torstai 1. maaliskuuta 2012

hei hei masu

Otin kuvan masusta, tuosta on suunta alaspäin.. ehkä. Hei, hei masu... no ei sentään.. pieni vammautuminen ei ole mikään syy päästää itseään huonoon kuntoon. Toivotaan, ettei tässä kauhean kauaa joudu olemaan toipilaana. 

Plussana.. onpa aikaa viettää avopuolison kanssa laatuaikaa, ja ehkä myös treffailla kavereita enemmän.


Tällaiset tarttui tänään lääkäriasemalta mukaan.


Olin boulderoimassa pari kaveripojan kanssa, yritin topata yhtä 5c:tä, kun polvi ei taipunut halutulla tavalla. Kuului aivan kauhea rusahdus, T kuuli sen .. ja moni muukin kuuli sen, vaikka boulderhallilla oli hälyä ja musiikkia. Siinä oli sitten monta mies huolissaan ympärillä, jääpusseja tuotiin ja yrittivät katsella turpoaako polvi tms. Meinasivat lähteä viemään mua kotio ja yrittivät tuputtaa kainalosauvoja.

T sitten vannotti, että menen heti lääkäriin. Oli ihan fiksua pakottaa minut, onhan tuo aikamoisessa kunnossa. Lääkärissä kävi onni onnettomuudessa, että tuttu ortopedi oli päivystysvuorossa. Oli sellainen olo, että saan heti hyvää hoitoa ja heti tehdään oikeaa diagnoosia.

Mitää ei taida olla murtunut, polvi liikkuu normaalisti, polvi ei ole turvoksissa eikä kuumota.. MUTTA lääkärin väännellessä polvea huusin kuin eläin. Oli varmaan kiva seuraavien mennä lääkärin tykö :P 

Maanantaina kontrolliin, magneettiin ja sitten katsellaan miten tästä etiäpäin. Suunnitelmani on, että kuhan vain lääkäri sallii, niin varmaan sitten aloitan uimisen. Samalla tavallahan harrastin liikuntaa murrettuani häntäluun. Pulleri vain jalkojen väliin ja menoksi. Ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan.

5 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Jos jotenkin antaa hyvän tunteen niin sanon että IHANA VATSA!! OLEN MUSTIS.

Ja on kökköä toi polvi..mut nyt on levon aika vain..ja laatuajan!! Häiden suunnittelun ym.

iinu kirjoitti...

Voi ei! Urheillessa sitä aina sattuu ja tapahtuu. No ehkä toi oli se "tauon paikka" kun kerroit ettei aika riitä kaikkeen, joten nyt sut pakotettiin antamaan aikaa muullekin :) Nyt vaan lepäilet ja sit uimaan ;)

Ja hieno masu! Mulle mulle mulle <3

-didi- kirjoitti...

Sara :P

Iinu: joo kaikilla asioilla on aina hopeakehys. Pitää tehdä se lista niistä asioista joihin voi nyt keskittyä paremmin, kun ehtii olla kotona.

Mappe kirjoitti...

*vihreenä kateudesta didin masulle*

Niinkuin iinu yllä sanoi, nyt tuli se pakkolepo. Harmillista, mutta nyt siula on aikaa myös kaikelle muulle. Yritä nauttia siitä! :) Pikaista paranemista kuitenkin toivottelen, toipilaana olo ei oo kovin mieltäylentävää.

-didi- kirjoitti...

Mappe, tuli lepo niin tarpeeseen.. isompien voimien tapa saada mut seisahtumaan, kun muuten en osaa

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0