heititkin" -ilmeellä.


Räyr!


Hempeilyä


Nyt meillä on taas pikkuinen unissajuoksija. Pikkuinen on ihan sippi. Ihanaa. Voin hyvällä omallatunnolla jättää koiruuden nukkumaan kotio ja itse suunnata seinille kaveripoika T:n kanssa. Avokki ei ehdi mukaan, hänellä oli iltavuoro.. eikä hän ehdi huomennakaan. Harmillista. Ehkä me sitten pääsemme vihdoinkin keskiviikkona pitkästä aikaa yhdessä seinille.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

kotona jälleen

Siirsimme taas kimpsumme ja kampsumme, olemme kotona jälleen. Ihanaa olla kotona <3 


Kamat on purettu, koti on siivottu, pari koneellista pitää pyöräyttää pyykkiä.

Tälle päivälle oli sovittuna kaveripojan kanssa juoksulenkki, mutta.. eihän tuolla mun polvella vielä juosta, niin juoksu muuttui kahvitteluksi ja mä kävin yksinäni tekemässä kävelylenkin Linkin Parkin soidessa korvissa. Minulle musiikki urheillessa on tärkeää, ja erityisesti tänään kaipasin jotain nopeatempoista, joka kannusti minut tehokkaaseen kävelyyn.


Tänään tuo Suunto taisi jopa näyttää oikeat sykkeet. Joululahjasykevyöni on alkanut temppuilla, pitää viedä laite huoltoon, kun siinä on tuota takuuta. On sen verran kuullut huonoa Suunnon sykevöistä, että en ala edes itse yrittämään sen korjaamista tms.

Toissapäivänä salilla crossatessa kauhealla vauhdilla sykemittari ilmoitti koko ajan sykkeeksi 84.

Kokeilin lenkin alkuun paria juoksuaskelta, mutta polvi ei tuntuntu niin luotettavalta, että olisi viitsinyt riskeerata juoksemalla yhtään enempää. Hassua, että nyt kävelyn jälkeen polvi tuntuu paljon aamua paremmalta. Lisää kävelyä vain sitten. Vesijuoksukin voisi olla sellainen, mikä auttaisi.

Polvi rutisee edelleen jäätävästi. Kaveripoikahan pelotteli että siellä olisi kierukat rikki, kun se pitää tuollaista ääntä... mutta sitten taas jutellessani asiasta pikkusiskolle rauhotuin. Samanlainen rutina hänen polvestaan tulee, se on sentään leikattu. Pikkusisko sanoi, että häntäkin alkuunsa inhotti ko ääni.. lääkäri oli sanonut, ettei suosittelisi hänelle enää juoksemista. Hyvin sillä polvella sitten kuitenkin on juostu mm maratoni :)

Kauhean helpottavaa, että tuosta äänestä/rutinasta huolimatta polvea olisi mahdollista käyttää normaalisti. Ehkei tarvitse sitten tuon äänen takia friikkailla huomenna seinillä. Laitan silti polveen siteen, en luota siihen, etteikö tällainen reikäpää muuten unohda varoa jalkaa.

Väsyttää kamalasti, olikin yllättävän stressaava viikkoa, vaikka sainkin pyörittää toimistoa yksin. Kovasti tekisi mieli alkaa vähän vääntää hääaskarteluita.. mutta katsotaan pysynkö hereillä. The Päivä lähestyy kovaa vauhtia, bestmani tuossa juuri kyseli meidän toiveista hääpäivään liittyen. Nyt on vielä sitä pikkusilppua kauheasti jäljellä. Onneksi minulla on lista tehtävistä asioista, niin ei tarvitse alkaa stressata kauheasti siitä, etteikö kaikki tulisi hoidettua.

lyhyesti

Tänään: kiva työpäivä, hääpuvun sovitusta pikkuveljen kanssa (btw. mun hääkengät sopii niin hyvin mun pukuun, ihana väriläikkä <3 ), ruokailu Swagatamissa Runergerginkadulla avopuolison ja pikkuveljen kanssa ja katsoimme juuri Driven ja herkuttelimme jädellä. Tänään oli tämän viikon herkkupäivä, koska huomenna menee hulinoiden .. ja sunnuntaina myös.

Viimeinen ilta talovahteina. Ihan kuin lomalla olisi ollut, kun työmatkat ovat olleen laittoman lyhyet :) Ensiviikolla on sitten oikeaa lomaa muutama päivä, pari päivää säästän häämatkaa varten, kun olemme reilun viikon reissussa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

kun harmittaa PALJON

Olin tänään kuin perseeseen ammuttu karhu. Yritin kevyesti tehdä jalkalihaksia. Reiden ojentajat meni kivutta, mutta erittäin omituisen rutinan säestämänä. Reiden koukistajassa en saanut edes yhtä liikettä tehtyä.


Ärsyttävää .. koska.. polveen ei sattunut ennen tiistain boulderointia, vaan kun piti käydä sitä yhtä 6a:ta kokeilemassa. Olen niin VIHAINEN itselleni. Täytyy toivoa, että toi särky menisi pian ohi.

Harmitti niin paljon, että hammasta purren estin itseäni itkemästä.

Treeni kokonaisuudessa

alkulämpö crosserilla

reiden ojentaja 2 x 30 5kg, 2 x 15 15kg
mave käsipainoilla  3 x 15 á 15 kg
push down köydellä 3 x 12 35kg
penkkipunnerrus tangolla 15 x 20 kg, 3 x 15 30 kg
dippi 3 x 12
vipunostot maaten 3 x 15 á 5 kg
reidennosto + lantion kohotus 3 x 15
hoover 3 x 30 s
kyljet 3 x 12 15kg

Sain tänään käsiin pt:n tekemän kiipeilytreenin.. kovasti olisi hinkua aloittaa ko treeni. Siinä olisi sitten moneksi viikoksi treenit mietittynä. Pt/valmentaja kyseli jo, että joko pystyy, mutta ihan vielä ei pysty lähteä noudattamaan treeniä, polven .. ja ehkä häidenkin takia. Jos häiden jälkeen vetäisi tuon rupeaman.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

keskiviikon hapotukset

Lyhyestä virsi kaunis, salitreeni meni tosi kivasti. Ei mitään överirankkaa treeniä, mutta olkapäissä tuntui kovasti autolle kävellessä

alkulämpö crosserilla

alatalja rusetilla 3 x 12 50 kg
ylätalja rusetilla 3 x 12 50 kg
haiuskääntö scott -tangolla 3 x 10 20 kg
pystysouto scott-tangolla 3 x 10 20 kg
vipunosto sivuille 3 x 10 á 4 kg
olankohautus 3 x 12 á 11 kg
hammerit 3 x 20 (10 per käsi) á 7 kg

reiden nosto + lantion nosto 3 x 15 (jalat irti toisistaan ja pitämättä mistään käsillä kiinni)
crunchit 3 x 30
kyljet á 3 x 15 15 kg painolla
selät 3 x 15 12,5 kg tangolla

Tänään on ollut ruma/läski -päivä. Piti taas ihan miettiä tovi, että mistä nyt tuulee. Samaa juttua Mappe funtsi.. on hienoa olla nainen ja olla hormoonien vietävissä, ovulaation aikoihin oon aina se lihavin ja rumin. Paino nousee aina ja tissit turpoa mahdottomiksi. Ehkä parin päivän päästä tulee taas tyytyväisyys omaan kroppaan .. tai tyytyväisempi olo takaisin.

Kaipaan kovasti hikiliikuntaa, toivottavasti lauantaina pystyisi jo vähän hölkkäillä.

back @ onnettomuuspaikka


Eilen tuli taputeltua taas otteita, mutta nyt boulderoidessa.  Tällä kertaa onnistuin pitämään itselleni tehdyn lupauksen helpoista reiteistä ja vain sellaisista nousuista, joista pystyin siististi kiivetä alas.


Kattoreitin kokeilua, tippuminen ei pelottanut, käsien iho oli jo vaan aika hellänä nelosen pokettireiteistä.


Tänään kädet kivasti hellänä, tuli taas puristettua otteita laittoman suurella voimalla. Vaikka kuinka yritti tehdä nousuja rauhallisesti, niin tuossa boulderoidessa tulee tahattomastkin väännettyä polvia. Ei varmaan tule hetkeen kauheasti boulderoitua, köydestä jos tippuu ei tarvitse pelätä tömähtämistä alas. En eilen uskalnut hypätä edes puolesta metristä.

Oli kyllä kaikenkaikkiaan superkiva reissä ystävättären, ystäväpoika J:n ja avopuolison kanssa. Avopuoliso ei kiipeillyt, hän keskittyi kuvaamiseen. Vähän hän yritti leukoja ja roikkumista.. aika hyvältä se mun mielestä näytti.. kyllä siitä vielä kiipeilijä tulee.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

mä oon back!

Tein tänään paluun seinille. Pelotti kamalasti. Kovasti oli pelko takamuksessa siitä, että onnistun vääntämään jalan seinällä .. tai että jalka jää kiinni otteeseen ja polvi vääntyy uudelleen.. tai tai tai .. polveen sattuu ihan muuten vain kiipeäminen.. tai .. jotain aivan kauheaa tapahtuu.

Pari ekaa nousua meni ihan kakat housussa, en meinannut millään uskaltaa käyttää vasenta jalkaa. Alkuperäinen suunnitelma oli kiivetä vain nelosen reittejä eikä missään nimessä liidata, kunnes sitten innostuin eräästä 5b/5c:n reitistä, joka meni yläköydessä aivan mahtavasti. Rohkaistuin hienosti noususta reitistä niin paljon, että päätin liidata sen :P Juuri näin. Nousut meni erinomaisesti, ei pelottanut sekunttiakaan. Ihan kuin olisin kiivennyt ko reitin kymmeniä kertoja aikaisemmin. Tuli myös taputeltua pari 6b:tä, 5a:ta jne..

Hassua, että jokin aikaa sitten opin kiipeämään niin, etten revi reittejä käsillä ylös, vaan käytän jalkoja.. tänään sitten tein osittain comebackin tuohon käsillä repimiseen. Eiköhän sitä pikkuhiljaa uskalla käyttää polvea, ja sitä mukaan kun kiertoliikke ei satu enää lainkaan, jää tuo repiminen.

Hyvä asia tässä on se, että nyt ymmärrän miltä avopuolisosta varmasti ensiviikolla tuntuu. Hän pääsee vihdoinkin seinille. Ihanaa! Ystäväpoika T oli ihanan kärsivällinen, vaikka friikkailin alkuusan aika paljon.

Bongasin Kiipeilyareenan shopin seiniltä Black Diamondin köysikasseja.. ja ostinpa sitten itselleni sellaisen. Onkin jo vähän kyllästyttänyt roudata köyttä ikean kassissa. 


Tästä ei nyt ihan nää mittaisuhteita, mutta kyllä tuo on ikeakassia kompaktimpi ratkaisu.


Raskaat harrastukset vaatii isot annokset ruokaa.. ommom. Suunnittelemani ruokavalioni on pitänyt hyvin.


Olen NIIN onnellinen tuosta kiipeilystä tänään.. meinasi tulla itku onnesta. Tauko oli sitäpaitsi tuntunut vaikuttaneen hienosti kaikkeen kiipeilyssä, kädet jaksoi ihan uudella tavalla ja crimpit tuntui vahvoilta.

Ah.. ja .. tuossa runeberginpäivän aikoihin olin ystäväpoika J:n kanssa köysittelemässä.. katselin meidän silloin kiivetyn reitin gredin muutetun 6a:sta 6b:ksi. Mähän oon jo kova :) Hitsi, sehän meni viimeistä otetta lukuunottamatta ihan uskomattoman hienosti ja puhtaasti. Hemmetin hemmetti :D

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

@ korjaamo

Kiva ilta takana, kaverin 30 vuotissynttärit olivat onnistuneet. Booli oli hyää ja ystäväni oli järjestänyt synttärisankariaiheista tietovisaa ja arpajaiset.

Sain kuin sainkin jostain itsevarmuutta laittaa keskiviikkona ostamani mekon päälleni. Oli aika foxy olo, mekko on jokaisen euron arvoinen.

mekko Tiger of Sweden, kengät Bronx

Edelleen itsevarma olo tulee, kun ei yritä liikaa. Usein jos käyttää tuntikausia hiuksiin ja meikkiin, niin jossain vaiheessa se menee yli/pilalle.. ja eikä sitä kuitenkaan ole tyytyväinen itseensä. Meikiksi riitti meikkivoide (yksi apteekin, aivan super), ripsari, kulmaväri, aurinkopuuteri ja poskipuna.

Sain hiuksiin aivan mielettömän tunteen, käytin joululahjaksi saamiaini Paul Mitchellin tuotteita. Tai no, hoitoaineena käytin Buzzadorin kautta saamaani Doven tehohoitoainetta.


Ikinä ei ole uloslähtiessä hiukset tuntuneet ja näyttäneet niin uskomattoman hyviltä kuin mitä ne eilen näytti. Hiukset tuntuvat vielä nyt aamulla uskomattomilta.

Korviin laitoin vielä eilen Lindexistä heräteostoksina hankkimani korvikset.

korvikset Lindex

Oli tosiaan kiva käydä ulkona, juoda hyviä drinkkejä ja lähteä hyvissä ajoin kotiin, välttäen krapulan. Tänään on lepopäivä, otamme avopuolison kanssa rennosti. Pakkasimme eilen tavaramme ja tulimme vanhempieni luokse talovahdeiksi, mukavaa vaihtelua olla isossa omakotitalossa, kun omassa kodissa neliöitä on 69. Tänään ohjelmassa on chilliä oloa ja saunomista.

Kovasti toivoisin huomenna pystyväni jo vähän kiipeillä. Huomaan hartioissa kahden viikon köysittelytauon. Hartiat alkavat pikkuhiljaa mennä kovasti jumiin aiheuttaen särkyä koko yläselkään. Eipä oo hetkeen ollut näin pitkää taukoa kiipeilystä.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

väsynyt koira

.. on onnellinen koira.

Tänään käveltiin pikkuisen kanssa töihin ja takaisin


Nyt tänään on ollut illalla tuollainen märkä rätti nojatuolissa <3 Ihana. Maistuiskohan tuolle kohta ruoka.. westienappuloita parmesanilla :)


Menomatka oli mitä hitain, 55 min työmatkaan mihin arvelin menevän 40 min... kotimatka onnistuikin sitten tavoiteajassa.

Oma kävelykin menomatkalla ei ollut maailman helpointa, polvi on jäykkä. Kotimatkalla huomasin, että hupsista, eihän tämä kävely tunnukaan enää. Hassua.

Kyselin yhdeltä toiselta polvilumpion muljauttajalta hänen kokemuksistaan. Kauanko kesti parantua jne. 1kk meni kuulema sauvoja kanssa!! ja 4 kk:n päästä pystyi kävellä kunnolla, jatkuvasti joutuivat poistamaan nestettä polvesta!! Eli, jos ja kun nyt viikon jälkeen tapaturmasta ei ole polvi ihan entiselläään, mutta pystyn kuitenkin kävellä ja liikkua noin suurinpiirtein, niin olen todella onnekas. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Mulla kotimatkalla sellainen ajatus mieleen, että hitsi kun ei pysty liikkua kunnolla.. mutta mitäs mä olenkaan tehnyt tällä viikolla..

ma: kotijumppa 1h15min
ti: sali
ke: monta tuntia kävelyä (kaupoilla..korkkareissa)
to: sali
pe: kävellen töihin ja takaisin..

huomiselle suunnittelen tunnin crossausta ja ehkä vatsoja. Sunnuntaina voisi levätä. Ja mä oon muka toipilas :D  Kaipaan kyllä kunnon hikiliikuntaa, mutta pakko tyytyä nyt tähän mitä pystyy tehdä.

torstai 8. maaliskuuta 2012

käsienhapotusyritys

Yritin tänään väsyttää käsiä, petyin kovasti kun palkkaripullo nousi niin kevysti.

alkulämpö crosserilla

push down köydellä 3 x 12 35 kg
dippi 3 x 15
pystypunnerrus 3 x 10 á 11 kg
tasapenkki käsipainoilla 3 x 10 á 11 kg
ranskalainen punnerrus 3 x 12 15 kg
punnerrus 3 x 10
reiden +  lantionnostot 3 x 20
hooverit 3 x 45 s
kyljet puoli 3 x 12 15 kg

..yritys tehdä selkälihaksia.. ei onnistunut, polvi ei digannut..

Hyvä pössis silti. Polvi karvan verran paremmin, kokeilin salilla puolapuilla kiipeämistä.

Yllättävän kiva olla kotona.. koti näyttää jotenkin kotoisammalta kuin aikoihin. Keittiö on viihtyisä.. makuuhuone näyttää kivalta. Hassua, että koti tuntui niin etäiseltä jonkin aikaa. Alkaa olla rauhallisempi ja seesteisempi olla.

Avopuolison kanssa ollaan saatu puhuttua ihanan paljon kaikista asioista.. ja tuntuu, ettei toisesta saa tarpeeksi <3

Hyvää naistenpäivää!



Muistakaa.. viikon päästä keskiviikkona on sitten se "miestenpäivä" ;)

vihdoinkin

Hääkenkien shoppailu voi olla yllättävän kallista, varsinkin samalla kun kiertelee kaikki ihanat kaupat läpi, eikä avopuoliso tai kukaan ollut mukana hillitsemässä. Kierreltävistä kaupoista saattaa löytyä jotain vallan muuta kuin kenkiä. Eilinen ei ollut mikään poikkeus.

Metsästäessäni hääkenkiä, etenin Kampin keskuksesta Sokoksen ja Stockmanin kautta kohti Ziota, tarttui mukaani "must have" mekko ..

kuvat: http://shop.tigerofsweden.com/item?lang=en&sku=S40808001
Tuo olisi tarkoitus pukea yllä lauantaina kaverin 30v juhliin, pelottaa vain, että onko minulla sittenkään itsevarmuutta pukea tuota päälleni.

Hääkengät löytyivät siis. Vihdoinkin. Alkuperäinen suunnitelmani oli hankkia ihanat Louboutinit, mutta koska niitä ei onnistunut saada jenkeistä edullisemmin, niin siirryin suunnitelma b:hen. Ziosta löytyi ihanat Pura Lopezit. En saanut niitäkään Lopezeita mistä alunperin haaveilin, ne olivat viimekauden malli. Olen erittäin tyytyväinen hankintaani, etenkin kun ne olivat ainakin sata euroa edullisemmat kuin mitä olin varautunut laittamaan kenkiini. Jipi!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

back @ gym

Mun punttistauko ei sitten kestänytkään niin kauan kuin olin pelännyt. Aamulla polvi tuntui harmittavan jäykältä, mutta mitä enemmän kävelen, sitä paremmalta polvi alkaa tuntua. Tänään kirkkoherranvirastolle kävellessä polveen sattu, mutta muutamien portaiden jälkeen polvi oli vironnut lähes kivottomasti.

Nyt on sitten esteettömystodistus hoidettu ja avopuoliso pääsi tutustumaan hääkirkkoomme. Kutsutkin tosiaan lähtivät tänään postiin.

Töiden jälkeen kävimme hanin kanssa punttiksella. Oli alunperin miettinyt, etten crossaisi tänään, onneksi sitten en noudattanut itselleni tekemääni lupausta. Crossaus ei sattunut yhtään, ainoastaan jos jossain liikkuessa polvi meinaa taipua sivuttain, niin silloin saattaa olla pientä tuntumaa.

Salitreeni:

alkulämpö corsserilla

push down 4 x 12 35 kg
alatalja rusettiote, 2 x 10 50kg, 2 x 10 55 kg
ylätalja leveä 3 x 12 45kg
haiuskääntö scott tangolla 3 x 12 , 1 x 60 .. 20 kg
pystysoutu käsipainoilla 3 x 12 ´8 kg
olakohautus käsipainoilla 3 x 15 á 10 kg

hoover 3 x 1 min
kyljet 3 x 15 15kg levyllä
jalannosto + lantionnosto selällä 3 x 20


Olen muuten aika innoissani. Muskelikaverin kanssa tänään tuli käytyä hieman ruokavaliotani läpi morsiandiettiä ajatellen. Oma ruokavalio on ihan hyvä pohja, vähän sitä sitten tiukennetaan ja tiettyjen ruokien ajankohtaa päivällä mietitttiin uusiksi. 

Kotimatkalla punttikselta poikkesimme kaupoilla.


Tuo <3 elokuva.. Drive. Mä panttaan tuota ensiviikkoon, kunnes pääsemme katsomaan tuon vanhempieni luokse kunnon telkusta ja kunnon kajareista. Meidän 37" on aivan liian pieni tämän katsomiseen "ekalla kerralla". Mukaan tarttui myös lankoja. Teen huivit salomininsolmuilla itselleni, kaverille sekä avopuolisolle. Toivoisin huomenna jo pääseväni kaverin huvin kimppuun. Pääsisipä jo neulomaan, odotellessa on yksi työpäivä, terapiakäynti ja hääkenkäshoppailua huomenna ytimessä.

kohti valmiimpaa työhuonetta

Onnistuneen Ikea-reissun salaisuus, hodarit ennen shoppailua, muuten: nälkäinen mies = kärttyinen mies -> kiukkuista ja hosuvaa shoppailua.


Kaikki löytyi mitä haettiin.. ja ihan vähän enemmänkin. Kahdet kärryt tarkoitti pitkää kuittia.


Tyypillinen näkymä kotona Ikean jälkeen. Eteisessä lasinen pöytäni, joka on palvellut minua 10 vuotta!, odotaa pääsyä säilytykseen vanhempieni kellariin. Kuvassa näkyy mm läppäriteline. Suosittelen, se sylissä nytkin kirjoittelen. Hyvä ja edullinen hankinta. 


Jokapaikassa on pahvia ja muovia. Kuvassa näkyy uusi kenkätelineemme.


Täytettä Lundiaan. Haluamme kaiken mahdollisen katseilta piiloon ja järjestykseen. Laatikoita hankittiin parissa koossa, isot laatikot tuli mun käsityö- ja askartelutarvikkeille.


Tässä reissun heräteostokset, kolme kaitaliinaa keittiönpöytää varten. Yksittäiset tabletit ovat aina miten sattuu, pöytäliina peittää pöydän kauniin pinnan ja ilman mitään tekstiileitä pöytä näyttää turhan autiolta. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni.


Hieman turhan hämyinen, jotta tuosta saisi käsityksen kuinka ihana työhuoneesta on tulossa. Huone kaipaa kipeästi viherkasveja. Olisimme ostaneet kukkapöydän, mutta valitettavasti juuri se mihin olin silmäni iskenyt, oli päässyt loppumaan Espoon Ikeasta. Jos joku päivä olisi ajan kanssa kotona valoisaan aikaan, niin voisi ottaa kuvat huoneesta :)


Semmoista tällä kertaa. Huone on nyt vähän, tauluja .. ja ne viherkasvit. Multaa ostettiin äsken Kodin1:stä, nyt vain pistokkaita tekemään.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0