sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

pääsiäistä odotellessa

Minulla on vähän pitkät piuhat, tajusin eilen, että pitkästä aikaa.. pariin vuoteen ainakin pääsen viettämään pääsiäistä omassa kodissa.. ja saan olla kotona myös täyttäessäni vuosia.

Kaksi vuotta sitten vietimme pääsiäistä sekä syntymäpäivääni vanhempieni luona asustellen. Olin myynyt yksiöni ja odottelimme nykyisen kotimme vapautumista. Viimevuonna syntymäpäivälahjani oli muutto pois kotoa putki- ja kylppäriremontin alta.
Ihanaa, tänä vuonna saan laittaa rairuohot ja koristellut pajunoksat omaani kotiini. Jos kerrankin joku eksyisi meidän oven taakse virpomaan. Olen jo suunnitellut kivat pussit virpojille... ja jos kukaan ei tule, niin onpahan avopuolisolla töihinviemistä.

Hyvät fiilikset .. voisi jopa selvitellä, että mitkä olisi sellaisia perinteisiä pääsiäisruokia. 

Pääsiäisruokia odottelessa.. maitorahkaa vadelmilla ja funlightilla.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0